Lompakossa ei ole kuin seitsemän euroa.
Tili on tyhjä, eikä sinne ole tulossa rahaa 1,5 viikkoon. Erääntyneet laskut muistuttavat olemassaolostaan tyhjän jääkaapin ovessa.
Ahdistus vyöryy ylitse jättiläismäisenä aaltona. Mistä ihmeestä saisi lainaa?
Liian moni suomalainen on ajautunut varattomuuden musertavaan kierteeseen.
He joutuvat päivästä toiseen miettimään, mistä saisivat rahaa elämiseen. Velkaantuneiden määrä on lisääntynyt selvästi vuosikymmenen puolivälistä lähtien, ja siitä kertovat tunnusluvut piiputtavat pahasti punaisella.
Maksuhäiriömerkintöjä on yhä useammalla samaan aikaan kun samalla henkilöllä on niitä yhä useampia. Velkajärjestelyhakemusten pino käräjäoikeuksissa nousee.
Liian moni ohittaa ilmiön väittäen, ettei se koske minua. Rahaongelmien keskellä kieriskeleviä kaiken ikäisiä ja kaikista sosiaaliluokista tulevia suomalaisia on kuitenkin jo niin paljon, että ilmiö väistämättä osuu tavalla tai toisella.
Se on läsnä naapurissa, sukulaisten luona, työkaverin kotona. Jos et usko, kuuntele tarkemmin. Jos et näe, avaa silmäsi.
Lähellä olevat kantavat jopa vuosikymmenten ajan velkaantumisen taakkaa. Se merkitsee heille postiluukusta kolahtelevia maksumuistutuksia. Se merkitsee yhteydenottoja perintätoimistoista, käräjäoikeuksista, ulosottovirastoista.
Tuntemattomista numeroista puheluita, joihin ei uskalla vastata. Ovikellon soittoja, joihin ei uskalla avata. Se merkitsee tekemättä jääneitä autokauppoja, solmimatta jääneitä vuokrasopimuksia. Myöntämättömiä lainoja ja vakuutuksia. Kännyköitä, joihin on pakko vaihtaa prepaid-liittymä, kun entinen sulkeutuu.
Ennen kaikkea se merkitsee silmiin kihoavia katkeruuden kyyneleitä pankkiautomaatilla, kun sydän jännityksestä pamppaillen yrittää nostaa kuukausituloaan. Mitä ihmettä siitä on tällä kertaa viety?
Epätoivon syövereissä velkaantuneet yrittävät parantaa tilannettaan lisälainalla. He maksavat erääntyneitä laskujaan luottokorteilla, kulutusluotoilla ja pikavipeillä. Helppohan niihin on tarttua, kun summat saa liki saman tien tililleen ilman vakuuksia ja takaajia.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa otettiin viime vuonna yli 302 000 uutta pikaluottoa. Keskimääräinen vipin suuruus oli 214 euroa. Edes sivun ylälaidassa vilahtava yli 3 000 prosentin korko ei saa pikavippaajia hätkähtämään.
Lopulta vyyhti on paisunut niin suureksi, ettei velkojien perässä pysy millään. Osa sairastuu mielenterveysongelmiin, päätyy jopa ihmishengen maksaviin epätoivon tekoihin.
Kupin kaatuminen ei vaadi suuria velkoja. Pienikin yllättävä menoerä voi suistaa elämän raiteiltaan, kun puskurivyöhykettä eli säästöjä ei ole.
Jotkut päätyvät taloudelliseen umpikujaan silkasta holtittomuudestaan. He eivät piittaa todellisesta rahatilanteestaan vaan tuhlailevat minkä kerkiävät. Jos tulot tipahtavat, ei elintasosta tingitä vaan entisiä kulutustottumuksia pidetään yllä lainarahalla.
Otetaan velkaa velan päälle, jotta elämästä pystyy nauttimaan entiseen tapaan. Ikään kuin laskupinot häviäisivät jonain päivänä itsestään, jos tarpeeksi kauan katsoo poispäin.
Yhteiskunta pyrkii auttamaan ahdinkoon joutuneita keinoilla, jotka apua pyytäneiden kertomusten perusteella tuntuvat usein riittämättömiltä ja alimitoitetuilta. Nähtäväksi jää, parantaako tulollaan oleva uusi velkajärjestelylakikaan ylivelkaantuneiden taloudellista tilannetta, kuten Oikeusministeriö lupaa.
Sitä odotellessa ylivelkaantuneen olisi syytä tunnustaa tosiasiat ja lakata pakoilemasta rahojaan karhuavia. Se on juoksukilpailu, jota ei voi voittaa. Siksi on parempi luovuttaa hyvissä ajoin. Eipähän tarvitse enää pelätä, kuka soittaa ovikelloa.