Mikäli ottaisi tosissaan kaikki ne suuret viisaudet, joita Venäjän aikeista Suomen suhteen on esitetty Ukrainan kriisin temmellyksessä, pitäisi Toppilansaaressakin aloittaa jo kaivautuminen poteroihin. Armeijan määrärahat tulisi ainakin tuplata ja lisäksi liittyä Natoon. Venäläisille ei saisi myydä enää aariakaan kaakonkulmalta.
Antaapa olla vielä. Ei hätäillä.
Venäjä on Venäjä. Aika erilainen maa kuin Suomi. Koon ja väkimäärän puolesta sopisimme yhdeksi Venäjän autonomisista alueista. Muuten emme.
Pidämme Suomea esimerkillisenä valtiona. Aika monella mittarilla mitattuna sitä se on. Demokratia ja sananvapaus toimivat, oikeuslaitos ja poliisi ovat lahjomattomia, kansalaisillekin on turvattu edes jonkinsorttinen elämisen taso.
Venäjällä asiat ovat toisella tolalla. Demokratia ja sananvapaus ovat vähän niin ja näin, vähän sinnepäin. Samoin on oikeuslaitoksen ja poliisin lahjomattomuuden kanssa. Kansalaisten elämisen tasoa toisilla on vaikka meille jakaa, toisilla ei edes itselleen.
Monen silmissä Venäjä on yhä yhtä kuin sen edeltäjä Neuvostoliitto. Kommunismin aave kummitteli idässä niin pitkään, etteivät kaikki tunnu tajuavan sen jo sentään hävinneen sieltä.
Puutteita Neuvostoliitto oli väärällään eikä niistä Venäjäkään ole päässyt eroon. Venäjän puutteet ovat osittain samoja, mutta osittain eri suunnalla kuin ne olivat Neuvostoliitossa.
Yhtä kaikki: Venäjä on yhä suurvalta ja toimii sen mukaisesti muista piittaamatta.
Jotkin muutkin itseään suurvaltana pitävät valtiot tekevät aika lailla samalla tavalla. Jos oma etu vaatii, muut saavat väistyä. Viis YK:sta ja sen hienoista julistuksista.
Perusteluja käyttäytymiselle löytyy aina sen verran, että tekemisille saadaan vähintäänkin kotirintaman siunaus. Se näyttää riittävän.
Aika usein peilaamme Venäjän tekemisiä ikään kuin Kremlin valtiaiden tähtäin olisi koko ajan suunnattuna tänne päin.
Nytkin, Ukrainan kriisin aikana, on arvuuteltu, milloin on meidän vuoromme kokea Krimin kohtalo. Olihan Suomi ennen osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa, niin kuin Krim. Tosin ennen sitä Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Ja ennen sitä ties mitä.
Putinin entinen talouspoliittinen neuvonantaja Andrei Illarionov on lyönyt löylyä suomalaisten kiukaisiin väittämällä, että Putin kohdistaa seuraavaksi katseensa Suomeen.
Täältä katsoen olemme tietysti maailman keskiössä, maailman navassa. Se ei tarkoita, että olisimme sitä myös Moskovan horisontista tarkasteltuna.
Putinin hallinnosta sivuun joutunut Illarionov katselee asiaa nykyään Yhdysvalloista. Siellä suunnalla saattaa tuntua siltä kuin Venäjä vyöryisi kohti länttä kaikilla rintamilla.
Voi olla, että olen hyväntahtoinen hölmö, mutta tahdon uskoa enemmän Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Aleksei Puškovia kuin Illarionovia.
Puškov sanoi julkisuudessa hiljattain, ettei samaa kuin Ukrainassa voi tapahtua Suomessa ja Baltiassa. Hän perusteli näkemyksiään sillä, että nämä valtiot ovat vakaita ja niiden hallitsijoiden laillisuuden koko väestö tunnustaa.
Ukrainassahan valtaapitävien oikeutus on vielä haussa. Ehkä sille saadaan sinetti myöhemmin pidettävissä vaaleissa.
Tosin Ukrainassa on kokemusta siitäkin, ettei vaalitulos välttämättä tarkoita, mikä on kansan tahto. Vilppi kun ei ole täysin tuntematon yhdellekään vanhalle poliittiselle voimalle.
Kovin hätäisiä johtopäätöksiä Venäjän liikkeistä Ukrainassa ei kannata tehdä.
Ohjeeksi sopii hyvin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luutnantti Vilho Koskelan neuvo jatkosodan ajalta: ”Hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita.”