Kirjoittaja on ulkoasiainneuvos
ulkoministeriössä.
Nikolai Gogol päättää "Kuolleet sielunsa" tunnettuun kysymykseen: "Minne sinä kiidät, Venäjä?" Tänään kysytään maailmalla laajalti, mihin Venäjä on menossa. Kysymyksen tekee ajankohtaiseksi Venäjän talouden nousu öljytulojen kasvun myötä ja tästä seurannut maan kansainvälisen aseman vahvistuminen. Lisäksi duuman vaalit ensi vuonna ja presidentinvaihdos 2008 ovat tässä taustalla.
Venäjä ei ole enää tänään se monikerroksinen arvoitus, jollaisena Winston Churchill sen aikanaan koki. Ulkopuolisten mahdollisuudet seurata Venäjän kehitystä ovat nyt merkittävästi paremmat kuin neuvostoaikana, mikä on osaltaan vauhdittanut Venäjä-keskustelua.
Myös Suomessa on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti Venäjän kehityksestä. On pohdittu, onko Venäjä meille uhka vai siunaus. On arvioitu Venäjän demokratian ja ihmisoikeuksien tilaa, maan talouden näkymiä sekä luotettavuutta energian tuojana. Tuskin kukaan on pitänyt Putinin Venäjää uhkana maallemme. Pikemminkin on nähty ne yhteistyömahdollisuudet, joita Venäjän vaurastuminen ja vakiintuminen avaa Suomelle.
Välistä on tarkasteltu kriittisesti Venäjän sisäistä kehitystä ja katsottu, ettei Suomelle ole samantekevää, millainen yhteiskuntajärjestelmä naapurissa on. Ylipäätään pidetään entistä tarkemmin silmällä Venäjän demokratia- ja oikeusvaltiokehitystä ja samalla kaivataan Venäjälle toimivaa kansalaisyhteiskuntaa.
Venäjän tulevasta kehityksestä ennustaminen ei ole vieläkään helppoa kaikista muutoksista huolimatta. Se luonnistuu paremmin, mikäli Venäjän tilanne 10 vuotta sitten otetaan vertailukohdaksi.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lännessä ilmestyi 1900-luvun alussa teoksia, joissa Venäjä-tuntijat arvioivat kilvan maan tulevaa kehitystä. Yhteistä näille aina vuoteen 2010 ulottuneille profetioille oli, ettei kommunistien enää uskottu palaavan valtaan. Pikemminkin Venäjällä pelättiin nationalismin ja rasismin nousua sekä etnisten ja alueellisten selkkausten ja niistä koituvan kaaoksen mahdollisuutta.
Kymmenen vuotta sitten Boris Jeltsin valittiin toiselle kaudelleen. Presidentti piti tuolloin suurimpana saavutuksenaan nälänhädän ja sisällissodan torjumista. Tshetsheniassa käytiin sotaa ja asevoimat olivat syvässä alennustilassa. Presidentti ja duuma ajautuivat 1993 syksyllä täydelliseen välirikkoon, mikä kulminoitui parlamenttirakennuksen tulittamiseen.
Uusi perustuslaki saatettiin voimaan ja antoi presidentille poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Jeltsinin terveydentila heikkeni ja hän oli yhä vähemmän työpaikallaan. Valtaa luisui pääkaupungista provinsseihin sekä ulkopuolisille mm. yksityistämisen rikastuttamille oligarkeille. Palkat ja eläkkeet jäivät usein maksamatta. Historiaa ryhdyttiin tulkitsemaan uudelleen ja kadotettua kansallista identiteettiä etsimään. Venäjän kansainvälinen asema kärsi kovia kolhuja ja maa koki suurvaltana nöyryytyksiä.
Kymmenen vuotta myöhemmin Venäjä on Moskovasta käsin keskitetysti hallittu valtio. Vaalilakeja on muutettu ja Vladimir Putinilla on tukenaan turvallinen enemmistö duumassa. Puoluelaitos ja kansalaisyhteiskunta ovat yhä kehittymättömät. Oligarkit on saatu hallintaan samoin pitkälti energiasektori. Median ja vallankin television toiminta on entistä kontrolloidumpaa. Talous on kohentunut energian hinnannousun myötä ja tuonut toivottua pelivaraa. Palkat ja eläkkeet maksetaan ajallaan ja niitä on jopa korotettu. Monet johtavissa asemissa toimivat ovat presidentin tavoin Pietarista kotoisin, hänen entisiä työtovereitaan. Tshetshenian sotatoimet jatkuvat nyt "osana terrorismin vastaista taistelua". Asevoimia uudistetaan taloudellisten edellytysten parannuttua.
Kansallista identiteettiä ja suuruutta etsitään etenkin keisariajan ja kulttuurinsa saavutuksista. Historian uustulkinnoissa on suvantovaihe. Venäjän kansainvälinen asema on kohentunut ja maa korostaa toimivansa tasavertaiselta pohjalta partnereittensa kanssa. Putin isännöi piakkoin G8-maitten huippukokousta, Venäjä toimii Euroopan neuvoston puheenjohtajana ja sen WTO-neuvottelut ovat lopuillaan. Venäjä ja EU ovat taloudellisesti aikaisempaa riippuvaisempia toisistaan. Venäjä on tärkeä kumppani myös Natolle. Venäjä katsoo olevansa osa Eurooppaa, sen yhteistä historiaa ja arvomaailmaa. Samalla se pyrkii vastapainona Yhdysvalloille läheiseen yhteistyöhön muun muassa Kiinan ja Intian kanssa
Putinin lähtökohdat maata johtaessaan ovat valtion kaikinpuolinen lujittaminen, perustuslain kunnioittaminen edellytyksenä vakaille oloille, korruption kitkeminen, hallinnon uudistaminen ja byrokratian vähentäminen sekä epäedullisen väestökehityksen pysäyttäminen. Kotimaassaan Putin on nyt suositumpi kuin koskaan. Vastaavasti suhteet länteen ja etenkin Yhdysvaltoihin ovat rasittuneet pitkälti Venäjän yhteiskuntakehityksen vuoksi. On syntynyt vastakkainasettelu; vakaat olot vastaan demokratia ja ihmisoikeudet.
Putinin kannalta katsottuna kaiken edelle nousee vakaitten olojen turvaaminen, mitä ilman ei maata kyetä uudistamaan eikä sen vaikutusvaltaa takaamaan. Venäjällä nähdään, ettei kellään saa olla yksinoikeutta määritellä demokratiaa, eikä ulkopuolelta sanella, mikä Venäjälle sopii ja mikä ei. Parlamentarismin ja demokratian soveltamisen lännen malliin uskotaan tuovan enemmän kaaosta kuin järjestystä. Lännessä katsotaan vastaavasti, ettei vakautta voi olla, ellei ole toimivaa demokratiaa. Tässä dilemma, josta ei helppoa ulospääsyä tai oikotietä.