Meillä suomalaisilla on arvaamaton naapuri: Venäjä. Arvaamattomuudella tarkoitan, että kukaan ei tiedä, minkälaiseksi maaksi Venäjä kehittyy ja mitä presidentti Vladimir Putin aikoo tehdä seuraavaksi?
Vain se on varmaa, että Venäjä on Euroopan ja Suomen naapuri. Venäjä tulee myös aina olemaan naapurimme kuten maa on ollut Katariina Suuresta lähtien. Ja naapurin kanssa on parasta pysytellä hyvissä väleissä.
Joskus pyrkimystä elää sovussa naapurin kanssa on sanottu suomettumiseksi, mitä arvostetut ulkopolitiikan amerikkalaiset asiantuntijat Kissinger ja Brezinski nyt suosittelevat myös muille Venäjän naapureille kuten Ukrainalle.
Suomettuminen ja Finlandisierung olivat aikoinaan pilkkasanoja, joilla haluttiin kuvata Neuvostoliiton nöyristelyä. Olihan sitäkin runsain mitoin. Jotkut poliitikot pitivät kirjaa ”neuvostovastaisista” kansalaisista – yleensä omista puoluetovereista, ja ilmiantoivat nimet Neuvostoliiton suurlähetystössä.
Ylilyöntejä lukuun ottamatta Suomen kylmän sodan historiassa on paljon kunniakasta. Suomi lähestyi määrätietoisesti länttä ja teki tiukasti omia poliittisia valintoja säilyttämällä samalla hyvät suhteet Neuvostoliittoon. Presidentti Urho Kekkonen ja myöhemmin Mauno Koivisto käyttivät hienolla tavalla kaikki tilaisuudet hyväkseen lisätäkseen Suomen länsi-integraatiota.
Liityimme Efta-ryhmään. Teimme EEC-vapaakauppasopimuksenkin. Kansainväliseen valuuttarahastoon liittyminen ei ollut mikään läpihuutojuttu puhumattakaan jäsenyydestä ihmisoikeuksia ajavassa järjestössä, Euroopan neuvostossa. Monet kyselivät ja utelivat ”Venäjän mielipidettä” ja arvailuja käytettiin vastapuolen lyömäaseena. Tämän päivän keskustelussa Nato-jäsenyydestä on paljon samoja piirteitä.
Dramaattisin ratkaisu oli kuitenkin Suomen liittyminen Euroopan unioniin. Päätös traumatisoi monet vielä aktiivisesti mukana olevat, joiden mielestä EU-jäsenyys oli virhe, jäsenyys rahaliitossa on vain pahentanut virhettä, ja nyt mukana olo länsimaiden rintamassa on kaikkien virheiden äiti.
Totta on, että Venäjän - Ukrainan kriisi on nyt ajanut Suomen ehkä ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa Suomi on mukana EU:n ja laajemminkin länsimaiden rintamassa – Venäjää vastaan. Monen EU- jäsenyyttä ankarasti vastustaneen mielessä on saanut uutta voimaa ajatus, että irtautumalla EU:sta ja ainakin pakotepolitiikasta pääsisimme nauttimaan puolueettomuuden mukanaan tuomista turvallisuuspoliittisista ja taloudellisista eduista.
EU on asettanut pakotteita Venäjää vastaan ja Suomi on niissä mukana. Pakotteet ovat toistaiseksi vielä rajattuja ja Suomi on voinut niitä kohtuullistaakin. On kuitenkin rehellisesti sanottava, ettei Suomi voi missään tapauksessa jäädä tämän kriisin sivustakatsojaksi.
Jos emme olisi mukana EU: n ryhmässä, voisimme joutua pakoterajan toiselle puolelle. Kysymys olisi siitä, olisiko pakoteraja Suomen itä- vai länsipuolella. Aivan taloudellisesti laskien kannattaa muistaa, että EU on kymmenen kertaa suurempi kuin Venäjä kansantuotteella laskettuna. Ja tämän päälle tulevat muut länsimaat.
Ukraina ja Krimin tapahtumat osoittavat, että EU rauhanprojektina on yhä ajankohtainen. EU:n tehtävä on rakentaa neuvotteluyhteyttä ja uutta siltaa Venäjän ja Euroopan välille. Jos ovi lyödään naamalle, se on kuitenkin joskus aukaistava. On vaikea uskoa, että pakotteilla Venäjää saadaan perääntymään. Sellaisia ei yksinkertaisesti ole olemassa, mutta kaikesta tapahtuneesta on Venäjälle oltava seuraamuksia. On uskottava diplomatiaan, niin pitkäveteistä ja monimutkaista kuin se onkin. Aseelliset ratkaisut ovat nykyään lähes mahdottomia, mutta niihinkin on varauduttava. Tärkeintä on kriisien ennaltaehkäisy.
Presidentti Vladimir Putinille on hyvä muistuttaa vanhan työväenlaulun sanoista, joiden mukaan ”historian kulkua ei taaksepäin voi suunnata ja tyranni saa aina palkkansa”.
Putin on jo saanut rangaistuksensa Moskovan pörssissä, ruplan kurssin laskussa, pääomaliikkeissä ja ulkomaisissa investoinneissa. Myös Venäjä on tänään osa maailmantaloutta. Eurooppa tarvitsee energiaa, ja Venäjä tarvitsee kaasun ja öljyn myyntituloja.
Arvaamaton naapurimme Venäjä on Suomelle ja koko Euroopalle tärkeä. Venäjän politiikka suhteessa moniin naapureihinsa kuten Viroon, Georgiaan ja viimeksi Ukrainaan on ollut röyhkeää. Venäjällä on entisen suurvalta-asemansa jättämä alemmuuskompleksi, jota se on korvaamassa voimapolitiikalla.
Venäjän karhu on ärähdellyt myös Suomen suuntaan. ”Suomi on jo taskussamme”, kerrotaan Neuvostoliiton johtajan Leonid Brezhnevin ärähtäneen Prahassa vuonna 1973 pidetyssä itäblokin johtajien salaisessa kokouksessa
Brežneviläisiä äänenpainoja on ollut ilma sakeana viime viikkoina, kun yhä kovaäänisemmin on ryhdytty haikailemaan Baltian maiden ja Suomen liittämistä Venäjään. Nämä toivottavasti vain kotiyleisölle ja sisäpoliittiseen käyttöön tarkoitetut ”tupailtapuheet” kannattaa noteerata, mutta niiden takia ei kannata yöuniaan menettää. EU antaa meille yhteisösuojaa, mutta ei tarpeeksi. Sotilaallista suojaa se ei anna, mutta turvallisuutta jäsenyys vahvistaa kuten suomalaiset aikoinaan ajattelivatkin kansanäänestyksessä. Mitä olisi, jos emme olisi EU:ssa? Olisimme Brysselissä kuunteluoppilaana kuten Norja. Kun direktiiviesitys tulee, Norja ei käytä puhe-eikä äänivaltaa. Norjan delegaatio kirjaa ylös, mitä tuleman pitää ja noudattaa direktiivejä ja maksaa pääsystä sisämarkkinoille.
Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).
Kolumni