Helsingin tunnetuimpiin maamerkkeihin kuuluvan rautatieaseman edustalla seisova kirjailija Risto Isomäki herättää mielikuvan arkkiinsa astumassa olevasta Nooasta, tai ainakin Nooasta nuorena, jolloin vedenpaisumus ei vielä ollut aivan välittömästi uhkaamassa. Toissa vuonna Finlandia-ehdokkaaksi nousseen Sarasvatin hiekkaa -tieteisromaaninsa vuoksi Isomäki joutuu jatkuvasti pohtimaan julkisuudessa vedenpaisumusta.
Isomäen selkäpiitä karmivat ennustukset jäätiköiden sulamisen vaikutuksista ovat herättäneet "oikeiden" tiedemiesten arvostelua.
Tulevaisuudennäkymiä on pidetty turhana pelotteluna.
Isomäki ei ole tästä hätkähtänyt. Itse asiassa hän sanoo olleensa kirjassaan osin turhankin optimistinen.
Todellisuus ajoi
fiktion ohi
"Kohta, jossa päähenkilöt löytävät Grönlannin jäätikköön syöpyneen onkalon, on jo vanhentunut. Todellisuus voi olla vielä rajumpaa", Isomäki sanoo nyt.
Hieman Sarasvatin hiekkaa -kirjan valmistumisen jälkeen vuonna 2005 paljastui, että nopeasti edenneen pintasulamisen vesimassat valuivat halkeamaa pitkin kolmen kilometrin matkan suoraan Grönlannin jäätikön pohjalle saakka.
Sulavesi syövytti halkeaman alaosaan suurta jääjärveä.
Valtamerien pinta voi
nousta metrikaupalla
"En osannut kirjoittaessani kuvitella, että sulaminen voisi edetä niin rajusti. Tämä havainto murensi yhdessä kesässä aikaisemmat olettamukset, joiden mukaan jäätikkö sulaisi hiljalleen", Isomäki sanoo.
Maapallo elää vieläkin edellisen jääkauden loppuvaiheita.
Niiden merkkeinä maapallolla on niin paljon mannerjäätiköitä, että niiden kaikkien sulaminen nostaisi nykyisten valtamerien pintaa ehkä jopa 85 metriä ja lämpölaajeneminen lisäksi ehkä neljä metriä jokaista kolmen asteen lämpötilan nousua kohden.
Sulaminen voi tapahtua
ennusteita nopeammin
Merien pinta-ala laajenisi toisaalta matalille ranta-alueille, niinpä pinnanousu jäisi noita lukuja hieman matalammaksi.
On myös esitetty, että vesimassan kasvava paino pullistaisi kuivaa maata nykyistä ylemmäksi.
Joka tapauksessa Helsingin rautatieaseman kellotornin huippukin jäisi muutaman kymmenen metrin syvyyteen. Nykyisin torni nousee hieman yli 50 metrin korkeuteen merenpinnasta laskettuna.
Suomen merenranta siirtyisi aimo harppauksen sisämaahan.
Sellainen vedenpaisumus olisi toki puhdasta mielikuvitusta, mutta mahdollinen todellisuuskin voisi olla Isomäen mukaan kammottava.
"Kirjassani esitetty karkea arvio 20 metrin merenpinnan noususta olisi mahdollinen, jos merenpintaa alemmalle tasolle pohjaan ankkuroituneet osat Grönlannin ja Antarktiksen reunajäätiköistä sulaisivat", Isomäki sanoo.
Tämä nostaisi meren pinnan jo hipomaan Helsingin aseman kattorakenteita. Pääoven yllä oleva kaari on korkeimmillaan noin 25 metrin korkeudella merenpinnasta.
Shokkeja Grönlannista
ja Antarktikselta
Suurten jäätiköiden sulamisen on arveltu vievän vähintään satoja vuosia, mutta Isomäki ei ole aivan vakuuttunut prosessin hitaudesta.
Grönlannin ja Etelämantereen eli Antarktiksen itäosien sulaminen voisi tapahtua melko nopeastikin.
"Tutkimusten mukaan 14 500 vuotta sitten äkillinen jäätiköiden sulaminen nosti merien pintaa 20 metriä 400 vuodessa. Toistaiseksi kiistanalaisen käsityksen mukaan tästä 13 metrin nousu olisi tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä."
"Tämä voi olla harhaa, mutta jos sellaista on voinut tapahtua aikaisemminkin, voisi se olla jälleen mahdollista", Isomäki arvelee.
Hän muistuttaa, että ihmisen vaikutuksesta sulaminen voisi jopa nopeutua.
"Ihmisen työn tuloksena jäätiköille on laskeutunut runsaasti muun muassa nokihiukkasia, jotka voivat sulamisen alkaessa muuttaa jään pintaa tummemmaksi ja siten kiihdyttää sulamisvauhtia edelleen", Isomäki sanoo.
"Eräät johtavat jäätikkö- ja ilmastotutkijat, kuten amerikkalaiset James Hansen ja Richard Alley ovat puhuneet hyvin nopean sulamisen mahdollisuudesta."
Isomäen mielestä nämä arviot voivat olla pelästyneiden tutkijoiden ylilyöntejä. "Vuonna 2002 tapahtunut Luxemburgin kokoisen Larsen B -jäätikköhyllyn hajoaminen Antarktiksella ja mainittu vuoden 2005 Grönlannin vauhdikas pintasulaminen olivat shokkeja kaikille tutkijoille", Isomäki korostaa.