Uusi vuosi nostaa Venäjän kansainvälistä huomioarvoa merkittävästi. Siitä tulee nimittäin G8-ryhmän puheenjohtaja ja se saa vetovastuun Euroopan neuvostossa.
Venäjän puheenjohtajuus teollisuusmaiden G8-ryhmässä on maan ulkosuhteissa jopa historiallinen tapahtuma. Puheenjohtajuus sinetöi lopullisesti Venäjän kuulumisen tähän klubiin, joka on varattu rikkaille demokraattisille teollisuusmaille.
Alkavan vuoden aikana Venäjän on siis osoitettava, että se on rikas, demokraattinen ja teollistunut. Vauraudesta ei tällä hetkellä ole epäilyä. Öljy- ja kaasutulot ovat täyttäneet valtion kassan Venäjällä ennen kokemattomalla tavalla.
Mutta tuo vauraus on jakautunut erittäin epätasaisesti, ja maan teollinen pohja on yhä hyvin yksipuolinen. Venäjä on ennen muuta raaka-aineiden tuottaja, eikä jalostaja muiden teollisuusmaiden tapaan.
Suurimmat kysymysmerkit liittyvät kuitenkin Venäjän demokratiaan: kansalaisvapauksiin, sananvapauteen ja niihin liittyen myös korruptioon.
Kaikesta tästä huolimatta G8 -puheenjohtajuus on osoitus Venäjän kansainvälisen roolin vahvistumisesta. Se on asia, jota Suomessa ei kunnolla ymmärretä. Pääsy tähän kerhoon on Venäjän viime vuosien ulkopolitiikan huikeimpia saavutuksia. Samaan aikaan kun Suomi aloittelee kesällä omaa EU-puheenjohtajuuttaan, kokoontuu maailman vaikutusvaltaisin suurvaltajohtajien ryhmä Suomenlahden rannalle, Pietarin kongressipalatsiin. Se on yksi huipennus Vladimir Putinin presidenttikaudelle, jonka on määrä päättyä 2007.
Venäjän G8 -kauden painopisteinä ovat energia ja energiaturvallisuus, koulutus ja tarttuvien tautien ehkäisy. Merkittävintä vaikutuksiltaan ehkä kuitenkin on puheenjohtajuus sinänsä. On nimittäin oletettavaa, että se pakottaa Venäjän toimimaan yhteisten arvojen ja pelisääntöjen mukaan.
Samalla tavoin voi arvioida Venäjän nousua vuoden 2006 loppupuoliskolla Euroopan neuvoston ministerikomitean puheenjohtajaksi. Euroopan neuvosto on leimallisesti keskittynyt demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Venäjän sisäisissä oloissa on ollut tässä suhteessa paljonkin keskusteltavaa, Tshetshenian sota räikeimpänä esimerkkinä.
Tällaiset merkittävät ja näkyvät kansainväliset puheenjohtajuudet tuovat tullessaan myös tietyn vastuun. Ne vähentävät ylilyöntien mahdollisuutta.
On silti turha olettaa, että Venäjä muuttuisi hetkessä oleellisesti. Mutta on aivan selvää, että kytkeytyminen mahdollisimman tiiviisti kansainvälisiin verkostoihin on hyväksi sekä Venäjälle että sen naapureille. Eristäytyminen olisi pahin vaihtoehto. Suomen kannalta on merkitystä vielä sillä, että Venäjä on ensi vuoden ajan Arktisen neuvoston puheenjohtajana.
Uuden vuoden alla uutisiin on noussut kiista Ukrainan kaasutoimituksista ja niiden hinnoista. Länsi-Euroopassa on seurattu huolestuneena, aikooko Venäjä käyttää kaasua poliittisen kiristyksen välineenä. Moskovan perimmäisistä tarkoituksista on usein vaikea saada selvää hämmentävän ristiriitaisten merkkien takia. Sisäinen valtapelikin voi heijastua ulospäin erikoisilla tavoilla.
Tämänkin takia on hyvä, että Venäjän on pakko suhteuttaa toimintansa myös muiden maiden näkökulmiin.
Kun Suomi ja Venäjä keskustelevat keskenään ensi vuoden loppupuoliskolla, samalla kohtaavat EU:n ja G8-maiden vetäjät. Tällaista asetelmaa ei ole nähty Suomenlahden rannoilla ennen. Venäjän roolin monipuolistumiseen on aika herätä Suomessakin.