Presidentti Vladimir Putinin ja presidentti Tarja Halosen lyhyt tapaaminen Pietarissa ei varmasti vain sattumalta ajoittunut juuri EU:n huippukokouksen alle. Vaikka unionin ja Venäjän suhteet eivät Brysselissä erikseen ole esillä, niitäkin siellä epäilemättä sivutaan ulkosuhdeasioista kuten Ukrainasta puhuttaessa. Ne ovat pinnalla myös siksi, että Moskovan ja EU:n välit ovat nyt kuoppaiset. Neuvottelut yhteistyöstä eivät tahdo edetä, epäluuloa on molemmin puolin.
Venäjä näyttää toivovan, että Suomi toimisi jonkinlaisena sen puhemiehenä unionissa esimerkiksi viisumivapaudessa. Tällaiseen rooliin Suomi ei luonnollisesti halua eikä sen tule ryhtyä. Näkemysero ei silti merkitse mitään kahdenvälisten valtiollisten suhteiden kriisiä, minkä Pietarin tapaaminen teki viimeistään selväksi.
Suomi on edelleenkin lähialueilla se EU-maa, jonka kanssa Venäjän on helpointa käydä keskusteluita. On valaisevaa vertailla tiedotteita, joita Venäjän ulkoministeriön puhemies Alexander Jakovenko viikko sitten antoi suhteista Suomeen ja suhteista Puolaan.
Suomen kohdalla puhutaan hyvästä naapuruudesta ja vilkkaasta kanssakäymisestä, joka joskus johtaa käytännön ongelmiin, jotka sitten rakentavasti ratkaistaan. Määritelmien perussävy on hyvin myönteinen. Puolaa sen sijaan pidetään "tärkeänä, joskaan ei helppona" kumppanina, ja vilkkaista taloussuhteista huolimatta tuo kumppanuus Puolan kanssa vaikuttaa Moskovan silmissä varsin väkinäiseltä. Puhutaan "tietyistä poliittisista voimista", jotka sisäpolitiikassa pelaavat "Moskovan kortilla".
Tähän nähden presidentti Putinin erityisavustajan Sergei Jastrzhembskin Suomea koskevat sivuhuomautukset ovat vain myrsky vesilasissa, jos edes sitäkään.
Viisumikysymyksessä tosin vallitsee selvä näkemysero. Kaikki tietävät mahdollisen viisumivapauden olevan vuosien päässä, mutta Venäjä on tehnyt suurten EU-maiden Saksan, Ranskan ja Italian kanssa kahdenvälisiä sopimuksia, jotka helpottavat tiettyjen ryhmien kuten urheilijoiden, liikemiesten, kulttuurielämän edustajien ja opiskelijoiden viisumikäytäntöjä selvästi. Marraskuussa myös Puola helpotti juuri näiden erityisryhmien viisuminsaantia.
Aivan samaa tavoittelee Suomikin, mutta koko unionin kautta. Sisäministeri Kari Rajamäki on sanonut Suomen pyrkineen vuoden 2002 keväästä ajamaan EU:ssa näitä vastavuoroisia helpotuksia, jotka poistaisivat osan nykyisistä kulkemiseen liittyvistä ongelmista tinkimättä silti viisumiturvallisuudesta.
Sen sijaan Suomi ei ole halunnut edistää tällaisia ratkaisuja kahdenvälisesti, kuten Venäjä toivoo. Tämä asia oli Pietarissakin esillä. Voi silti kysyä, onko Suomi tässä liiankin puhdasoppinen, sillä EU:n perälauta vuotaa jo ja kahdenvälisiä sopimuksia on tehty Schengen-alueen maiden kanssa. Viisumivapaudestahan niissä ei ole kyse.
Venäjä näyttää laskevan paljon Suomen EU-puheenjohtajuuden varaan 2006. Juuri näissä unioniin liittyvissä asioissa on lähiajat Suomen idänsuhteiden painopiste, jossa haasteena on tasapainon löytäminen. Pääministeri Matti Vanhanen määritteli hiljan asian niin, että Suomi voi olla EU:ssa sillanrakentaja, mutta se ei tarkoita Venäjän edustamista EU:n sisällä.
Putin lupasi Halosen kutsusta tulla Suomeen hiihtämään. Sopiva ajankohta voisi olla ensi keväänä pohjoisessa, sillä Putiniahan on jo houkuteltu tulemaan silloin Ouluun luoteisen Euroopan talousfoorumiin.