Neuvostoliitto romahti 1991. Venäjä uusine vallanpitäjineen on aivan eri maata kuin oli surkeasti epäonnistunut sosialismin koelaboratorio, Neuvostoliitto, jonka intressipiiriin Suomi oli sidottu vuodesta 1948 lähtien ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksella. Näin me olemme uskoneet ja luulleet. Venäjän presidentti Vladimir Putinkin on "kunnon demokraatti" - ainakin jos on uskominen juuri Suomessa käynyttä Gerhard Schröderiä. Saksan entinen liittokanslerihan piti Helsingissä yhä kiinni aiemmasta Putinia koskeneesta arviostaan.
Suomen ulkopolitiikan korkea johto näyttää kuitenkin ajattelevan ja toimivan melkein kuin Neuvostoliiton aikana. Siitä on hyvä esimerkki uusi ulkoministeri Ilkka Kanerva, joka narahti torstaina siitä, että hän oli nähnyt aiheelliseksi pitää omana tietonaan Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin 29.4. Suomelle, Saksalle ja muille EU-maille lähettämän ikävänsävyisen kirjeen.
Sen olemassaolo tuli suomaisten tietoon vasta, kun Saksan Helsingin-suurlähettiläs Hanns Schumacher oli kertonut siitä viime keskiviikkona Turussa, Kanervan kotikaupungissa. Kanerva joutui myöntämään seuraavana päivänä Lavrovin kirjeen olemassaolon. Hän oli vain pitänyt sitä "normaalina postina". Hän ei ollut kertonut siitä edes presidentti Tarja Haloselle eikä pääministeri Matti Vanhaselle.
Edellinen vastaavanlainen "unohdus" tärkeässä asiassa sattui ulkoministeri Erkki Tuomiojalle. Suomen ulkopolitiikan johto tunnusti huhtikuun puolivälissä, että Suomi ja Ruotsi olivat sopineet jo alkuvuonna olevansa valmiita harkitsemaan osallistumista Naton nopean toiminnan täydentäviin joukkoihin. Suomen ulkoministeri ei ollut nähnyt aiheelliseksi kertoa asiasta julkisesti, ja hän sai siitä sapiskaa muun muassa eduskunnassa ja muuallakin.
Täydentävät joukot toimivat samoissa operatiivisissa tehtävissä kuin Naton jäsenmaiden varsinaiset joukot. Läntinen puolustusliitto turvautuu rauhankumppanuusmaiden täydentäviin joukkoihin, jos jäsenmaiden varsinaiset valmiusjoukot eivät ole käytettävissä tai niitä tarvitaan muualla.
Ei kai vain Tuomiojan salailu liity siihen ajatuskulkuun, jonka hän esitti presidenttifoorumissa keskiviikkona? Hänhän totesi, että on vaikeaa käydä avointa ulkopoliittista keskustelua, jos median edustajia on läsnä. Onko Ruotsin ja Suomen yhteisen uuden linjauksen pimitys konkreettinen esimerkki siitä, mitä Tuomioja tarkoittaa?
Jos on, niin sellaista ei voi hyväksyä yleiseksi toimintalinjaksi. Varovaisuus, huolellinen harkinta ja pidättyvyys kuuluvat ulkopolitiikan toimintatapoihin, mutta olennaiset linjaukset, linjanmuutokset ja tapahtumat pitää kertoa kansalle. Ne kun tulevat kuitenkin julkisiksi ennen pitkää ja asettavat rysän päältä kiinni jäävät omituiseen valoon.
Lavrovin kirjeen piilottelu heittää ikävän varjon Kanervan ylle juuri, kun hän oli ehtinyt luoda itsestään kuvaa suorapuheisena ja raikkaan erilaisena ulkoministerinä. Venäjä näyttää olevan entiselle kekkoslaisen ulkopolitiikan opinvartijalle samanlainen jäykistävä tekijä kuin oli Neuvostoliitto aikoinaan koko Suomen ulkopoliittiselle johdolle.
Presidentti Tarja Halosen toivomus vertailevasta tutkimuksesta suomalaisista ja eurooppalaisista tiedotusvälineistä Viron pronssipatsaskiistan käsittelyssä perustuu ilmeisesti myös jonkinlaiseen huoleen Venäjän reaktioista. Pelkääkö hän, että lehdistö särkee ikkunoita, jotka valtiojohto on rakentanut?
Noin pitkälle menevään paasikiveläiseen huoleen ole mitään aihetta. Venäjän johdossa tiedetään, miten läntiset tiedotusvälineet toimivat, vaikka niiden edesottamuksia ei ehkä katsotakaan aina suopein silmin. Suomen tiedotusvälineiden toiminta kestää kyllä päivänvalon pronssipatsaskiistan yhteydessä, jos sitä arvioidaan vapaan lehdistön kriteerein.
Venäjän lehdetkään eivät kulje Moskovan talutusnuorassa. Vaikka Kremlin vallanpitäjät hallitsevat yhtä valtiollista televisiokanavaa ja pystyvät kontrolloimaan muita, heidän on mahdotonta saada otteeseensa maan lehdistöä. Lehtiä on Venäjällä yksinkertaisesti liikaa. Jopa paikallisille viranomaisille tuottaa vaikeuksia ohjailla ja kontrolloida niitä.
Suomessakin olisi jo korkea aika hyväksyä se, ettei Venäjä ole Neuvostoliitto, vaikka maan kehitys kohti demokratiaa onkin hidastunut ja kokenut taka-askeleita viime vuosina ja vaikka Neuvostoliiton ajat tulevat välillä väkisinkin mieleen - muun muassa Lavrovin kirjeestä. Putin on sanonut arvostavansa eurooppalaisia arvoja, ja niihin kuuluu keskeisenä pilarina lehdistönvapaus.
Siitä kannattaa pitää kiinni myös Suomen valtiojohdossa.