On hyvin mahdollista, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen tulee vastanneeksi Suomen tämän vuoden merkittävimmästä ulkopoliittisesta aloitteesta. Väyrysen tammikuussa ideoima transatlanttinen kumppanuus Yhdysvaltain ja EU:n välille kehityspolitiikassa näyttää nimittäin olevan hyvässä myötätuulessa.
Tänään pidetään Pariisissa tapaaminen, jossa EU ja Yhdysvallat keskustelevat asiasta, amerikkalaisten toiveesta. Väyrynen itse pohjusti asiaa huhtikuussa Washingtonissa, ja viime viikolla se oli esillä unionin kehitysministerien kokouksessa.
Nyt näyttää vahvasti siltä, että seuraavassa Yhdysvaltain ja EU:n huippukokouksessa syksyllä kehityskysymykset nousevat yhdeksi transatlanttisen kumppanuuden pilareista. Komission valmisteleman taustapaperin mukaan sekä unioni että Barack Obaman hallinto ovat viestittäneet halukkuuttaan tähän. Syksyllä unionin puheenjohtajana oleva Ruotsi on sekin kertonut aikovansa viedä asian huippukokoukseen.
Jos tämä todella etenee loppuun asti näiden nuottien mukaan, Väyrynen onnistuu heti Obaman kauden alkajaisiksi junailemaan aidosti uuden lisän unionin ja Yhdysvaltain yhteistyöhön. Kyse on siitä, että rikkaimpien teollisuusmaiden yhteistoiminnan kautta pyrittäisiin vahvistamaan kaikkein köyhimpien maiden asemaa. Ne kun jäävät usein suurten ja kasvavien kehitysmaiden jalkoihin, sillä kehitysmaiden sisälläkin tarpeet vaihtelevat suuresti.
Aloite ei ole vielä maalissa asti, mutta ollakseen vasta puolen vuoden ikäinen idea se on edennyt ällistyttävän nopeasti. Kyseessä on ministerin omaan hallinnonalaan suoraan liittyvä kansainvälinen uusi avaus, ja sellaiset ovat Suomen politiikassa viime ajat olleet valitettavan vähäisiä. Ei ylipäätään hevin tule mieleen toista suomalaisaloitetta, joka olisi päätynyt unionin ja Yhdysvaltain yhteisiin ohjelmiin.
Siihen nähden on erikoista, kuinka vähän koko asiaan on kiinnitetty huomiota. Kehityspoliittiset kysymykset eivät tosin yleensäkään missään suomalaisen keskustelun valokeilassa paistattele, mutta näyttää myös siltä, että Väyrysellä on ollut vaikeuksia saada viestiään tässä omaan ministerintyöhönsä suoraan liittyvässä asiassa läpi. Yhdysvaltain suhteiden avaajana häntä ei yleensä juuri mainita.
Vasta syksyn huippukokouksen jälkeen näkee, mihin asti ja minkä sisältöisenä aloite on edennyt. Joka tapauksessa kyse on isosta asiasta: EU ja Yhdysvallat antavat yhdessä 80 prosenttia kaikesta julkisesta kehitysavusta, ja niiden toiminnan koordinoimisella olisi selkeästi merkitystä.