Läntinen sotilasliitto Nato on joutunut kylmän sodan jälkeen miettimään monesti, onko sillä enää virkaa.
Ei tarvitse miettiä enää.
Krimin käytännössä miehittänyt Venäjä on antanut Natolle hyvän perusteen olla olemassa vastakin.
Nato perustettiin 1949 Neuvostoliiton varalta. Naton ensimmäinen pääsihteeri, lordi Ismay sanoi ytimekkäästi, että järjestön tarkoitus on ”pitää venäläiset ulkona, amerikkalaiset sisällä ja saksalaiset alhaalla”.
Venäjä saavuttaa kyllä operaatiollaan lyhyen tähtäimen tavoitteensa eli Krimin. Pelaamalla taitavasti pari viikkoa aikaa Venäjä on vahvistanut otettaan niemimaasta.
Samalla Venäjä tulee kuitenkin varmistaneeksi sen, että Naton olemassaolon perusteet vain vahvistuvat.
Presidentti Vladimir Putin tekee siis sen itse. Tämä ei ole sinänsä ihme, sillä Venäjän ja Naton vastakkainasettelun kiristyminen sopii hänen maailmankuvaansa. Siinä Venäjään kohdistuu aina jokin ulkoinen uhka.
Nato tuskin edes harkitsee tarttumista sotilaallisiin keinoihin ainakaan niin kauan kuin Venäjä ei laajenna operaatiotaan Krimin ulkopuolelle.
Venäjä saa silti aikaan sen, että Nato voi työntyä yhä lähemmäksi sen sydänmaita. Ottamallaan tyylillä Venäjä pukkaa Ukrainaa Naton syliin, vaikka Ukraina ei sitä ehkä haluaisi.
Venäjän kokeman Nato-uhan voi kääntää myös toisin päin.
Venäjän lähimaat ovat itse halunneet liittyä vapaaehtoisesti Natoon historiansa ja idästä edelleen kokemansa uhan takia. Liittyneitä ei ole pakotettu Natoon pistooli ohimolla tai miehityksen alla.
Baltian maiden liittyminen on tästä hyvä esimerkki. Naton sotilasjohtajat pitivät liittymistä järjettömänä, koska niitä on vaikea puolustaa.
Natolla ja Ukrainalla on ollut yhteiskomissio vuodesta 1997. Yhteistyö ei ole ollut kovin syvällistä. Kriisin myötä se alkaa varmasti saada uutta sisältöä.
Kysymys Ukrainan Nato-jäsenyydestä on vielä kaukaa haettu, mutta sekin vaihtoehto voi nousta pöydälle riippuen siitä, minkä linjan Venäjä ottaa.
Krimin ”kansanäänestyksen” jälkeen lännellä ei ole muuta keinoa kuin ottaa käyttöön pakotteita Venäjää vastaan. Muutoin Nato ja EU menettäisivät uskottavuutensa.
EU:n huippukokous sopi viime viikolla kolmivaiheisesta pakotestrategiasta. Ensivaiheessa EU keskeytti neuvottelut viisumivapaudesta ja uudesta investointisopimuksesta.
Pakotteiden kakkosvaiheen startista tulee päätös jo maanantaina EU:n ulkoministerikokouksessa. Pakotevalikoimassa ovat matkustuskiellot, varojen jäädytykset ja muut rajoitukset.
Kolmosvaiheessa puhutaan jo asevientikiellosta, kaupparajoituksista ja Venäjän eliittiä koskevista rankaisutoimista.
Sotilaspuolella Nato on tähän mennessä lähettänyt lisää hävittäjiä ja ilmatankkauskoneen tehostamaan Baltian maiden ilmatilan valvontaa. Puolassa aloitettiin tiistaina suunnitellusta laajennettu sotaharjoitus, Yhdysvaltain hävittäjäalus harjoittelee Bulgarian ja Romanian alusten kanssa Mustallamerellä ja Awacs-koneet seuraavat Ukrainaa Puolan ja Romanian ilmatilasta.
Poliittisella puolella Naton neuvosto kokoontui viime viikolla Naton perussopimuksen neljännen artiklan nojalla. Sitä käytetään, kun jonkin jäsenen ”alueellinen koskemattomuus, poliittinen itsenäisyys tai minkä tahansa sopimuspuolen turvallisuus on uhattuna”.
Nato ei ole siis vielä painanut paniikkinappulaa eli kokoontunut kuuluisan viidennen artiklan perusteella. Se tarkoittaisi, että uhka olisi jo hyvin konkreettinen.
Mitään ei voi, sotilaallista vaihtoehtoa lukuun ottamatta, sulkea pois. Yllätyksiä voi tulla. Viron puolustusministeri Urmas Reinsalu esitti jo Naton joukkojen sijoittamista Viroon.
Kolumni