Venäjän ja Ranskan presidenttien puhelulla sinetöityi ranskalaisyhtiön pääsy arktisen Shtokmanin kaasukentille. Sopimuksella on iso geopoliittinen vaikutus koko Eurooppaan, ei vain pohjoiseen.
Viime viikkoina on muisteltu Napoleonin ja Aleksanteri I:n tapaamista Tilsitissä kaksisataa vuotta sitten. Kaksi keisaria pelasi sen ajan eurooppalaista valtapolitiikkaa, jonka yhtenä sivuseurauksena Ruotsin itäiset maakunnat päätyivät Venäjän vallan alle. Näistä alueista kehittyi sittemmin Suomen kansakunta ja valtio.
Ranskan ja Venäjän sopimus ei kestänyt kauan: joitakin vuosia Tilsitin jälkeen Napoleon marssi jo Moskovaan, vain nähdäkseen voimakkaan armeijansa surkean ja jäätyneen lopun. Mutta kahden eurooppalaisen suurvallan valtapelit jatkuvat yhä, ja jokseenkin tasan 200 vuotta Tilsitin jälkeen on uusien sopimusten vuoro.
Presidenttien Vladimir Putinin ja Nicolas Sarkozyn viimeviikkoinen puhelinkeskustelu johti uutiseen, joka on kovan luokan eurooppalaista geopolitiikkaa ja jonka välittömät seuraukset tuntuvat pohjoisessa Suomenkin lähialueilla. Venäläinen kaasujätti Gazprom valitsi ranskalaisen energiayhtiö Totalin kumppanikseen kehittämään Murmanskin edustalla olevaa valtavaa Shtokmanin kaasukenttää. Amerikkalaiset ja norjalaiset kilpailijat jäivät nuolemaan näppejään.
On aivan kuin Putin järjestelisi EU:n suuria valtioita yhden toisensa jälkeen energiakysymyksissä Venäjän talutushihnaan. Nyt oli Ranskan vuoro.
Shtokmanista venäläisranskalaisin voimin saatavan maakaasun on määrä virrata Euroopan markkinoille Itämeren poikki venäläissaksalaista putkea pitkin. Etelämpänä on sovittu tärkeästä Blue Stream -kaasuputkesta, venäläisitalialaisena yhteistyönä. Kaikki nämä projektit on lyöty lukkoon maiden johtajien kahdenvälisillä keskusteluilla. Ja vaikka Venäjän ja Britannian poliittiset välit ovat juuri nyt kehnonlaiset, Gazprom pyöritteli kesäkuussa Siperiassa British Petroleum -yhtiötä uusiin sopimuksiin mielensä mukaan.
Poliittisilta seurauksiltaan ehkä hyvinkin merkittävä on tapa, jolla Putin "ojensi" Shtokmanin sopimuksen Ranskan uudelle ja ilmeisen vahvalle presidentille Nicolas Sarkozylle. Pääsy pohjoisen kaasukentille on taloudellisesti hyvin houkuttelevaa, mutta Total voi toimia siellä vain, jos tiellä ei ole vuosiin poliittisia esteitä.
Gazprom ilmoitti yllättäen viime vuonna, ettei yksikään ulkomainen yhtiö pääse Shtokmaniin. Se vaikutti tuolloin kansallismielisyyden puuskalta, mutta saattoi yhtä hyvin olla ajan peluuta ja poliittisesti sopivan hetken odottelua. Shtokmanin avaaminen nimittäin edellyttää kansainvälistä teknologiaa ja leveitä harteita, toisin sanoen yhteisyritystä. Määräysvalta pysyy koko ajan venäläisillä, mutta urakoista riittää vielä jakamista.
Total pääsee joka tapauksessa aloittamaan, ja sopimuksen mukaan valmistelut alkavat jo tässä kuussa. Kaasun pitäisi olla putkessa 2013 ja nesteytyslaitoksessa 2014. Mitään tästä ei ole vielä olemassa, joten aikataulu on äärimmäisen haastava.
Jos näin todella toimitaan, kauan odotettu Shtokmanin lähtölaukaus on nyt nähty. Se tarkoittaa lyhyesti sanoen suurinta Suomen lähialueilla koskaan toteutettua teollista urakkaa. Sellainen ei voi olla vaikuttamatta isosti koko alueella. Suomen talouden ja politiikan päättäjien on syytä olla asiassa hereillä. Mitä seuraa, kun pohjoiseen investoidaan kymmeniä miljardeja euroja maakaasun saamiseksi Eurooppaan?