Vanhempi polvi muistaa takavuosikymmeniltä Yleisradion tv-ohjelman, jossa nutturapäinen venäläisnainen kirjoitti piirtoheittimille kyrillisiä kirjaimia. Venäjän kieli oli tuolloin muodissa. Poliittisesti uskoon tulleet veivät lapsiaan Helsingin suomalaisvenäläiseen kouluun. Moskovan valot, Miljoona ruusua, Uralin pihlaja ja monet muut laulut olivat illanistujaisten hittejä. Yleisradiossa pyörivät Näin on naapurissa - ja Naapurineljännes-ohjelmat ja Tero Heinäsen soittamat imelät neuvostoiskelmät.
Tuosta enemmän tai vähemmän kunniakkaasta ajasta on vuosina vielä lyhyt, mutta henkisesti pitkä matka tähän päivään. On menty äärestä laitaan. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan viime viikolla julkaisemaan Venäjä-raporttiin sisältyi suorastaan järkyttävä tieto: keväällä 2004 vain 39 äidinkielenään suomea puhuvaa kirjoitti venäjän pitkän oppimäärän ylioppilaskokeen. Lyhyeen venäjään on tälle keväälle ilmoittautunut reilut 400 kokelasta. Vielä 1980-luvun alussa heitä oli parikin tuhatta eli tuolloin vielä noin joka kymmenes luki lukiossa venäjää.
Vertailun vuoksi: keväällä 2004 pitkän englannin kokeeseen ilmoittautui lähes 29 000, pitkään saksaan yli 1 400 ja pitkään ranskaan noin 450 kokelasta. Venäjän kokeeseen ilmoittautui yhteensä 144 kokelasta. Voi puhua jo kansallisesta häpeästä.
Venäjän kielen mitättömän suosion syitä ja seurauksia sietää miettiä. Venäjä on taas noussut Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi, ja ennakkotietojen mukaan Venäjältä tuli Suomeen viime vuonna eniten matkailijoita. On todennäköistä, että nämä kehityssuunnat vain vahvistuvat. Olisi siten jo itsekkään kansallisen edun mukaista, että venäjää opiskeltaisiin enemmän.
Suomi esittäytyy maailmalla mielellään johtavana Venäjän-tuntijana. On hyvä kysymys, onko tälle hokemalle kestäviä perusteita. Jos venäjän opiskelu kouluissa kuihtuu tätä vauhtia, perusteet käyvät yhä niukemmiksi.
Mutta ne syyt. Neuvostoliitto/Venäjä on Suomelle ja suomalaisille historiallisesti ongelmanaapuri. Suomessa ei liene sukua, jolla ei olisi kertynyt katkeria muistoja. Hautausmaat ja valokuvat luovutettujen alueiden vanhoista kotitaloista ovat täynnään kipeää historiaa.
Sotarasitteet selittävät vain osan venäjä-vastenmielisyydestä. Suomettumisen kaudella venäjän kieli eräällä tavalla ideologisoitiin. Äärivasemmistolle oli poliittisesti trendikästä opiskella sitä. Tämä varmasti vahvisti muiden nuivaa asennetta.
Nyt avainasemassa ovat nuorten asenteet, jotka ovat tietysti perintöä varttuneemmilta. Otetaan esimerkiksi rock-musiikki. Naapurissa oli jo viimeistään 1980-luvulla kiinnostavia ja omaperäisiä rock-bändejä. Niistä tunnettiin Suomessa tuskin yhtäkään. Venäjän avautumisen myötä tilanne ei ole muuksi muuttunut. Musiikki-idolit vyöryvät Suomeen yhä valtaosin englanninkielisestä maailmasta. Sama pätee pitkälle myös elokuviin.
Suomalaisia ei pidä silti syyllistää liikaa siitä, miksei naapuri kiinnosta. Venäjä tekee sen myös itse, ja kukapa voisi vaikuttaa enemmän omaan kuvaansa kuin kuvan kohde. Salamurhat, myrkytykset ja kaasuhanan säätely eivät ole imagolle hyväksi.
Arjen tasolla mielikuvat Venäjän asukkaista ovat kääntyneet kyllä ylösalaisin, mutta eivät ole juuri muuttuneet myönteisemmiksi. Ennen neuvostoturisteilla ei ollut rahaa; nyt sitä taitaa olla suomalaisittain liikaakin.
Kiinnostus Venäjää ja sen kieltä kohtaan ovat eri asioita kuin takavuosien poliittinen ihastuminen. Venäjän taito on avain Venäjän syvälliseen tuntemiseen. Internetistä on jo pitkään löytynyt valtavasti venäjänkielisiä palveluja, joiden kautta tietämystä voi kasvattaa. Monet venäläiset verkkolehdet ovat länsimaista tasoa.
Tärkeintä olisi murtaa ajatusluutumia. Ylen TV1:ssä pyörii Kamrat-niminen ohjelma, jossa pureudutaan railakkaasti suomalaisten asenteisiin. Ensimmäisen osan lähtökohtaväite oli se, että "jokainen venäläinen on vihollinen tai rikollinen". Viime viikon otsikko oli: "Kaikki venäläiset naiset ovat huoria tai babushkoja." Toivottavasti Kamrat pöllyttäisi myös venäläisten ulkomaalaisia kohtaan tuntemia ennakkoluuloja, joita totisesti on vaikka muille jakaa.
Venäjälle Suomi on vain pieni naapurimaa, jolla ei ole suurtakaan merkitystä. Suomella on sen sijaan roppakaupalla hyvinkin itsekkäitä syitä kiinnostua Venäjästä. Kiinnostus ei merkitse sitä, että pitäisi hyväksyä, mitä Venäjällä tapahtuu.