Suomessa meni vuosikausia totutellessa siihen, ettei Neuvostoliittoa ole enää olemassa ja tilalle oli tullut sekava, uutta etsivä ja monella tavoin erittäin vapaa ja avoin Venäjän valtakunta. Nuo 1990-luvun vuodet olivat se hetki Venäjän historiassa, jolloin kaikki oli mahdollista. Edellinen vastaava ajankohta oli koettu ennen vuotta 1917.
Kauanko seuraavaan menee, paha sanoa. Sekavat ajat ovat toistuneet harvakseltaan Venäjän historiassa, eivätkä ne yleensä ole maan kansalaisille mitään herkkua ole olleet. Tälläkin palstalla tässä lehdessä pohdittiin vakavissaan toistakymmentä vuotta sitten, onko koko maa hajoamassa vielä useammaksi valtiolliseksi yksiköksi.
Ei pohdita enää. Mutta jälleen Venäjä näyttää muuttuvan nopeammin kuin siitä Suomessa vallitseva mielikuva. Jeltsinin vuosista ja Vladimir Putinin alkuajoista iskostui mieliin näkemys Venäjästä jotenkin epämääräisessä tilassa olevana valtiona. Sellainen on jo historiaa, sillä maassa on jo tapahtunut tai juuri tapahtumassa uusi vallankumous.
Kremlin nykyisten taustavoimien ajattelussa lähtökohtana on juuri 1990-luku, jolloin Venäjällä oli isot velat ja maan presidentti yleisen naureskelun kohteena. Venäjän painoarvo maailmalla oli romahtanut. Perestroikan laskettiin vahingoittaneen maan taloutta enemmän kuin toisen maailmansodan.
Tähän kaikkeen ryhdyttiin hakemaan muutosta, ja avainsanana on "autoritaarinen demokratia". Tuon projektin tulokset ovat Kremlistä katsoen kovin onnistuneet.
Venäjällä on nyt maailman kolmanneksi suurin valuuttavaranto. Energiavarat ovat isot, ja talous kasvaa noin seitsemän prosentin vuositahtia.
Suomessa on aika ajoin odoteltu, että tänne alkaisi tulla venäläistä työvoimaa. Ei ala. Venäjällä on täystyöllisyys ja monin paikoin hurja työvoimapula - osittain siksi, että maan väkiluku on ollut pudotuksessa ja miesten elintavat järkyttävän huonoja. Yhtä kaikki, tämän hetken Venäjä sanoo kaipaavansa itse työntekijöitä ulkomailta, etenkin Kaukoitään Kiinasta ja Koreasta. Täystyöllisyys ja talouskasvu takaavat, että venäläisille on nyt mahdollisuuksia tarjolla vaikka miten. Se on uutta ja vaikuttaa itsetuntoon.
Venäjä määrittelee itsensä osaksi länsimaista sivilisaatiota, mutta siinä se tahtoo seistä Euroopan ja Yhdysvaltain rinnalla osana "herrakerhoa", ei niiden alapuolella. Samaan aikaan suhteita aktivoidaan Kiinan, Intian ja arabimaiden suuntaan. Moskovassa on varauduttu siihen, että jonkin aikaa suhteet Washingtoniin ja Brysseliin pysyvät viileinä. Niiden sanotaan paranevan, kunhan länsi on ehtinyt sopeutua ajatukseen Venäjän vahvuudesta ja uudesta roolista.
Sunnuntain vaaleissa Yhtenäinen Venäjä sai juuri sen ääniosuuden, jota Kremlissä oli etukäteen kaavailtu. Tätä yhdessä kolmeksi vuodeksi laaditun budjetin kanssa pidetään takeena siitä, että vakaa linja jatkuu. Putin muuttuu "kansalliseksi johtajaksi". Asenteena on, että hyvän poliitikon ei tarvitse siirtyä menneisyyteen, kuten Amerikan presidentit tekevät virkakausiensa jälkeen.
Vaalikamppailu ylipäätään myönnetään vain näennäistaisteluksi. Ideana on, että äskeisten vaalien "kansanäänestyksen" jälkeen Putin voi jatkaa joko Yhtenäisen Venäjän johdossa tai pääministerinä. Näin maan suosituin poliitikko on kytketty maan suurimpaan puolueeseen, toisin kuin tähän asti.
Kun politiikka on hallinnassa, pitäisi sitten talouskin monipuolistaa: uutta tuotantoa, suihkukoneita, nanoteknologiaa ja sen sellaista.
Edellä oleva kuvaus perustuu venäläisen politologin ja Kremlin tärkeän taustavaikuttajan Andranik Migranjanin - ulkoministeri Sergei Lavrovin opiskelukaveri, kolmen presidentin neuvonantaja ja paljon muuta - Joensuussa 23.11. pitämään esitelmään.
Nämä miehet tietävät mitä tekevät, he ovat maailmaa nähneitä ja koulutettuja, ja nykyään kovin itsevarmoja. Asiat menevät kuten pitääkin. Diktatuuria ei olla perustamassa, markkinataloudesta pidetään kiinni, ja senkin huomaa että Suomeen suhtaudutaan sympaattisesti.
Tämä on uusi ja erilainen vallankumous, mutta kumous se on yhtä kaikki. Valta on siirtynyt uuden joukon käsiin, eikä siihen vaaleja ole tarvittu. Vieressä on nyt vauras, vahva ja määrätietoinen valtio - sellainen Venäjä, jota ei ole koskaan ennen näillä kulmilla nähty.
Mutta on olemassa sellainenkin sanonta, että vallankumous syö lapsensa. Ennusteet voivat mennä joskus oikein, joskus väärin, mutta merkitään nyt muistiin: tämän tien päässä ei näy valoa. Venäjä siis haluaa olla osa länsimaista sivilisaatiota. Miten kummassa silloin jää oivaltamatta, että länsimaiden vahvuus on valtiaiden väistymisessä ajallaan, ei pysymisessä.
Hurmahenkinen Putin-nuoriso heiluttaa lippuja ja kantaa johtajansa kuvia. Moskovan teoreetikkojen mielestä Putinin asemaa Venäjällä voi verrata de Gaulleen Ranskassa ja Churchilliin Britanniassa. Harmi vain, että alkava henkilökultti tuo mieleen muistumia aivan toisenlaisista nimistä Euroopan historiassa.