Ohjaaja Martti Kadenius huiskii 500-paikkaisen katsomon keskeltä, että liikettä kehiin! Ja äksöniä tulee lavalle ilman, että suurikokoisen miehen tarvitsee baritonillaan käskyttää ääneen saati heivata itsensä alas näyttämölle. Siellä häärii Tampereen ja Haaparannan väliltä parikymmentä harrastajanäyttelijää, iältään 8-70-vuotiaita.
Kuumekäyrä on vahvassa nousussa Simoniemen teatteriareenalla. Maa on syntinen laulu on juuri saatu lopullisesti pakettiin ja seuraajan, Velhotar-musiikkinäytelmän, ensi-ilta on tulevassa viikonvaihteessa. Harjoituksia on ollut kesäkuun jälkeen päivittäin ja viikonloppuisin näytelmä on käyty läpi alusta loppuun kahdesti kumpanakin päivänä.
"Oma ongelmansa on, kun harrastajapohjalta joutuu laulamaan ja tanssimaan yhtä aikaa", Kadenius tietää. "Solistiosuuksissa ei ongelmia ole."
Nyt näyttämöllä kuitenkin on luonteva meno. "Hyvä peikot", koreografi Virpi Portimo kiittää katsomosta.
Peikot ovat Velhottaressa suomalaisen työelämän muutoksen ruumiillistumia. "Sehän on kaiken aikaa kauheaa säpinää ja suuria puheita, mutta mitään ei tapahdu", Kadenius luotaa käsikirjoittajan Uuttu-Kallen (Kalervo Uuttu) tarjoilemaa ajatusmaailmaa.
Velhotar ei ole perinteinen juoninäytelmä. Punainen lanka on komiikalla ja satiirilla ryyditetty yhteiskuntakriittisyys, mikä kumpuaa huomattavasti alle kahdesta metristä nähdystä maailmankuvasta eli tavallisen ihmisen näkövinkkelistä.
Niinpä parodia-ammusten ampumakentällä ovat niin oopperat kuin baletitkin, suomalainen yhteiskunta seminaareineen sun muineen kotkotuksineen ja EU sliipattuine yliprojektipäällikköineen ja kurkun oikaisukoneineen. Rauhaan on jätetty vain ihmisen uskonnollinen vakaumus.
Eräs perusteema on mieleen kesken kohellusta joskus ilman lupaa puikahtava kysymys, että mikä omassa elämässä oikeasti on tärkeää?
Velhotar on voimakas vallasnainen, joka teettää työt muilla. Vaikka on voimaa ja valtaa, hänkään ei riitä itselleen. Kiikariinsa hän etsii kaiken aikaa miestä ja toivoo pysyvää suhdetta. Verevän naisen kainaloon on kyllä tunkua. Tyrkyllä ovat muiden muassa Joulupukki, Nätti-Jussi, Väinämöinen ja Velho. Kaikki haluavat kuitenkin pelkän salarakkaan edut ilman sitoumuksia ja velvollisuuksia. Pieni vikittelylahja sentään on aina paikallaan.
Velhottaren roolin täyttäminen oli Kadeniuksen mukaan tiukka paikka. Halukkaita oli aluksi valittavaksi asti, mutta kun hän latoi vaatimukset pöytään, tupa tyhjeni. "On osattava laulaa nuoteista ja laskea tahdit, koska orkesteri ei odottele. Lisäksi tarvitaan persoonallisuutta ja oikeanlaista olemusta."
Kadenius kuuli Marjut Korven laulavan Mikin Vintin karonkassa ja se oli siinä. Marjut Korpi on torniolainen liikuntaan erikoistunut lastentarhanopettaja, joka soitti viulua 16 vuotta. Hän kuitenkin allergisoitui nikkelille ja hartsinpölylle ja ryhtyi ottamaan laulutunteja oululaiselta Esko Jurvelinilta. Laulun hän uskoo jäävän "rakkaaksi harrastukseksi", ei tulevan uudeksi ammatiksi.
Marjut Korven kiireet eivät rajoitu Velhottaren rooliin. Aamupäivät hän kirjoittaa gradua, mikä pitää luovuttaa elokuun alussa. "Voimia kuitenkin on riittänyt. Tämä on älyttömän hauskaa, mutta haastavaa."
Musiikkinäytelmä Velhotar Simossa Simoniemen teatteriareenalla Wanhassa pappilassa. Kenraalinäytös 27.7., ensi-ilta 28. 7. Esitykset pe-la 19, su 15. Viimeinen esitys 26.8.
