Tämän päivän Suomi on vielä maailman kärkikastia monella mittarilla mitaten. Kilpailukykymittaristossa olemme kärkipaikalla, mutta silti teollisuus ulosliputtaa Aasiaan. Olemme maailman vähiten korruptoitunut maa, joka satsaa toiseksi eniten tutkimukseen ja kehitystyöhön. Koulut ja opetus pärjäävät kaikissa vertailuissa.
Väestön ikääntyminen on suurin yksittäinen uhka tulevalle hyvinvoinnille. Kun entistä suurempi osa meistä poistuu työmarkkinoilta palvelujen kuluttajiksi, työhön jäävän nuoremman väen taakka kasvaa.
Vähenevä joukko joutuu entistä kovemmassa kansainvälisessä kilpailussa tuottamaan sen tuloksen, josta palvelut maksetaan.
Yhteiskunnan suojaverkot joutuvat kovalle koetukselle. Tämä on matematiikkaa, ei politiikkaa.
Jotkut haikailevat vanhoja aikoja takaisin. Puolisuljetussa kansantaloudessa oli puolensa. Suomalaiset eivät helposti velkaantuneet, koska velkaa sai pankista vain hyvillä suhteilla ja takaajilla ja korkokin oli yleensä toisella kymmenellä.
Maassa oli eteenpäinmenon ja tekemisen meininki, koska oli lähdetty nollasta. Sodan käynyt, hajalle ammuttu Suomi piti rakentaa uudelleen. Neuvostoliiton läsnäolo piti porvarit sopuisina ja demarit virkeinä. Tuottajat ulosmittasivat elantonsa tukiaisina, jotka kaupunkien kuluttajat maksoivat.
Idänkauppa toi teollisuudelle helppoa rahaa ja työpaikkoja matalapalkka-aloille. Maatalouden ylijäämä vietiin naapuriin sillä systeemillä, että Suomen palkkatyöläinen subventoi Leningradin alueen etuoikeutettujen puoluepamppujen elintarvikehintoja.
Säätykiertokin näytti kulkevan aina vain eteenpäin. Vähilläkin varoilla pääsi eteenpäin, jos oli lukupäätä. Vielä 1970-luvulla juopoinkin juristi tai maisteri sai jonkin viran jossain päin Suomea.
Eräs kuopiolainen kommunisti totesi takavuosina katkerasti:
"Kun työmies laittoi lapsensa kouluun, herrat keksi akateemisen työttömyyden!"
Keskiluokankin pettymys on ollut melkoinen, kun akateemisuus sinänsä ei enää ketään kanna asemiin.
Ei olisi mitään hätää, jos Neuvostoliitto olisi pysynyt pystyssä, Kekkonen presidenttinä ja kiinalaiset köyhinä.
Kirottu globalisaatio tuli ja sotki hyvät systeemit.
Globalisaatio ei ole asia, jonka voi torjua tai toivottaa tervetulleeksi omien mieltymysten mukaan. Se on olemassa eikä siihen voi kuin yrittää sopeutua niin kuin purjehtija myrskyssä. Jos ei tee mitään, kelluu ja lopuksi käy yleensä huonosti.
Asiantuntijoiden ja päättäjien kesken ei vallitse niin suuria erimielisyyksiä kuin lehtiä lukemalla ja puheita kuuntelemalla luulisi. Tiedetään, mitä pitäisi tehdä, mutta ei uskalleta, koska jokainen suuri päätös aiheuttaa jossakin kansalaisryhmässä vastustusta. Politiikka on itse rakentamassaan loukussa.
Historia osoittaa, että tämä kansakunta on parhaimmillaan kriisiaikoina. Keskinäinen edunvalvonta on siinä vaiheessa jo turhaa, ja se ymmärretään. Poliittiset johtajat pystyvät ulkoisen uhan edessä tekemään myös epämieluisia päätöksiä. Kriisiäkö tässä odotellaan?
Ajan henki ei ole vastaanottavainen muutospuheille, koska kukaan vastuullinen henkilö ei oikeasti kerro, mitä on odotettavissa. Tai kertoo, mutta ikäviä viestejä ei tahdota kuunnella.
Sosiaalidemokraattisessa liikkeessä on aina tiedetty, että tehtaan piipuista nouseva savu on sekä duunarin että patruunan etu. Varmaa on, että Suomi ei voi menestyä, jos yritykset eivät menesty. Tilapäinen rasitus kestetään, jos tiedetään, että ajan mittaan myös enemmistö hyötyy.
Työsuhdeturvaa pitäisi käydä karsimaan ja elintasosta tinkiä tilapäisesti vain, jottei koko kansantalous romahda, jolloin tuloksena olisivat vielä alemmat tulot ja pahempi työttömyys. Tämäkin viesti menisi perille, jos omistava luokka edes symbolitasolla olisi mukana samoissa talkoissa.
Varsinkin osinkomiljonäärien uskottavuus on koetuksella, kun he saarnaavat suhteellisen elintason laskun evankeliumia. He suosittelevat "uhrivalmiutta" sille suurelle enemmistölle, jolla ei ole pääsyä optiojärjestelyjen ja kultaisten kädenpuristusten kiehtovaan maailmaan.
Mitä ylempänä yhteiskunnassa ollaan, sitä vilpittömämmin uskotaan, että omat aineelliset edut ovat samalla myös kokonaisuuden etu.
Vaikka he puhuisivat totta ja hyvässä uskossa varoittelisivat avautuvien markkinoiden vaatimuksista, heidän puheensa tulevat omista korkeuksistaan eivätkä tavoita massoja.
Vaalien alla on maailman sivu nostatettu tunteita tekemällä vastustajista mörköjä. Vuoden alusta on näiden samojen ihmisten kanssa käytävä yhteistyöhön kuntalaisten palvelujen järjestämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Turvallisuudesta ja jatkuvuudesta on kyse.
Palvelujen järjestäminen ei todellakaan ole ideologinen kysymys. Jokainen tietää kokemuksesta, että yhdessä kunnassa palvelut pelaavat, toisessa eivät. Sairaaloissa on eroja. Joissakin sairaaloissa talon oma hierarkia ja työilmapiiri estävät järkevät uudistukset.
Kun Raimo Sailas sanoo, että tällä menolla ei voida rahoittaa edes jo päätettyjä menolisäyksiä julkisella puolella, kyseessä ei ole ideologinen kannanotto julkista sektoria vastaan, vaan julkisen sektorin korkean vastuuvirkamiehen asiantuntijapuheenvuoro.