Vielä muutama kuukausi sitten pelkkä ajatus Yhdysvaltain presidentin tärkeän avustajan epäillystä yhteispelistä Kremlin kanssa läntisen supervallan politiikan ohjailemiseksi tuntui absurdilta. Tällä viikolla koetun jälkeen ei tunnu enää.
Presidentti Donald Trump antoi alkuviikosta hallintonsa avainjäsenelle, kansalliselle turvallisuusneuvonantajalle Michael Flynnille potkut. Flynn oli valehdellut varapresidentti Mike Pencelle siitä, mitä oli puhunut Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään kanssa ennen kuin oli vielä edes virassa.
Niin sanottu Loganin laki kieltää Yhdysvalloissa rangaistuksen uhalla diplomaattiset neuvottelut ulkovallan kanssa niiltä, joilla ei ole siihen valtuutusta.
Trump on ollut presidenttinä vasta kuukauden. Se on ollut kaikkea muuta kuin perinteinen aloittavan presidentin kuherruskuukausi.
Kun hätä on suuri, syntipukkikin on lähellä: media. Vaikka hallinto toimii kuin ”huippuunsa viritetty kone”, media väittää muuta, Trump väitti perjantain vastaisena yönä. No, tälläkin viikolla Flynnin seuraajaehdokas kieltäytyi kunniasta, ja työministeriehdokas vaihtui uuteen.
Aika näyttää, ovatko Flynnin potkut skandaalin loppu- vai vasta alkusoitto ja miksi Flynnin käymistä keskusteluista tiennyt Trump mietti kaksi viikkoa ennen kuin erotti tämän.
Kun nuo asiat tiedetään, tiedetään myös, voiko vyyhti uhata jopa Trumpin koko presidenttiyttä. Jupakka joka tapauksessa venyy, sillä senaattikin alkaa selvittää sitä.
Yhdysvaltain poliittisessa historiassa on paljon esimerkkejä presidentteihin liittyvien skandaalien kaivelusta. Presidentti Richard Nixon erosi Watergate-skandaalin takia vuonna 1974 ennen kuin häntä vastaan nostettiin virkasyyte. Presidentti Bill Clintonia vastaan nostettu virkasyyte ns. Lewinsky-jutussa kaatui vuonna 1999.
Varmaa tietoa ei ole siitä, mitä kaikkea Flynn oli puhunut Venäjän suurlähettilään Sergei Kisljakin kanssa. Liittovaltion poliisi FBI nauhoitti puhelun.
Venkoilun jälkeen Flynn myönsi puhuneensa diplomaattien karkotuksesta, mutta ei Venäjän vastaisten pakotteiden purkamisesta niin kuin Yhdysvalloissa on uutisoitu.
Presidentti Barack Obaman hallinto oli samana päivänä ilmoittanut karkottavansa 35 venäläisdiplomaattia vastatoimena Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin. Päivää myöhemmin presidentti Vladimir Putin ilmoitti yllättäen, ettei Venäjä vastaa samalla mitalla, toisin kuin yleensä tehdään.
Trumpin tviitit tuolta ajalta voivat jäädä historiaan: ”Lykkäys on älykäs siirto (Putinilta).” Ja toinen: ”Olen aina tiennyt, että hän (Putin) on hyvin fiksu!”
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Flynn olisi pyytänyt Venäjää pidättymään vastakarkotuksista, jotta Trumpin kausi saisi hyvän alun Venäjä-suhteilleen. Ennen pitkää varmistunee, oliko myös pakotteiden purku esillä.
Tällainen suhmurointi ja Moskovan kortilla peluu oli tuiki tavallista yya-Suomessa. Yhdysvalloissa moinen peli ja edes pelkkä epäily hämäristä suhteista etenkään Venäjän kanssa ei yksinkertaisesti käy laatuun.
Flynn-skandaali ei ole ainoa Venäjään liittyvä juttu, joka varjostaa Trumpia. Yhdysvaltain tiedusteluyhteisöllä on viljalti todisteita Venäjän sekaantumisesta Trumpin valintaan johtaneisiin vaaleihin.
Useita Trumpin läheisiä avustajia on jo aiemmin joutunut lähtemään epämääräisten Venäjä-yhteyksiensä takia. Loppuvuodesta julki tullut tiedusteluraportti sisälsi Trumpin omasta epäillystä toiminnasta Venäjällä niin rankkoja yksityiskohtia, ettei niitä viitsi kertoa perhelehdessä.
Vaikka Venäjä-kohu lopulta laantuisi, siitä seuraa joka tapauksessa, ettei Trump pysty muuttamaan Yhdysvaltain Venäjän-politiikkaa ainakaan nopeasti. Jos hän näin tekisi, epäilyt hänestä Kremlin marionettina vahvistuisivat.
On sääli, jos suurvaltojen suhteet pysyvät jäisinä. Jos näin käy, Venäjä saa syyttää eniten itseään. Venäjä pystyi muuttamaan politiikkaansa aggressiivisemmaksi esimerkiksi Ukrainassa ja Syyriassa kenenkään estämättä.
Vaikka Venäjä tietysti kiistää kaiken, on paljon todisteita siitä, että se työnsi sormensa Yhdysvaltain presidenttipeliin – ja poltti viimein näppinsä.
Kolumni