Suomen velkakellon tikitystä voi seurata paitsi Keskuskauppakamarin tiloissa Helsingissä myös verkossa. Velkakello tikittää osoitteessa Velkakello.fi kuin sekundaattori: sadatmiljardit, kymmenetmiljardit, miljardit, sadatmiljoonat, kymmenetmiljoonat, miljoonat, sadattuhannet, kymmenettuhannet, tuhannet, sadat, kymmenet ja yhdet eurot, kymmenet sentit ja sentit.
Seurasin valtionvelan määrän näyttävää velkakelloa kymmenen minuuttia kännykän sekuntikellolla. Epävirallisella käsiajanotolla Suomi otti 100 000 euroa uutta velkaa kutakuinkin tasan kymmenessä minuutissa. Se tekee 0,6 miljoonaa euroa tunnissa, 14,4 miljoonaa vuorokaudessa.
Jokaisen suomalaisen siivu valtionvelasta oli velkakellon mukaan mittaushetkellä 18 949,02 euroa. Parissa vuorokaudessa tuli vajaat viisi euroa lisää. Siivua voi suhteuttaa kotitalouksien keskimääräiseen asuntolainaan. Se oli viime vuonna 85 700 euroa. Uutta velkaa tulee siis lähes seitsemän keskimääräisen asuntovelan verran tunnissa.
Velkataakka ei kasva tietenkään tasaisesti, mutta keskimääräistä velanottotahtia velkakello kyllä mittaa.
Valtionvelka kolkuttelee kohta 104 miljardin euron rajaa. Suomi ottaa tänä vuonna uutta nettovelkaa noin 5,6 miljardia euroa. Ensi vuonna valtion budjettia pitää tilkitä ottamalla velkaa lisää noin 5,9 miljardia.
Bruttokansantuotteeseen verrattuna Suomen valtionvelka ei ole kansainvälisessä vertailussa vieläkään hirmuinen, mutta se kasvaa kovaa vauhtia. Vaikka asiantuntijat ovat erimielisiä velanoton huolestuttavuudesta, harva taitaa kiistää, ettei kasvuvauhdista olisi syytä kantaa huolta.
Suomen velkataakan painoa lisää se, että siitä leijonanosa, arviolta 80–90 prosenttia, on ulkomaista. Esimerkiksi Japanin valtionvelan bkt-osuus on peräti noin 250 prosenttia, mutta siitä valtaosa on kotimaista.
Jos Suomen kansantalous kääntyisi vihdoinkin kunnolla kasvuun, velan suhteellinen bkt-osuus pienenisi kuin itsestään. Pulma on vain siinä, että talous kasvaa kituliaasti. Valtionvelka suhteessa bkt:hen kasvoi nykyistäkin suuremmaksi 1990-luvun lamassa, mutta silloin tuli apuun nopea talouskasvu. Nyt tuota vetokoukkua ei näytä löytyvän sitten millään.
Velanotto on ollut perinteisesti valtion keino pitää pyöriä pyörimässä, jos kasvu on hyytynyt. Näyttää vain siltä, että taloudet ovat tulleet tilanteeseen, jossa ne kasvavat korkeintaan niukasti vaikka kuinka elvyttäisi.
Velkakellon lukema on erityisen ajankohtainen näinä viikkoina. Juha Sipilän (kesk.) kolmen puolueen hallitus kokoontuu loppukuusta perinteiseen budjettiriiheen.
Valtionvelka on ikävä ja vähemmän seksikäs asia verrattuna työttömyyspäivärahaan, lapsilisiin, taitettuun indeksiin, bensaveroon tai kossupullon hintaan. Harva tavis miettii valtionvelkaa, mutta sitäkin enemmän vaikkapa verokirjansa veroprosenttia.
Valtionvelan bkt-osuus on avainasemassa hallituksen uskottavuuden ja onnistumisen kannalta. Hallitusohjelmaan on kirjoitettu selvä tavoite:
”Velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä ja velaksi eläminen lopetetaan vuonna 2021. Kokonaisveroaste ei nouse.”
Jos talous ei lähde vieläkään kasvuun, hallituksella tulee velkatavoitteen kanssa äitiä ikävä. Silloin jäljelle jäisi, tavoitteesta luopumisen lisäksi, tuttuja ja epämiellyttäviä vaihtoehtoja: uusia rakenteellisia uudistuksia, uusia leikkauksia ja veronkorotuksia.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) on nostanut eniten esille työllisyysasteen nostamisen keinona saada talouden pyöriä liikkeelle. Se mataa nyt noin 68,5 prosentissa; hallituksen tavoite on 72.
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki havainnollisti HS:ssä asian näin: ”Kyllä tavallinen valveutunut ihminen tajuaa, että kun väestö vanhenee eikä riittävän moni työikäinen käy työssä, niin rahat loppuvat.”
Onko joku eri mieltä? Pitäisi vain pystyä sopimaan keinoista nostaa työllisyysastetta. Jos ei pystytä, velkakello tikittää yhä vain eteenpäin. Ensi vuonna sen arvioidaan nousevan 111 miljardiin euroon.
Oma vastaukseni otsikon kysymykseen on kyllä. Presidentti Mauno Koiviston sanoin: velka on veli otettaessa, renki maksettaessa.