Kirjoittaja on ulkopoliittisen
instituutin johtaja.
Venäjän ja Viron välisellä patsaskiistalla tulee olemaan vaikutuksia myös pitemmällä aikavälillä. Sinänsä ei voida kiistää Viron oikeutta siirtää Neuvostoliiton miehityksen symboliksi nousseen ns. pronssisotilas sotilashautausmaalle. Tämän päätöksen jälkeen patsaan alle haudattujen neuvostosotilaiden ruumiiden siirtäminen samaan aikaan oli luonnollinen toimenpide.
Tämä kanta ei poista patsaskiistan poliittista arkaluontoisuutta, eikä lopeta kysymyksiä siitä, oliko patsaan siirtämisen ajankohta ja tapa viisaasti harkittu.
Yksi asia on joka tapauksessa selvä: sallimalla Viron Moskovan-lähetystön piirityksen ja Ruotsin suurlähettilään auton turmelemisen venäläiset viranomaiset rikkoivat diplomaattisen immuniteetin takaavaa Wienin sopimusta. Tämä sopimus on sillä tavalla poikkeukseton, että se ei salli missään oloissa puuttumista vieraiden valtioiden suurlähetystöjen lailliseen toimintaan.
Itse asiassa Euroopan unionin vastaus Venäjälle keskittyi tähän ydinkohtaan eli Wienin sopimuksen noudattamiseen. Vapun jälkeisenä päivänä Moskovaan toimitettu unionin vetoomus saikin aikaan sen, että Kremlin ohjaama nuorisoryhmä Nashi lopetti Viron suurlähetystön piirittämisen.
Nashi tuli tunnetuksi kovasta kielenkäytöstään, sillä se muun muassa kutsui Viroa fasistiseksi valtioksi. Viron Moskovan-suurlähettiläs Marina Kaljurand poistui kahdeksi viikoksi kotiin, minkä Nashi tulkitsi voitokseen, koska se oli vaatinut joko poistumista tai anteeksipyyntöä.
Todennäköisempää on se, että EU:n vastausta viivytellyt puheenjohtajamaa Saksa valmisteli taustalla kompromissin, jossa Kaljurandan poistuminen ja piirityksen lopettaminen liitettiin toisiinsa. Tätä tulkintaa tukee se, että liittokansleri Merkel soitti asiasta presidentti Vladimir Putinille ja kaksi kertaa Viron pääministeri Andrus Ansipille. EU:n ja NATO:n ulkopoliittinen johto oli puolestaan yhteydessä Viron presidentti Toomas Hendrik Ilvesiin.
Näin Saksa unionin puheenjohtajana purki jännitystä Virossa ja sen suhteissa Venäjään. Tätä voidaan pitää oikeana toimintana puheenjohtajamaalta, mutta se avaa myös uusia kysymyksiä. Viron hallitus pyysi sekä EU:lta että NATO:lta poliittista tukea, mutta kovin voimakkaita solidaarisuuden osoituksia se ei saanut.
Saksan välittämässä unionin kannanotossa kriisi todettiin ensisijaisesti Viron ja Venäjän väliseksi ja pyydettiin välttämään toimia, jotka lisäisivät jännitystä. Tätä tuskin voi pitää kovin voimakkaana solidaarisuuden ilmaisuna. NATO:n virallinen kanta kriisiin oli samansuuntainen.
Avoimeksi jää se, millaisia hiljaisia vakuutuksia Berliini saattoi antaa Virolle kriisin purkamiseksi. Silmiinpistävää oli Suomen ja erityisesti ulkoministeri Kanervan Virolle antama sangen voimakas tuki ja sen myönteinen vastaanotto kotimaassa. Luultavasti pääministeri Vanhasen kannanotto, jonka mukaan ulkopuolisten tahojen ei tulisi puuttua kriisiin, oli kuitenkin lähempänä unionin poliittista valtavirtaa.
Saksalla ja EU:lla oli omat syynsä omaksua matala profiili suhteessa Venäjään ja etsiä kriisiin taustaratkaisua. Toukokuun lopussa pidetään EU:n ja Venäjän välinen huippukokous, jossa on esillä tärkeitä asioita, erityisesti uuden kumppanuussopimusta koskevien neuvottelujen aloittaminen. Tähän saakka ei ole päästy liikkeelle vuodelta 1994 peräisin olevan sopimuksen korvaamisessa.
Ongelmana on ollut muun muassa Puolan ja Venäjän välistä lihakauppaa koskeva kiista. Sopimuksessa on kyseessä isommatkin asiat, kuten venäläisen energian vienti Länsi-Eurooppaan ja demokratiakehitys Venäjällä. Saksa ja muut keskeiset jäsenmaat eivät halunneet vaarantaa huippukokouksen järjestämistä ottamalla liian jyrkkiä kantoja Viron kriisissä varsinkaan, kun sen hallitusta ei pidetty täysin syyttömänä tapahtumien kehitykseen. Viron hallitus toimikin sisäpoliittisista syistä antamiensa vaalilupausten mukaisesti, vaikka presidentti Ilves pyrki estämään patsaan siirtämisen.
EU:lla on käytössään myös toinen mahdollinen kauppapoliittinen instrumentti eli Venäjän jäsenyyshakemus Maailman kauppajärjestössä (WTO). Putinin hallinnon nykypolitiikka, joka painottaa luonnonvarojen strategista käyttöä, ei hevin sovi yhteen WTO:n tavoitteiden ja sääntöjen kanssa. Komissio ei ole halunnut estää Venäjän WTO-jäsenyyttä, mutta on kyllä todennut, että se ei voi toteutua hinnalla millä hyvänsä. Kuten aikaisemminkin, kauppa ja politiikka ovat itä-länsi-suhteissa riippuvaisia toisistaan.
Patsaskriisin kärjistyminen osoittaa Viron venäläisen väestönosan, erityisesti nuorison, integroituneen huonosti virolaiseen yhteiskuntaan. Viro on kyllä tehnyt kieli- ja kansallisuuskysymyksessä myönnytyksiä pyrkiessään jäseneksi eurooppalaisiin ja transatlanttisiin instituutioihin, mutta muuten integraatiopolitiikka on jäänyt puolitiehen.
Viron venäläiset seuraavat pääasiassa entisen kotimaansa mediaa ja saa poliittiset käsitykset sieltä. Välillä kyllä kyseessä saattaa olla Viron venäläisten poliittisen mielipiteenmuodostuksen ja toiminnan yksityiskohtaisempikin ohjaus Moskovasta käsin.
Eivät Tallinnan mellakat suinkaan olleet täysin spontaaneja. Vähin mitä Viron hallitus voi integraatiokysymyksessä tehdä on tehostaa myös venäjänkielistä tiedottamista sen poliittisista tavoitteista ja menettelytavoista maassa asuvien asemasta.