Uiton loppumisesta Lapissa tulee kuluneeksi kohta 15 vuotta. Lähes satavuotinen historia päättyi 1991, jolloin puu kulki vesireittejä viimeisen kerran. Uiton jälkiä ei kuitenkaan siivota hetkessä, sillä Lapissa uittoväyliä on ollut kilometreissä mitattuna miltei 10 000 kilometriä.
Lapin ympäristökeskus on tänä vuonna kunnostanut viimeisen velvoitekunnostusten piiriin kuuluvan koskialueen, Ounasjoen alimman kosken Aapiskosken.
"Kun joet on aikanaan puunuittoväyläksi tehty, sieltä on puskettu ja räjäytetty kaikki uittoa haittaavat kivet pois", kertoo ylitarkastaja Jarmo Huhtala Lapin ympäristökeskuksesta. "Lapissa voi olla hyvin massiivisia, satoja metriä pitkiä kivivalleja", Huhtala kuvaa rannoille kasattuja perkuutyön jälkiä.
"Nyt kun kiviä laitetaan takaisin jokeen, kunnostustoimilla pyritään matkimaan luontoa" Huhtala selvittää. Koskiin on tehty muun muassa arvokaloille sopivia elinalueita eri ikäisille poikasille ja isoimmille kaloille suojapaikoiksi virtasyvänteitä.
"Monipuolinen koskiympäristö on hyvä kaikille vesieliöstölle: pohjakasvillisuudelle, pohjaeläimistölle ja kalastolle", Huhtala tähdentää.
Kunnostuksista vahinkoakin
Kunnostustyöt aloitettiin jo vuonna 1976 Ounasjokeen laskevalta Sinettäjoelta. Huhtala on työskennellyt kunnostusten parissa vuodesta 1987, siis kohta 20 vuotta.
Uiton jälkeinen urakka ei silti ole vielä ohi, sillä täydennyskunnostamiselle on Huhtalan mukaan kova tarve. Nykyvaatimusten mukaan kun monet 1970- ja 1980-luvuilla kunnostetut jokialueet eivät täytä kunnostuksille asetettuja tavoitteita.
Paikoin koskikunnostuksilla on tehty jopa kalataloudellista vahinkoa pilaamalla arvokalojen poikastuotantoalueet.
"Varsinkin Torniojoen sivuvesistöissä on paljon tällaisia alueita", Huhtala mainitsee.
Lapin ympäristökeskus on seurannut sähkökoekalastuksin lähinnä 1990-luvun alkupuolen jälkeen kunnostettujen jokien kalataloudellisen tilan kehittymistä. Seurannan piirissä olevat joet on pyritty kunnostamaan siten, että taimen ja harjus voivat lisääntyä luontaisesti kunnostetuilla jokialueilla.
"Varsinkin taimenen luontaista kiertoa on vaikea saada käyntiin, kun se on kerran menetetty", Huhtala kertoo. Lapissa kutukalat ovat kuitenkin säilyneet, mikä on jouduttanut tilanteen palautumista.
Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta taimenen luontainen kierto onkin alkanut kaikilla kunnostetuilla jokialueilla.
"Sitä pidän kyllä onnistumisen merkkinä", Huhtala myhäilee.
"Täytyy muistaa, että kaikki vesistöt eivät ole taimenen luontaisia elinalueita", Huhtala huomauttaa. Myös harjuskantojen luontaisen lisääntymisen on todettu elpyneen nopeasti kunnostetuilla kohteilla.
Vaikka kaikki isot pääuomat ja sivujoet on käsitelty, ovat pienemmät purovesistöt laajemmassa mielessä kunnostamatta.
Pieniä puroja on perattu miesvoimin 1900-luvun alusta lähtien, mutta Huhtala muistuttaa, että niihin kohdistuu voimallisimmin myös metsätalouden kuormitus.
"Metsä-Lapin alueella pääsääntö on, että luonnontilaisia purovesistöjä on vaikea löytää", Huhtala toteaa. Purot ovat esimerkiksi taimenen pääpoikastuotantoalueita.
Kunnostamisen tiimoilta on jo sovittu työkokouksesta vuoden 2006 alussa Metsäkeskuksen, Lapin TE-keskuksen ja Lapin ympäristökeskuksen kesken.
"Kootaan voimavaroja ja kohdennetaan niitä tärkeimmiksi katsotuille alueille", Huhtala linjaa.
Tehostamistoimia on lupa odottaa ensi vuoden aikana.