Tärkein syy nykyiselle ahdingolle on se, että maailmassa on otettu liikaa velkaa. Velkaantuminen vauhditti useiden vuosien ajan maailmantalouden pyörien liikkeitä. Samalla se nosti asuntojen ja muiden omaisuusesineiden hintoja.
Kaikki tämä on nyt takanapäin. Juhlat on juhlittu, ja juhlijoilla on krapulainen olo. Yhdysvalloissa koteja pannaan pakkomyyntiin, ja asuntojen hinnat tippuvat. Työttömyys nousee monissa maissa kovaa vauhtia. Myös maailmankauppa on laskussa. Se tekee pahaa jälkeä.
Velkaantumisen purkaminen on alkanut. Se kuihduttaa maailmantaloutta samalla tavalla kuin velan lisäys sitä aiempina vuosina piristi. Huono puoli tilanteessa on se, että velkaantumisen purkaminen satuttaa niitäkin, jotka eivät koskaan edes juhlineet kunnolla ottamalla liikaa velkaa.
Yhdysvalloissa velkaantuivat kotitaloudet ja rahoituslaitokset, eivät yritykset. Silti yritykset siellä kärsivät eniten rahoituskustannusten noususta ja rahoituksen saatavuuden kiristymisestä.
Suomessa velkaantumisen vauhti on muuhun maailmaan verrattuna ollut maltillista. Silti myös meillä on kohdattu sama ongelma, rahoituksen saatavuuden heikkeneminen.
Pankit laajensivat luotonantoaan ja arvopaperisijoituksiaan enenevässä määrin markkinoilta lainatulla rahalla. Luottojen ja sijoitusten kasvu oli nopeampaa kuin talletusten kasvu. Luottojen arvopaperistaminen teki tilaa yhä laajenevalle luotonannolle.
Nyt tässäkin on tullut pää vetävän käteen. Pankit ovat joutuneet kirjaamaan arvopaperisijoituksistaan pääomatappioita, mikä on saanut aikaan tarpeen supistaa taseen kokoa. Se voi tapahtua periaatteessa kahdella tavalla, arvopaperisijoituksia myymällä tai luotonantoa vähentämällä.
Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Koko toimiala ei voi vähentää saamisiaan kovin äkkiä. Arvopaperisijoitusten myynti alentaa niiden hintoja, jolloin pankki joutuu kirjaamaan lisää pääomatappioita. Samalla muidenkin pankkien sijoitusten arvo alenee. Arvonalennusten aikaansaama vakavaraisuuden heikentyminen, vaikeuttaa pankin mahdollisuuksia jälleenrahoittaa erääntyvää velkaansa markkinoilta. Syntyy huono kierre.
Luotonannon rajoittaminen -- luottojen irtisanomisesta puhumattakaan -- merkitsee sitä, että pankkien asiakkaat joutuvat vaikeuksiin.
Investointisuunnitelmista luovutaan tai niitä siirretään tuonnemmaksi. Tämä näkyy taloudellisen toimeliaisuuden heikkenemisenä ja työttömyyden kasvuna. Pahimmassa tapauksessa yritysten lyhytaikainen käyttöpääomarahoituskin vaikeutuu, jolloin myös täysin terveet ja velattomat yritykset voivat joutua sulkemaan ovia. Lopulta pankkikin kärsii, kun heikentynyt taloustilanne tuo mukanaan luottotappioita.
Kolmas tapa pienentää pankkien velkavipua on pääomittaminen. Oman pääoman lisäys vähentää tarvetta taseen pienentämiseen arvopaperisijoitusten pakkomyynneillä tai luotonannon rajoittamisella. Se myös helpottaa markkinoilta otetun velan jälleenrahoitusta.
Kotitaloudet reagoivat tilanteeseen vähentämällä menoja ja nopeuttamalla velkojen takaisinmaksua. Harvalla on heikentyneessä taloustilanteessa mahdollisuus merkittäviin lisätulojen hankkimiseen. Vaarana on se, että nekin kotitaloudet, joiden velkaantuminen on hyvin maltillista tai velkaa ei ole lainkaan, tarpeettomasti lisäävät säästämistä.
Yrityksillä on tarve vähentää velkaa kahdesta syystä. Monille yrityksille tarve tuli aluksi vastaan pakon sanelemana, kun markkinarahoituksen -- joukkovelkakirjat -- ja yritystodistukset kanavat kuivuivat. Taloudellisen tilanteen heikkeneminen pakottaa velan aktiiviseen vähentämiseen, koska muuten myös yritysten vakavaraisuus alkaa voittojen alenemisen seurauksena heikentyä. Sen seurauksena luottokelpoisuus heikkenee ja rahoituksen hinta nousee ja saatavuus heikkenee entisestään.
Pankkien, kotitalouksien ja yritysten reaktiot ovat kaikki täysin perusteltuja kunkin päätöksentekijän omalta kannalta katsottuna. Yhteenlaskettuna tästä käyttäytymisestä kuitenkin seuraa vakavia vaikutuksia reaalitalouteen. Näitä kielteisiä vaikutuksia olemme parhaillaan todistamassa.
Markkinataloudessa julkisen vallan väliintulo on perusteltua silloin, kun yksittäisten toimijoiden päätöksistä seuraa merkittäviä kielteisiä vaikutuksia muille toimijoille. Julkisen vallan toimenpiteet ovatkin olleet poikkeuksellisen mittavia niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Toimenpiteiden tarkoituksena on ollut estää alati pahenevan syöksykierteen syntyminen.
Keskuspankkien toimenpiteillä on turvattu pankkijärjestelmän maksuvalmius. Myös korkojen aleneminen on ollut merkittävä, ja on alkanut näkyä jo myös suomalaisten asuntovelallisten taloudessa. Valtiontakauksilla halutaan varmistaa se, että pankit voivat jälleenrahoittaa erääntyvän markkinavelkansa. Tämä vähentää tarvetta supistaa tasetta. Pääomittamisella taas pyritään pitämään yllä pankkien vakavaraisuus niin, että luotonanto voi jatkua.
Näissä toimenpiteissä ei suinkaan ole kysymys pankkien pelastamisesta. Pikemminkin kysymys on pankkien asiakkaiden ahdingon lieventämisestä. Velkaantumisen purkaminen jatkuu joka tapauksessa siihen asti, kunnes velan määrä kokonaisuudessaan on jollain kestävällä tasolla suhteessa kansantalouksien kykyyn tuottaa arvonlisäystä. Tämä prosessi kestää jonkin aikaa ja hidastaa -- mutta ei estä -- maailmantalouden elpymistä.
Suomi on mukana tässä prosessissa, vaikka tällä kertaa emme ole itse syntiä tehneetkään.
Kirjoittaja on osastopäällikkö Suomen Pankissa.