Venäjä lähetti ri­kos­tut­ki­joi­taan Guan­ta­na­moon

Ryhmä venäläisiä rikostutkijoita matkusti tiistaina Yhdysvaltain Guantanamon tukikohtaan tutkiakseen väitteitä, joiden mukaan tukikohdassa pidettäisiin vankeina

Ryhmä venäläisiä rikostutkijoita matkusti tiistaina Yhdysvaltain Guantanamon tukikohtaan tutkiakseen väitteitä, joiden mukaan tukikohdassa pidettäisiin vankeina myös Venäjän kansalaisia. Asiasta kertoi uutistoimisto Interfax.

Yhdysvallat on kuljettanut Itä-Kuuban eteläkärjessä sijaitsevaan laivastotukikohtaansa kolmisensataa ihmistä, joita epäillään Talebanin taistelijoiksi tai kuulumisesta al-Qaeda-järjestöön. Lähes kaikki epäillyt on otettu kiinni Afganistanissa.

Venäjä ilmoitti viime viikolla, että Guantanamon vankien joukossa olisi "joitakin" Venäjän kansalaisia. Tarkkaa lukua ei ole kerrottu. Yhdysvaltalaisiin lehtitietoihin nojaavien tietojen mukaan venäläisvankeja olisi kaksi.

Venäjän viranomaiset ovat useaan otteeseen sanoneet, että Talebanin ja al-Qaedan riveissä Afganistanissa on taistellut myös tshetshenialaisia.

Ilmoita asiavirheestä