Monessa perheessä olisi tragediaa kyllikseen, jos kolme veljestä sotisi jokainen eri maan armeijassa. Näin oli virolaisen Evald Mäepalun perheessä toisen maailmansodan aikana.
Veljeksistä vanhin oli Neuvostoliiton joukoissa, keskimmäinen Saksan armeijassa ja Evald Suomen armeijan riveissä.
Asetelma oli mahdollisimman kimurantti: puna-armeijassa ollut vanhin veli haavoittui ja jäi saksalaisten vangiksi. Keskimmäinen veli puolestaan jäi Neuvostoliiton vangiksi.
"Kaikki selvisimme kuitenkin sodasta hengissä", Evald Mäepalu huokaisee.
Kaikki virolaiset eivät jääneet miehittäjien mobilisoitaviksi. Mäepalu ja toinen virolainen, Villem Ahas, olivat Suomen-poikia. He tulivat lokakuun alussa 1943 Suomeen.
"Kahden päivän päästä olin jo Suomen armeijan alokas. Niin oli tarkoituskin. Meillä oli kunniavelkaa Suomelle Viron vapaussodasta", Ahas muistelee.
Saksan armeijassa tie olisi voinut viedä mihin tahansa. Monet virolaiset ajattelivat, että Suomesta tie kotiin ei olisi ollut välttämättä niin pitkä.
Ahas muistelee, että Suomessa jotkut ajattelivatkin virolaisten olevan vain karussa Saksan armeijaa.
"Niin se ei ollut. Tulimme vapaasta tahdosta. Meille valittiinkin sitten sellaiset aliupseerit ja upseerit, jotka ymmärsivät tämän", Ahas kertoo.
Yli 3 000 virolaista tuli Suomeen miehitetystä maastaan. Syksyllä 1943 tulleet pantiin samaan jalkaväkirykmenttiin. Sen nimeksi tuli JR 200. Rykmentti taisteli Karjalan kannaksella torjuntataisteluissa suomalaisten rinnalla.
Jatkosodan lopussa Suomen-pojat lähtivät kohti kotimaataan. Kun laivasta näkyi Viron ranta, tunnelma nousi.
"Ketään ei ollut kuitenkaan rannalla vastassa. Se oli yksi huono merkki", Ahas muistaa.
Illansuussa tuli juna, joka vei Suomen-pojat eteenpäin. Tallinnan suunnalla oli ihmisiä vastassa. "Silloin meitä kutsuttiin Suomen-pojiksi."
Iloa ei jatkunut kauan. Käymättä oli vielä sodan lopputaistelut. Niiden jälkeen osa pääsi kotiin.
"Minä pääsin salaa metsien kautta kotiin ja menin jatkamaan opintojani Tarton yliopistossa. Sinne jäin myös opettajaksi 41 vuoden ajaksi. Eläkkeelle jäin vuonna 1991", Mäepalu kertoo.
Ahas oli puolestaan ensin työpataljoonassa ja syyskuussa 1945 hän sai tuomion: hänet lähetettiin 15 vuodeksi oppimaan venäjää ja kunnioitusta Neuvostoliiton hallintoa kohtaan.
Vankileiriä Uralilla kesti lopulta vuoteen 1955, jolloin hän pääsi pois yleisen armahduksen perusteella.
Noin kolmannes Suomen-pojista pääsi pakenemaan Ruotsin kautta länteen.
Nykyään Suomen-poikia on Virossa hengissä enää alle 170. Ulkomailla heitä lienee alle sata. Kitinkannuksen kuntoutuslaitos on haastanut kaikki Suomen sairaus- ja veljeskodit Suomen-poikien kuntouttamiseen kutsumalla heitä viikon kuntoutusjaksolle tämän vuoden aikana. Ahas ja Mäepalu ovat viettäneet tämän viikon Oulaisissa Kuntoutuskoti Taukokankaassa.
