Kun suomalainen ajattelee turvallisuutta, hän ajattelee Venäjää, mikä useimmille tarkoittaa Neuvostoliiton tapaista arvaamatonta voimaa, jolla on nyt uusi mutta silti vanha nimi.
Vasta nyt alkaa näkyä, kuinka monet niistä ilmiöistä, joita totuimme pitämään neuvostojärjestelmän ominaisuuksina, ovatkin vanhaa venäläisyyttä. Toinen vakioksi oletettu naapurin ominaisuuspiirre on se, että se on aina voimakas, vakka välillä voi näyttää hyvinkin heikolta.
Venäjän luonnonvarat antavat aiheen pitää sitä suurvaltana myös silloin kun sillä ei ole voimaa toimia kuin suurvalta. Taloudellisen potentiaalin purkautuminen vauraudeksi, poliittiseksi vaikutusvallaksi ja sotilaalliseksi voimaksi voi kuitenkin viedä vuosikymmeniä. Toisin sanoen presidentti Vladimir Putinin uudistusohjelma voi epäonnistua siinä aikaperspektiivissä, jossa ihminen hahmottaa elämää ja politiikkaa.
Koko maailma seuraa myötätuntoisen hämmentyneenä hänen sankarillista yritystään saada Venäjä sellaiseen kuntoon, että se pystyisi hyödyntämään luontaista vahvuuttaan.
Asetelma on samanlainen kuin presidentti Mihail Gorbatshovin aikoina. Hän oli maailmalla ja Suomessa suositumpi kuin yksikään neuvostojohtaja, vaikka tavoitteena oli nostaa Neuvostoliitto siihen voimaan ja kunniaan, joiden varassa se oli aiheuttanut erilaisia ongelmia kaikille ja varsinkin naapureille.
Nykyinen Venäjä on erilainen kuin ennen, mutta ei tyystin uusi jos sitä verrataan Neuvostoliittoon tai vanhana Venäjään. Keisarien Venäjä ei ollut ihan sellainen ongelmageneraattori kuin oli sen seuraajavaltio Neuvostoliitto, mutta Euroopan mittakaavassa ja varsinkin Suomen kannalta riittävän hankala voimanpesä kylläkin. Se oli imperialistinen, militaristinen ja kulttuurisesti ylemmyydentuntoinen.
Jos Putinin uudistusohjelma onnistuu lähivuosikymmeninä, siitä syntyvällä valtiolla on varmasti joitakin vanhan Venäjän ajoilta tuttuja ominaisuuksia, jotka olivat tyypillisiä myös Neuvostoliitolle.
Ei ole syytä toivoa Putinin epäonnistumista, mutta on otettava huomioon, että hänen onnistumisensa voi aiheuttaa ongelmia. Jos Venäjä oikein muuttuu, se alkaa olla samanlainen kuin ennen.
Olisi oikein ja kohtuullista, että venäläiset lopultakin pääsisivät nauttimaan valtionsa rikkaudesta ja nykyaikaisista ihmisoikeuksista. Mutta millainen kansainvälisen politiikan toimija ja naapuri mahtaisi olla tällainen vauras, kansalaistensa ylpeästi rakastama suurvalta?
Ehkä Putin on niin perin juurin uutta ajattelua edustava uudistaja, että syytä huoleen ei ole. Mutta voihan olla, että voiman ja siihen perustuvien toimintavapauksien lisääntyessä vahvistuvat myös ne piirteet, jotka olivat ominaisia keisari-Venäjän loiston päiville ja Neuvostoliiton kukoistuksen ajoille. Kestää vielä pitkään ennen kuin se nähdään.
Putinin urakka ei koske vain Neuvostoliiton yhteiskunnan, talouden, sotilasmahdin ja ympäristön konkurssien pesänselvityksiä ja kaiken tuhotun uudelleen rakentamista. Paljon riippuu siitä, kuinka nopeasti ja syvällisesti hän pystyy muuttamaan Venäjän henkisiä perusrakenteita, jotka ovat vuosisatoja vanhempia kuin neuvostojärjestelmän aiheuttamat ongelmat.
Edistyksen pahimmat esteet ovat byrokratia ja korruptio. Nämä ikivanhat venäläiset ilmiöt vaikuttivat siihen, että Neuvostoliitto ei pystynyt pitämään itseään toimintakunnossa eikä huolehtimaan ympäristöstä. Putinilla on samat ongelmat kuin edeltäjillään, ja yhtä vähän eväitä niiden ratkaisuun.
Venäjän väestön terveystila huononee jo ennestään surkeasta ja sen motivaatio on olematon. Väkiluku pienenee eräiden arvioiden mukaan miljoonalla vuodessa. Odotettavissa oleva elinikä on varsinkin miehillä katastrofaalisen alhainen, nykyisin jo alle 60 vuotta, ja edelleen laskussa.
Väestön väheneminen ja sen laadun heikkeneminen ovat vakava uhka valtiolle, joka joutuu uudistamaan koko yhteiskunnan ja luomaan vastavoiman Kiinan väestöpaineelle.
Joku linkolalainen voisi sanoa, että luontoäiti korjaa punakynällä tilinpitoaan. Kauheus on vain siinä, että synkeä trendi ei ole epätasapainoon joutuneen luonnon itseoikaisuliike vaan johtuu siitä, että ihminen on saattanut täyden tuhon tilaan paitsi luonnon myös oman yhteisönsä.
Mitä tällaiset näkyvät merkitsevät Suomen turvallisuuden kannalta? Millaiseen asemaan meidän pitäisi hakeutua lähivuosikymmeninä?
Onnistuipa Putinin sankarillinen yritys tai ei, Suomi ottaa siitä syntyvän tilanteen vastaan vahvempana ja turvallisemmassa asemassa kuin koskaan ennen historiansa aikana.
Niin kauan kun Suomi säilyttää liikkuvuutensa, toimivuutensa ja pitää taloutensa terveenä, pystymme elämään omaa elämäämme Venäjän naapurina riippumatta siitä onko se militaristisesti laajenemishaluinen suurvalta, kuten keisari-Venäjä ja Neuvostoliito, vai jatkaako se kamppailuaan olemassaolosta kuilun partaalla kuten nyt.
Kummasakin tulevaisuuden mahdollisessa vaihtoehdossa euro-atlantiset yhteistyösuhteet ovat Suomen turvallisuuden ydin. Se ei johdu siitä, millainen Venäjä ehkä on vaan siitä, millainen Suomi on.
Jos Venäjä pysyy heikkona, se ei pysty estämään Suomen ja Euroopan unionin puolustusyhteistyötä. Jos siitä tulee vanhan Venäjän tai Neuvostoliiton kaltainen suurvalta, meillä ei ole varaa antaa sen estää Suomen asemoitumista läntiseen puolustusyhteisöön.
Jos tulevaisuuden Venäjällä ei ole vanhan kaltaista etupiiriajattelua tai peräti laajenemishalua, sillä ei ole tarvetta yrittää estää Suomen euro-atlantista turvallisuusvalintaa. Jos tällaisia pyrkimyksiä taas on, Suomella on täysi syy hankkia myös puolustuspoliittinen kaikenvaravakuutus, sanoipa Venäjä sitä mitä tahansa.