Pääkirjoitus

Venäjä ei voi soo­loil­la Syy­rias­sa

Venäjä yllätti kansainvälisen yhteisön ja Syyriassa taistelevan liittouman iskemällä muihin kuin Isis-järjestön kohteisiin. Tehtävän pitää olla mahdollisimman selvä myös venäläisille. Se on Isisin tuhoaminen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ei aikaillut, kun hän sai keskiviikkona liittoneuvostolta eli parlamentin ylähuoneelta luvan käyttää asevoimia Venäjän rajojen ulkopuolella. Muutaman tunnin kuluttua Venäjän ilmavoimien koneet iskivät maakohteisiin Syyriassa.

Venäjä sai virallisen avunpyynnön Syyrian presidentiltä Bashar al-Assadilta, jonka syrjäyttämistä länsimaat ovat vaatineet.

Kreml myönsi torstaina, että Venäjän ilmavoimat iskevät Syyrian hallintoa vastustaviin kapinallisryhmiin eli Assadin vastustajien niskaan. Terroristijärjestö Isis on ainakin ensimmäisissä iskuissa ollut toisarvoinen kohde.

Jos Venäjän ilmavoimat antavat hyökkäyksillään tukensa vastakin vain Assadille ja pommittavat muita kuin Isisin hallussa pitämiä alueita, kärjistynyt asetelma aiheuttaa pelottavia jännitteitä Venäjän ja lännen välille.

Yhdysvaltain viranomaisten ja Syyrian opposition keräämien tietojen mukaan Venäjä pommitti Syyrian hallituksen vastaiseen oppositioryhmään kuuluneita taistelijoita keskiviikkona. Tämä on loogista sen kanssa, että nimenomaan Assadin johtama Syyria on Venäjälle tärkeä liittolainen.

Liittouma on iskenyt Isisin kohteisiin Syyriassa ja Pohjois-Irakissa, mutta samalla tukenut asetoimituksin ja koulutuksella Assadia vastustavaa oppositiota.

Syyrian ruutitynnyri on vaarassa räjähtää, ellei Venäjän käyttämää asevoimaa saada samaan rintamaan lännen liittouman kanssa. Jotta tältä vältyttäisiin, Yhdysvaltain ja Venäjän on luotava nopeasti keskusteluyhteys tuhoisien väärinymmärrysten välttämiseksi.

Tehtävän pitää olla mahdollisimman selvä myös Venäjälle. Se on terroria kylvävän ja ihmisoikeuksia polkevan Isisin tuhoaminen. Luultavasti Putin ymmärtää tämän, vaikka hän korostaa tukeaan Assadille.

Asettuminen lännen rinnalle taistelussa Isis-järjestöä vastaan on Venäjälle kasvojenpesua. Ilmavoimien iskut Syyriaan tulevat Putinille tarpeeseen. Ne siirtävät kansainväliset katseet pois Itä-Ukrainan tulehtuneesta tilanteesta ja Krimin venäläismiehityksestä.

Tämä sopii Putinille, joka ei ole naapurimaansa asioihin puuttumalla saavuttanut tavoitteitaan. Lännen asettamat talouspakotteet ovat syöneet Venäjän liikkumavaraa ja kansainvälistä uskottavuutta.

Venäjä on muuttanut Ukraina-taktiikkaansa parin viime kuukauden aikana. Aseelliset yhteenotot Ukrainan hallituksen joukkojen ja kapinallisten välillä ovat laantuneet. Minskin aseleposopimus näyttäisi yllättäen toimivan.

Myös puheet ukrainalaisista ovat siistiytyneet venäläisjulkisuudessa. Poliitikot ja viestimet eivät enää syyttele Ukrainan hallitusta fasisteiksi tai nimitä sitä Kiovan juntaksi.

On mahdollista, että Syyrian iskujen seurauksena Venäjän johdolle tarjoutuu mahdollisuus vetäytyä kaikessa hiljaisuudessa Ukrainan kriisistä.

Putin on vain yllättänyt aiemminkin tekemällä aivan päinvastoin, mitä kansainvälinen yhteisö on olettanut.