Oulu Grillit ja nakkikopit mielletään rasvaa ritiseviä ranskalaisia ja tulipunaisiksi poltettuja käristemakkaroita rakastavien kännisten mörssäreiden yöllisiksi temmellyskentiksi.
Mutta mitä tarjottavaa grilleillä on niille, joille kasvisruokavalio tarkoittaa muutakin kuin grillimakkaraan mausteeksi pumpattua paprikaa tai valkosipulia.
Kun astelen oululaisen Jussi Riekin kanssa Oulun Albertinkadulla yli kolmekymmentä vuotta samassa paikassa toimineelle Kino Grillille, ei eläinperäisestä ruuasta vakaumuksen vuoksi kieltäytyvä vegaani joudu pitkään miettimään, mitä mutusteltavakseen ottaisi.
Reilun kolmen euron hintainen kasvishampurilainen uppoaa oululaismiehen kitusiin vajaassa kymmenessä minuutissa. Mausteissa kellivällä paneroidulla kasvispihvillä varustettu pikaruoka saa hyvän arvosanan.
"Yllättävän hyvää oli kyllä", Riekki kertoo, ja tunnustaa samaan hengenvetoon, että hän ei tunne Oulun grillejä.
"Hyviä aineksia kasvisruokaan saa lähikaupasta, ja kun sapuskan vielä tekee kotonaan, se on huomattavasti halvempaa ja terveellisempää", hän toteaa.
Riekki tunnustaa, että vegaanin tai kasvissyöjän on todella vaikea pistäytyä kesäisenä yönä grillikopilla, koska tarjottavaa ei juuri kasvishampurilaisten tai ranskalaisten perunoiden ohella ole.
"Baari-illan jälkeen voisin joskus vetäistä kitusiini kasvispyöryköistä tehdyn falafelin, jos kunnollista sellaista Oulusta löytyisi", hän heittää.
Kino Grilliltä kerrotaan, että kasvissyöjille tai vegaaneille oli jossain vaiheessa tarjolla ranskalaisten ja kasvishampurilaisen ohella myös salaattiannoksia.
"Salaatit eivät yksinkertaisesti menneet kaupaksi, ja kasvishampurilaisiakin kysytään todella harvoin", grillimyyjä paljastaa.
Pateniemessä Palosuontiellä Patelan Grilli-kioskia toukokuusta 2006 emännöinyt Mervi Södö kertoo, että esimerkiksi kasvishampurilaisten raaka-aineet ovat grilleille ja grilliravintoloille kiven takana.
"Isoista tukuista on todella vaikea saada raaka-aineita, koska esimerkiksi kasvishampurilaisiin tai vastaaviin annoksiin on tarjolla vain kahdenlaisia valmispihvejä", Södö tuskailee.
Södö tuo näytille kasvispihvin tuoteselosteen, josta käy selville, että pihvissä on pieniä määriä juustoa, joten kasvispihvi ei tällä kertaa vegaanille kelpaa. Riekki ottaa haukatakseen ison annoksen kurkkusalaatilla, sinapilla ja ketsupilla maustettuja ranskalaisia perunoita.
"Vegaani voi meidän grillillämme tilata esimerkiksi salaatin ja ranskalaiset", Södö miettii, ja tunnustaa, että kasvispyöryköiden tai tofuhampurilaisen myynti voisi olla kiehtova idea.
Riekki mutustelee ison ranskalaisannoksensa puoleen väliin, ja ottaa loput kotipakettiin. Vegaani on onnistunut taittamaan niskan nälältään, vaikka grillien tarjonta kasvissyöjille tai vegaaneille ei huimaa olekaan.
Pitseriat ovat Oulussakin selkeästi imeneet rohmunneet grilleiltä kasvisruokaa hamuavat asiakkaat. Silmissäni kiiltää kuva kansallisen pitseriaketjun aurajuustoa, paprikaa, raejuustoa ja tonnikalaa pursuavasta seisovasta pöydästä, ja pakotan itseni ahmimaan rapeilla kaiserwurstiviipaleilla somistetun porilaisen.
Tonnikalaa Riekki ei syö, mutta pitseriaan hän saattaa eksyä kasvispitsalle kerran kuussa, vaikka pitsapohjassa käytetäänkin lähes joka paikassa kananmunaa, joka ei kuulu vegaanin ruokavalioon.
"Pitsalla käynti on vain pahe, jonka olen halunnut sallia itselleni kerran kuussa", hän tarkentaa.
Kalevan tietoisku nuorison ruokailutrendeistä ja kokkauskilpailu Oulun Kauppatorin lavalla tänään torstaina kello 14-15.