Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvan ensi-ilta on tänään
perjantaina.
Fantasian pitäisi jo määritelmänkin mukaan olla mielikuvitusrikasta. Se vie muihin maailmoihin, jossa erikoiset kansat vaeltavat. Se korvaa arjen juhlalla, nykyajan muinaisilla asioilla, insinöörit poppamiehillä ja mykät eläimet puhuvilla. Realismin harmauteen se vastaa villeillä näyillä. Periaatteessa.
Harry Potter, Narnia ja Taru sormusten herrasta ovat saaneet myös vihollisia. Heidän mielestään fantasia on vain uskonnon ja taikuuden jatkamista viihteen tapaan. Omaperäisten ideoiden sijasta vastaan tulee jäljitelmiä ja kopioita vanhasta. Fantasia voi olla myös kovinta realismia. Jokainen outo asia on istutettava osaksi vaihtoehtomaailmaa, jonka on oltava kansoiltaan, tavoiltaan, puheenparsiltaan, luonnoltaan ja uskomuksiltaan viimeistä piirtoa myöten ehyt.
Harry Potterin luojaaJ. K. Rowlingia on syytetty varkauksista ja lainoista. Potter on koottu aiemman kirjallisuuden paloista. Osan Rowling on tunnustanut, toiset lainat ovat olleet alitajuisia tai silkkaa sivullisten ylitulkintaa.
Kieltämättä kirjoista löytyy suurten fantasiasarjojen jälkiä. Tolkienin Taru sormusten herrasta opetti Rowlingille, että lapsille voi kirjoittaa ystävyydestä kuolemanvaaran alla ja että fantasiamaailma on sommiteltava tiukaksi toisen asteen todellisuudeksi. C.S. Lewisin Narnia-kirjat näyttivät salaisen reitin mielikuvitusmaailmaan ja osoittivat, että arkipäivän ja taikuuden kohtaamisessa kipunoi huumori.
Esikuvia ovat olleet Richard Adamsin Ruohometsän kansaa ja Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. Edellinen näytti, että lapsille kelpaavan korean pinnan alla voi käsitellä aikuisiakin askarruttavia asioita. Jälkimmäinen todisti, että jos yhdistää seikkailua, ystävyyttä, taikuutta ja vankkaa moraalia, yhdistelmä on miltei pettämätön.
Erikoisimmat taustavaikuttajat lienevät nyt 70 vuotta täyttävä elokuva Ihmemaa Oz sekä sen pohjana olevat L. Frank Baumin kirjat. Ne esittelivät holhoojiensa huusholliin tyytymättömän Dorothy-tytön, jonka Ozia vastaa Harryn Tylypahka. Sekä Dorothyllä että Harrylla on otsassaan näkyvä merkki taikuuden kosketuksesta. Sattumaa?
Potterin taustalla on nähty myös Marvel-sarjakuva X-Men. Se ei ole suora vaikuttaja, mutta jotain sukua mutanttiakatemian nuoret ovat velhokoulun oppilaille.
Suorempia esikuvia ovat Viisikko-sarjasta tunnettu Enid Blyton, pelottavien lastentarinoiden kertoja Roald Dahl sekä 1800-luvun suuri kertoja Charles Dickens. Blytonin sarjat Malory Towers, St. Clare´s ja Naughtiest Girl ovat esimerkkejä sisäoppilaitosromaanin lajista, jossa pienet ihmiset kokevat kovia kaukana kotoa. Dahlin kirjoissa harmia tuovat kauheat perheet. Mestari Dickens teki kehitysromaaneja, joissa vastukset kouluttavat nuoria ihmisiä. Kielen vivahteissa piehtaroivat Potter-nimet ovat Dickens-tyylisiä.
Rowlingin suosikkeihin kuuluu myös Jane Austen. Hän näytti, että villi huumori ja yllättävät loppukäänteet tekevät aina vaikutuksen.
Potterit ovat pohjimmiltaan vanhanaikaisia mysteeritarinoita. Stephen Kingin mukaan ne ovat velkaa Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -kertomuksille. Rowling itse on nostanut esiin kristillisen dekkarikirjailijan Dorothy M. Sayersin, joka sovitteli murhamysteerin sekaan romanttisia kohtauksia.
Lopulta kaiken takana on aina Raamattu. Kristilliset teemat ovat nousseet Potter-maailman uumenista pintaan sarjan viimeisissä kirjoissa.
Lainaamisessa ei ole mitään hävettävää. Kirjailijat ovat antiikin ajoista saakka kertoneet uusiksi vanhoja myyttejä ja kommentoineet toisiaan. Kirjallisuudessa ei vain luoda jotain tyhjästä. Siinä myös jatketaan ja jalostetaan perinteitä. Rowlingilla on sekin etu, että hän on lainaillut parhailta.