Puhe Venäjästä on koventunut siitä lähtien kun se rymisteli takaisin Euroopan ja sitten maailmanpolitiikan toimijaksi. Vielä 1980-luvulla puhutusta yhteisen Euroopan visiosta ei ole kovin paljon jäljellä. Vanhat geopoliittiset jännitteet rasittavat yhä raskaammin Venäjän ja lännen suhdetta.
Taloudellisen kilpailun lisäksi turvallisuuspolitiikka ja Venäjän johdon kovaotteinen opposition suitsiminen alkoivat hiertää yhä vakavammin keskinäisiä suhteita. 1990-luvun heikkouden tilasta lähemmäs omaa kokoaan palannut Venäjä on ollut tyytymätön asemaansa Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa. Kylmän sodan voittajat rakensivat Euroopan turvallisuusjärjestelmän Naton varaan, mikä jätti Venäjän erityisesti sotilaallista turvallisuutta koskevan päätöksenteon ulkokehälle. Venäjän ja Georgian välinen sota 2008 ja Ukrainan kriisi 2013-14 sekä Krimin annektointi ovat nähtävä sekä Neuvostoliiton hajoamisprosessin pitkän jatkumon että Euroopan turvallisuusjärjestelmän kestävän luomisen ongelmien kehyksessä.
Pohjakosketuksen lännen ja Venäjän suhteet ottivat Skripalien myrkytyksen seurauksena. Britannia nimesi Venäjän johdon syylliseksi, jota seurasi laaja venäläisdiplomaattien karkotus ja Venäjän vastakarkotukset.
Venäjän politiikkaa ei voi ymmärtää pelkästään EU:n ja Yhdysvaltojen suhteen kehyksessä. Vielä vinompi kuva syntyy tulkinnasta, jonka mukaan Venäjän toiminta jollakin entisen Neuvostoliiton alueella heijastuisi suoraan sen Suomen politiikkaan. Venäjän sotilaallisen voiman käyttö naapureitaan vastaan herättää toki oikeutetusti huolta myös Suomessa. Venäjällä on ydinaseilla varustettu ja Syyrian sodassa harjoitettu armeija. Ymmärtääksemme Venäjän toiminnan logiikkaa on toivotonta yrittää arvailla mitä Putinin päässä tapahtuu. Sen sijaan Venäjän sijoittaminen isompaan kuvaan kertoo siitä, missä raameissa se päätöksiään tekee. Tärkein huomio on se, että Venäjä kohtaa saman kansainvälisen politiikan painopisteen muutoksen, Aasian ja Tyynen valtameren alueen painoarvon vahvistumisen, kuin muu maailma.
Kiinan nousu maailman toiseksi johtavaksi suurvallaksi Yhdysvaltojen jälkeen ja sen taloudellisen vaikutuspiirin globaali laajeneminen ovat asettanut Venäjän uudenlaisen realiteetin eteen. Kiinasta on tullut Venäjän monella alueella kauas jälkeensä jättänyt nouseva suurvalta. Kiina on silkkitiealoitteensa ja investointiohjelmiensa myötä laajentanut vaikutusvaltaansa syvälle Venäjän perinteisen etupiirin alueelle.
Jos Kiinan nousu saa Venäjän ja Euroopan laajentamaan ja syventämään yhteistyötä sen kanssa, on Yhdysvallat ajautumassa kauppasotaan sen kanssa. Kiinan vaikutusvallan kasvun hillitsemisessä on yhdysvaltalaisissa keskusteluissa perinteisesti haettu taloudellista ja sotilaallista yhteistyötä Kiinan alueellisten kilpailijoiden kuten Japanin ja Etelä-Korean kanssa. Tämä selittää myös Trumpin ajattelua suhteiden parantamisesta Venäjän kanssa. Venäjä ei ole vain Kiinan kumppani vaan myös kilpailija Euraasian alueella. Lisäksi niillä on pitkä yhteinen raja, siihen liittyvät vanhat kiistat ja kiinalaisten rajan ylittävä harmaa talous ja siirtolaisuus Venäjän Siperiassa.
Venäjän kiinnostuksen kolmas suunta Tyynen valtameren alueen ja Kiinan lisäksi on Saksa EU:n johtavana valtiona. Ristiriidoista huolimatta Venäjä on rakentanut johdonmukaisesti yhteistyötä Saksan kanssa muun muassa energiasektorilla. Valaiseva esimerkki on EU:n sisällä ristiriitoja herättänyt ja Saksassa sisäpoliittisen kiistan kohteeksi joutunut Nord Stream II.
Neljäs Venäjän katseen suunta on Arktinen alue ja sen suuret mutta vielä hyödyntämättömät luonnonvarat sekä ilmaston lämpenemisen avaamat uudet liikenneväylät. Venäjä on sopinut Norjan kanssa merialuekiistoja Barentsin merellä, se panostaa myös Suomelle tärkeän Arktisen neuvoston yhteistyöhön ja kasvattaa armeijan Pohjoisen laivaston kapasiteettia. Sen yksi ilmeneminen on Pohjoisen laivastoa tukevan Alakurtin sotilastukikohdan käyttöönotto uudelleen.
Viidentenä suuntana tulee Suomea sivuten Itämeri sen Venäjälle kasvaneen taloudellisen merkityksen vuoksi. Tulevaisuudessa jopa lähes kaksi kolmasosaa Euroopan Venäjältä ostamasta kaasusta voi kulkea Itämeren pohjassa olevia putkia pitkin, ja myös merkittävä osa Venäjän öljystä viedään Eurooppaan Itämerellä seilaavilla tankkereilla.
Vladivostokista Itämerelle ja Arktiselta Mustalle merelle ulottuvan Venäjän politiikan reunaehdot määräytyvät Yhdysvaltojen, Kiinan, Japanin ja Euroopan kehyksessä. Sen politiikan lisäelementteinä ovat BRICS-yhteistyö, keskeisen toimijan rooli Lähi-Idässä, energiapolitiikka ja tarvittaessa sotilaallisen voiman käyttäminen entisen Neuvostoliiton alueella. Muiden tavoin myös Venäjä pyrkii tasapainottamaan monensuuntaisen diplomatian ja talousyhteistyön avulla kilpailijoidensa ja Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa.
Markku Kangaspuro on Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja.