Oulu
Harva oululainen tietää, että kaupunkia voi ihastella vesiltä myös meloen. Kaupunkimeloja näkee itse asiassa paikkoja, joihin joki- ja meriristeilyillä on vaikea päästä.
Varsinkin Mustasalmeen pääsee matalan veden aikaan vain lähinnä soutuveneillä, kanooteilla ja kajakeilla. Mustasalmi onkin elämys: siellä puut kaartuvat veteen ja sillat sekä pienet venevajat romantisoivat maisemaa.
Sopiva aloittelijan kaupunkireitti kestää pari tuntia. Reitillä on niin luonnonmaisemaa kuin kaupunkiympäristöäkin. Koska melojan vauhti ei huimaa päätä, reitillä on aikaa ihastella maisemia.
Turkulainen Ville Pyylampi lähti sunnuntaina mukaan kaupunkireitille. Matkalle tulivat myös melontaseura K&C ry:n varapuheenjohtaja ja nuorisojaoston puheenjohtaja Timo Wirkkala sekä johtokunnan jäsen Petri Leukkunen. Ville Pyylampi kertoo, että hän on kerran aikaisemmin melonut. Kaupunkireitin voi käydä kuitenkin myös sellainen, joka ei ole aiemmin kanootissa istunut. Ennen matkalle lähtöä pitää kuitenkin saada hieman melontaopetusta.
Matka alkaa Tukkisaaresta, mistä voi vuokrata kanootteja tai kajakkeja. Tukkisaaresta reitti jatkuu Hartaanselkää pitkin Puomisaaren eteläpuolen kautta Mustasalmeen.
Mustasalmi on elämys
Pyylampi on vieraillut Oulussa useasti, mutta vesiltä hän ei ole kaupunkia nähnyt. Mustasalmi saa hänet haukkomaan henkeä.
"Yllättävää, että Mustasalmi on jätetty näin luonnontilaan. Vanhat venevajat ovat aivan mahtavia. Joet ovat ihania, niissä pääsee kosketuksiin luonnon kanssa", hän kehuu.
Mustasalmessa meloja saa olla tarkkana. Väylä on kapea ja liikennettäkin on paljon. Tosin vesiliikenne ei ole sitä normaalia moottorivetoista: väylän poikki uiskentelee aika ajoin sorsapoikueita. Meloja saa jarruttaa, että pienet poikaset ehtivät alta pois.
Mustasalmesta pujahdetaan merelle, ja meloja pääsee koettelemaan voimiaan.
"Täällä ei ole niin kiva meloa kuin salmessa. Tuuli tekee melomisesta raskaampaa", Pyylampi huomauttaa. Retkeläinen voikin piipahtaa Nallikariin levähtämään tai uimaan.
Melontaseuran K&C ry:n varapuheenjohtaja Timo Wirkkala vinkkaa, että meloja voi myös voimiensa rajoissa kiertää joko Toppilan- tai Hietasaaren. Sunnuntairetkeläisen matka kuitenkin jatkuu Mustasalmea pitkin takaisin Puomisaaren edustalle. Täältä kanootti matkaa Pikisaaren eteläpuolta pitkin Kiikelinsaaren edustalle.
Rommakonselällä odottaa yllätys: Oulun torimaisema näyttäytyy aivan uudesta näkökulmasta.
"Ouluhan näyttää ihan toisenlaiselta täältä. Teatteritalo näyttää ihan ydinvoimalalta", Pyylampi nauraa.
Hän ihmettelee, miten Oulun maisemassa voikin olla niin suuria eroja: on rakentamatonta rantaa ja selvää kaupunkimiljöötä.
Hyvää liikuntaa
Sunnuntairetki jatkuu Kiikelinkanavaan. Reitin varrella voi kuitenkin pysähtyä useampaan paikkaan kahville ja levähtämään.
Esimerkiksi Kiramonsaaren edusta on rauhallinen hengähdyspaikka. Matkalla on myös useita uimarantoja.
Seurue meloo Kiikelinkanavan kautta Pikisaaren pohjoispuolelle.
Reittiä voi kuitenkin pidentää ja pujahtaa teatterin ja kirjaston kanavien kautta Pikisaaren vierustalle. Pikisaaren pohjoispuolelta seurue palaa takaisin Tukkisaareen. Pyylampi kertoo, että melojaa väsyttää hieman.
"Tässä ei kuitenkaan joudu ponnistelemaan paljon, kun kanootti on kevyt. Hyvää fyysistä liikuntaa meloessa saa. Hartioihin ottaa sopivasti."