Kultarannan emäntä kiteytti Kremlin korkean vieraan lähdettyä kotimatkalle viime tiistaina, että venäläisten jättämä viesti oli halukkuus yhteistyöhön ja kahdensuuntaisiin kompromisseihin. Presidentti Tarja Halonen toi vierailun kuluessa painokkaasti esille, miten tärkeää on kaikkien toimijoiden aktiivinen osallistuminen monenkeskiseen yhteistyöhön.
Presidentti Vladimir Putinille onkin avautumassa iso ikkuna, kun Venäjästä tulee ensi vuoden alusta sekä Euroopan neuvoston (EN) että rikkaiden teollisuusmaiden klubin G8:n puheenjohtaja vuodeksi.
Tätähän Putin kaipaa: kukaan ei enää tosissaan miellä Venäjää toisen luokan alueelliseksi suurvallaksi niin kuin esimerkiksi bushilaiset juntit tekivät vielä saapuessaan Valkoiseen taloon 2000. Yhdysvalloissa on jo muuttunut ääni kellossa riippumatta siitä, miten ylenkatseisesti siellä muun maailman toimijoihin suhtaudutaankin. Venäjä puolestaan janoaa yhä jonkinlaista pariteettia, tasaveroisuutta amerikkalaisten kanssa.
Putinille on samalla ensiarvoisen tärkeää, että omille kansalaisille saadaan luoduksi tai uusinnetuksi itsetuntoa sekä ylpeyttä maastaan, jonka vakaus on kaiken a ja o.
Meille muille on tietysti mukavaa, että iso maa etsii arvostusta yhteistyön kautta eikä eristäytymällä.
EN:n ominta reviiriä ovat ihmisoikeuskysymykset. Venäjällä onkin periaatteessa tilaisuus todistaa puheenjohtajan korokkeelta, ettei se ole syyllinen ihmisoikeuksien loukkaamiseen Tshetsheniassa, jossa se päin vastoin katsoo edustavansa samoja pyhiä transatlanttisia arvoja kuin amerikkalaiset. Venäjähän sanoo taistelleensa kansainvälistä terrorismia vastaan jo vuosia ennen hävitystä Yhdysvaltain maaperällä 11. syyskuuta 2001.
Venäjä voi samalla vakuuttaa kaikki siitä, että sen harjoittama kansallisuuspolitiikka muun muassa suomalais-ugrilaisia kansanrippeitä kohtaan on harmonista, ja että venäläisvähemmistöjen asema Baltiassa on aito ongelma eikä sillä pelkästään tehdä politiikkaa.
Moskovalla on tilaisuus osoittaa mahdollisille epäilijöille, että se on osa täysin kunniallista kansainvälistä yhteisöä.
Kremlin itsetuntoa hivelee erityisesti, että siitä tulee vuodenvaihteessa G8-klubin täysjäsen sekä puheenjohtaja. Se antaa paljon näkyvyyttä.
Venäjä on energiavetoinen nouseva talous, ja sen energiasektoriin liittyy maailmalla suuria intressejä. Putinin ulkopolitiikkaa voinee lisäksi luonnehtia maltilliseksi.
Eikä Venäjälle voida siis enää antaa "kehitysapua" edes taloudellisen siirtymän vauhdittamiseksi. Sen sijaan se on itse luomassa omaa kehitysyhteistyöohjelmaansa. Kunnossa oleva valtiontalous mahdollistaa monenlaista.
Maailman kauppajärjestön
WTO:n jäseneksi Kreml tähtää uskottavasti vuonna 2007.
Kyse ei ole enää niinkään jäsenyyden periaatteellisista esteistä, vaan prosessin yksityiskohtien vääntämisestä. Lännessä uskotaan, että Venäjä alkaa olla kypsä noudattamaan kaupan kansainvälisiä pelisääntöjä. Sen lainsäädäntö on edennyt kuulemma hyvin.
Pulmana on sisä- ja sosiaalipolitiikka. Se että Venäjän on lakattava myymästä öljyä kotimarkkinoille halvemmalla kuin maailmanmarkkinoille uhkaa lisätä sosiaalista tyytymättömyyttä. Kalliimpi öljy nostaa esimerkiksi asuntojen lämmityskuluja ja julkisen liikenteen hintoja ja syö kotimarkkinateollisuuden kilpailukykyä.
Se voi uhata yhteiskunnallista vakautta, jota Putin pitää demokratian etenemisen välttämättömänä edellytyksenä.