Veijareita löytyy myös saamelaisista joiuista, jos osaa etsiä. Kertomaperinteessä heitä vilisee viljalti. "Ei ollut helppoa löytää tietoa joikujen huumorista -- olipa kyse ääniarkistoista tai kirjastoista. Hakusanoilla ´joiku´ ja ´huumori, ei löydy juuri mitään", kertoo taiteen tohtori Sara Margarethe Oskal.
Oskal on väitellyt Oslon taidekorkeakoulun teatteritaiteen tiedekunnassa saamelaisesta veijariperinteestä ja nykyajan esitystavoista.
"Tromssan yliopistollisella museolla on maailman suurin joikukokoelma. Mutta kerääjät eivät olleet kiinnostuneita joiun ja huumorin esittämisen konteksteistä vaan melodioista." Huumoria ei synny vain siitä, mitä kerrotaan, vaan miten kerrotaan.
"Tenon murteessa veijari eli skealbma viittaa rikolliseen ja pahantekijään. Koutokeinossa, mistä olen kotoisin, se tarkoittaa ihmistä, jolla on tilannetajua", Oskal vertaa. "Kun sitten kysyin Utsjoella kahdeksan miehen joukolta, että onko täällä veijareita, siellä pyöritettiin päitä. Jälkeenpäin tajusin, että kysymykseni tarkoitti porovarkaita."
Veijarit naurattivat ihmisiä käsittelemällä asioita, joista oli vaikea puhua. He kritisoivat yhteiskuntaa, niitä joilla on valtaa, ja puolustivat heikompiosaisia. Lue lisää perjantain Kalevasta!