Vanha sanonta tuli tasan vuosi sitten todistetuksi: sodissa ensimmäinen uhri on totuus. Georgian suunnalla kilpailevia totuuksia syntyi heti kaksi, venäläinen ja georgialainen. Niinhän tällaisissa tilanteissa käy. Mutta mikä erikoista, näiden maiden ulkopuolella kuva tapahtumista näytti tuoreeltaan paljon selvemmältä kuin jälkikäteen.
Kuten tunnettua, Venäjä murskasi Georgian joukot lyhyessä ajassa. Vuosi sitten se näytti suurvallan kylmäpäiseltä hyökkäykseltä pientä naapuria vastaan, ulkoministeri Alexander Stubbin sanoin jopa maailmanhistorian käännekohdalta. Stubb lanseerasi käsitettä "080808", Venäjän hyökkäyksen päivämäärän mukaan.
Enää ei historian käännekohdista puhuta, ja ratkaiseva päivämäärä onkin 7. elokuuta. Sodan tulkinnassa oleellisin kysymys on nimittäin se, kuinka ja mistä kaikki oikein alkoi: ryhtyikö Georgia ensin sotavoimin valtaamaan Etelä-Ossetiaa tulittaen suojatonta kaupunkia vai provosoiko Venäjä kaiken alkuun? Siitä vastauksesta taas riippuu, onko Georgian presidentti Mihail Saakashvili demokratian esitaistelija vai mies, joka laski jotain täydellisesti väärin ja jolta mopo karkasi pahasti käsistä.
Toukokuussa Murmanskissa oli Barentsin alueen toimittajien seminaari, jossa puhujina oli muutamia Kaukasuksella tuolloin liikkuneita pohjoismaisia kirjeenvaihtajia. Heidän yleinen käsityksensä oli, että Venäjä voitti sodan mutta Georgia mediasodan. Journalistit pystyivät toimimaan Georgian puolella, mutta Venäjä ei päästänyt ulkomaisia toimittajia Etelä-Ossetiaan. Ei moneen kuukauteen.
Näin kansainvälinen julkisuus syntyi vain yhdeltä suunnalta, osaksi siksi, ettei Venäjä osannut julkisuusdiplomatiaa ollenkaan. Lisäksi Georgian oli helppo vahvistaa mielikuvaa pienestä altavastaajasta suuren hyökkääjän kynsissä.
Sodan vaiheet 8. elokuuta alkaen tunnetaan kyllä. Venäjän joukot olivat nopeasti yllättävän toimintakykyisiä ja tekivät Georgian armeijasta silppua. Tätä näytöstä ovat Venäjän naapurit Suomi mukaan lukien tarkkaan analysoineet. Mutta edelleen oleellisinta on, mikä tuon "jäätyneen konfliktin" laukaisi täydeksi sodaksi.
EU:n asettama ryhmä sveitsiläisdiplomaatti Heidi Tagliavinin johdolla on hakenut vastausta juuri siihen. Loppuraportin piti olla valmis heinäkuun lopulla. Nyt se on lykätty syyskuulle. Virallinen selitys liittyy saatuihin uusiin tietoihin, joita pitää vielä työstää. On silti myös arveltu, että raporttia haluttiin lykätä kauemmas sodan vuosipäivästä, joka on hyvin tunneherkkää aikaa - kuten uutisista parhaillaan kuullaan.
Kesäkuussa saksalainen der Spiegel -lehti kertoi ryhmän päätyvän siihen, että Saakashvili itse lietsoi kaiken alkuun. Tagliavini kiisti nämä johtopäätökset. Varmaa on vain se, että tuo loppuraportti on todella paljon vartijana, sillä käsitykset syistä ja seurauksista menevät osapuolilla aivan ristiin. Jos EU:n raportti osoittaa sormella ennen muuta toista osapuolta, sillä on isoja poliittisia seurauksia.
Silti voi käydä niin, että kaikki jää sen varaan, miten jokainen haluaa tapahtunutta tulkita. Tagliavini on hiljattain sanonut, ettei koko totuutta ehkä saada koskaan selville.
Jännitys tuolta seudulta ei ole kadonnut yhtään mihinkään, ja Kaukasuksen vuoristokansojen mutkikkaat suhteet ovat muuttuneet suurvaltapolitiikan pelinappuloiksi. Venäjä, Yhdysvallat, Nato, öljy, energia... Voi olla aidosti niin, että yhtä oikeaa totuutta tästä kaikesta ei ole edes olemassa. Hyvä lähtökohta on epäillä kaikkea.