Hallituksella on huonoa tuuria. Hallitusohjelma olisi ihan kelvollinen, jos talouskehitys olisi noudattanut hallitusohjelmaa. Todellisuus petti hallituksen. Luvuilla ilmaistuna: tänä vuonna valtio ottaa yhdeksän miljardia velkaa, kun suunnitelmissa oli pari miljardia vähemmän.
Normaali toimintaohje tällaisessa tilanteessa on: kun tosiasiat muuttuvat, muutetaan linjaa. Hallitukselle suunnanmuutos kesken hallituskauden on vaikeaa. Hallitusohjelma tehdään konsensusmenettelyllä, myös siitä poikkeaminen edellyttää yksimielisyyttä.
Hallitusohjelma on pienten hallituspuolueiden elämänlanka ja pelastusrengas. Isot jyräisivät, mikäli kesken hallituskauden ohjelmaa ryhdyttäisiin muuttamaan. Ei ole liioiteltua sanoa, että talouspoliittisesti vallitsee pattitilanne.
Miten umpikujasta päästään ulos? Suhdannetaantumasta selvitään sitten kun Euroopan talouskriisi laukeaa. Jotkut ovat nähneet jo synkissä pilvissä kultaisia reunuksia. Käännettä on povattu tulevaksi jo useasti. Toistaiseksi turhaan. Tuoreimmat tiedot Yhdysvalloista ja monista Euroopan maista antavat toivoa. Se toivo ei ole täysin perusteeton.
Suhdannenousu ei päästä meitä kuitenkaan kaikista pälkähistä. Siivottavaa piisaa oli sitten kasvua eli ei. Hiipuvien teollisuusalojen tilalle on löydettävä korvaavia aloja. Se vie vuosia eikä helppoja ratkaisuja ole. Taloushistoria antaa lohtua: jos perusasiat kuten koulutustaso ja osaaminen ovat kunnossa, kasvavia aloja syntyy. Virtaava vesi löytää uomansa.
Pidempään elinikään on reagoitava pidentämällä työuria. Tämä tiedostetaan, ja valmisteluissa käy kova kuhina. Vuoden 2017 alusta meillä on voimassa uusi eläkejärjestelmä, joka parantaa Suomen kansantalouden iskukykyä.
Uudistus on niin mittava, että huolellinen valmistelu on välttämätön.
Julkisissa menoissa on eräitä menoautomaatteja, joihin on jollain keinoin puututtava. Ja tullaan myös puuttumaan. Valtiovarainministeri laittoi Hetemäen töihin.
Ihmeitä ei tältä työryhmältä kannata odottaa, mutta jotain kuitenkin. Hyvä niin. Valtiovarainministeriö julkaisi ennen kesää asiakirjan ”Julkisen talouden kestävyys ja rakenneuudistukset”. Joillekin muistio on kokoelma saatanallisia säkeitä ja joillekin Suomen pelastuksen ilosanoma. Yhtä kaikki: pöytä on katettu.
Vanha konsti on usein parempi kuin pussillinen uusia. Työmarkkinoilla sopu on hyvin lähellä. Vakauttava kokonaisratkaisu näyttää hyvin todennäköiseltä. Silloin on pariksi vuodeksi yksi talouden kivijalka paikallaan.
Suomen tilanne on kaikkinensa kohtuullisen hyvä. Mitään syytä paniikkiin ei ole. Kovalla kiireellä tehdyistä ratkaisuista seuraa yleensä korjaustoimia, jotka eivät ole omiaan lisäämään talouspolitiikan uskottavuutta. Yksi tällainen hätäratkaisu nähtiin kehysriihessä, kun yritysveroa alennettiin dramaattisesti ja narulla päätettiin työntää lähes miljardin euron verran.
Ratkaisun yhteydessä on nähty monenmoista sekoilua. Osinkoverotuksen kiristämisellä oli tarkoitus kattaa osa yritysveron alennuksen aiheuttamista menetyksistä. Aukkoa on yritetty paikata myös puhumalla dynaamisista vaikutuksista. Tuloksena on sekoilua, korjaustoimia ja tempoilua. Tarinan opetus: kiireellä ei synny kuin virheitä.
Tässä tilanteessa täytyy yrittää nähdä velat saatavina. Hallituksen poliittinen pattitilanne ei välttämättä ole katastrofi.
Kun päätöksenteko tökkii, asiat on valmisteltava huolellisesti. Se ei ole yksinomaan kielteinen asia. Ja kuten niin monesti ennenkin, työmarkkinajärjestöt ovat ottaneet viestikapulan talouden pelastamistalkoissa, mikä sekin on myönteinen asia.
Tämä kansakunta on sadan vuoden ajan osoittanut joustavuutta ja poikkeuksellista kyvykkyyttä tarpoa menestyksekkäästi eteenpäin.
Mihin ihmeeseen se kyky olisi nyt tyysten kadonnut? Joskus toimeen ryhdytään vasta kun selkä on seinää vasten. Ehkäpä juuri siinä me olemmekin parhaimmillamme.
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti.