Suomen ja Ruotsin pääministerit saivat maanantaina Haaparannalla oppitunnin vahvasta alueellisesta yhteistyötahdosta. Huipputasolla riitti ymmärtämystä ajatukselle, että Venäjä on vedettävä tiiviimmin mukaan yhteistyöhön.
Ajoittain kuulee puhuttavan huolestuneeseen sävyyn, ettei kaikki ole kohdallaan Suomen ja Ruotsin suhteissa. Mistä kenkä puristaa, sitä on vaikea hahmottaa, kun asiat ovat ainakin muodollisesti kunnossa. Pääministeri Göran Persson kehua retosteli esimerkiksi Haaparannalla Ruotsin ja Suomen suhteita sanomalla, etteivät ne ole olleet nykyaikana koskaan niin hyvät kuin nyt.
Lausuntoja voidaan aina antaa, vaikka ne eivät vastaisikaan täysin tosiasioita, mutta nyt ei ollut kyse poliittisesta retoriikasta. Perssonin ja pääministeri Matti Vanhasen tulo Haaparannan ruotsalais-suomalaiseen seminaariin oli vahva osoitus asioiden todellisesta tilasta yleisellä tasolla ja alueellisessa erityiskysymyksessä. Pääministerit halusivat osoittaa tukevansa sitä ainutlaatuista yhteistyötä, jota Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Suomessa on harjoitetaan sujuvasti yli valtiollisen rajan.
Pääministerit pystyivät sopimaan pienessä rajakaupungissa myös suurista Euroopan laajuisista asioista, kuten yhteisten nopean toiminnan joukkojen perustamisesta. Periaateratkaisu löytyi myös Perämeren lohikiistan jatkohoidosta.
Persson on sosiaalidemokraatti ja Vanhanen keskustalainen. Herrat istuivat edellisen kerran samassa seminaarissa Espoossa aiemmin tänä vuonna. Paavo Lipposta ei siellä näkynyt. Tästä ja Haaparannan tapaamisesta voi päätellä, etteivät Suomen ja Ruotsin väliset suhteet ole kiinni ainakaan pääministerien jäsenkirjan väristä.
Vai onko asia juuri päin vastoin? Persson näyttää nimittäin viihtyvän ja tuntevan Vanhasen kanssa olonsa kotoisammaksi kuin Lipposen seurassa silloin, kun tämä toimi Suomen pääministerinä. Persson pääsee paremmin esiin Vanhasen rinnalla. Persson mielsi Lipposen kilpailijakseen. Kaksi kukkoa ei mahtunut samalle tunkiolle.
Suomen ja Ruotsin suhteisiin liittyy kuitenkin myös todellisia jännitteitä, joka tulevat näkyviin muun muassa EU-politiikassa. Ruotsi on EU:ssa mukana vain toisella jalallaan, Suomi täysipainoisesti. Persson on vetäytynyt kuoreensa kärsittyään tappion Emu-kansanäänestyksessä, eikä sen seurauksia voi olla huomaamatta. Yhteistyö EU:ssa ei suju niin kuin sen pitäisi.
Haaparannalla jännitteitä ei näkynyt - ja miksi olisikaan näkynyt. Pohjoisessa on nimittäin kyse viranomaisten, yritysten, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä kansalaisten yhteistyöstä kahdessa maassa neljän läänin alueella. Toimintamalli on ollut käytössä 1970-luvulta, mutta tosiasiassa yhteistyötä on harjoitettu iät ja ajat ilman korkean tason ohjausta Tukholmasta ja Helsingistä.
Pääministerit saivat rautaisannoksen tietoa siitä, miten yhteistyötä halutaan syventää sekä missä tarvitaan hallitusten apua. Kaupunginjohtaja Kari Nenonen korosti esimerkiksi Interreg-ohjelman puutteita Perämerenkaaren kannalta. Maaherrat Hannele Pokka ja Eino Siuruainen esittivät Venäjän ja Barentsin alueen vetämistä mukaan yhteistyöhön.
Perssonin pitkä, osittain hyvinkin kriittinen puheenvuoro Venäjän asemasta päättyi johtopäätökseen, ettei Venäjälle kannata kääntää selkää. Aivan oikein. Venäjä on suuri mahdollisuus Suomelle ja Ruotsille myös pohjoisessa, jos yhteistyökuviot sen kanssa osataan rakentaa oikein.