Kolmen puolueen enemmistöhallitus syntyi vaalien jälkeen pikavauhtia, mutta on sen jälkeen törmännyt useammassa mutkassa milloin perustuslakiin ja milloin ammattiyhdistysliikkeeseen.
Hallituksen taivallus olisi ilmeisesti helpompaa, jos sosialidemokraatit olisivat hallituksessa. Onhan sosialidemokraattien eduskuntaryhmästä tullut useamman ay-johtajan loppusijoituspaikka.
Demareita hallitukseen on kaivannut myös Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, joka EU-parlamentissa toimimisen ohella on ahkeroinut kotimaan politiikassa. Kansalaisaloite euroalueesta eroamisesta on juuri jätetty eduskunnan puhemiehelle, Kansalaispuolue on rekisteröity yhdistysrekisteriin ja nimien keruu puolueen rekisteröimiseksi on käynnissä.
Paavo Väyrysen Kansalaispuolue-suunnitelma voi matkan varrella muuttua, mutta nykyisessäkin muodossaan se on mielenkiintoinen viritelmä, joka pyrkii punomaan toisenlaista osallistumista puolueiden tämän hetkiseen toimintaan. Uusi Kansalaispuolue muuttaisi nykyisiä poliittisia toimintatapoja tavalla, joita muiden puolueiden on varmasti vaikea hyväksyä.
Poliittiset repeämät eivät ole tavattomia. Vanhasta puolueesta irtautuminen on yksi puolueen syntytapa. 60-luvulla Sosialidemokraattisesta puolueesta lähtivät niin sanotut Skogilaiset ja syntyi Työväen ja Pienviljelijöiden Sos.dem. Liitto TPSL, jonka jäsenistä suurin osa palasi demareihin 70-luvulla.
Nykyisten perussuomalaisten syntyhistoria takautuu puolestaan Veikko Vennamon lähtöön Maalaisliitosta vuonna 1959. Syntyi Suomen Pientalonpoikien Puolue, joka myöhemmin muutti nimensä Suomen maaseudun puolueeksi.
Yleensä puolueet pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon jäseniä. Väyrysen Kansalaispuolue toimisi kuitenkin toisin. Se olisi kuin suljettu klubi, jonka jäseneksi voivat päästä vain kansanedustajat ja Euroopan parlamentin jäsenet tai entiset sellaiset.
Tosiasiassa puolueet johdoltaan ovat usein elitistisiä. Kansalaispuolue olisi sitä kuitenkin jo rakenteeltaan. Puoluelain mukaan puolueen sääntöjen tulee turvata kansanvaltaisten periaatteiden noudattaminen yhdistyksen päätöksenteossa ja toiminnassa. Oikeusministeriön tehtävänä on huolehtia siitä, että puolueiden säännöt täyttävät tämän ehdon.
Kansalaiset voisivat muodostaa kuitenkin Kansalaispuolueelle tukiryhmän, jota ilmeisesti ainakin valtakunnallisissa vaaleissa tarvitaan. Vapaaehtoisia usein innostaa tietoisuus siitä, että kuulutaan samaan ja yhteiseen puolueeseen. Tuskin kovin sankoin joukoin riennetään vapaaehtoiseen vaalityöhön sellaisten ehdokkaiden läpimenon hyväksi, joiden kanssa ei mahduta edes samaan puolueeseen. Vai onko niin, että tulevaisuuden vaaleissa luotetaan vain mediaan ja valtakunnalliseen näkyvyyteen.
Paavo Väyrysellä ei ole aikomusta erota Keskustapuolueesta, eikä hän kehota muitakaan tekemään niin.
Koska Kansalaispuolueen tarkoituksena ei ole toimia paikallistasolla, ajatuksena on, että uuden puolueen jäsenet ja kannattajat toimivat entisissä puolueissaan. Suomi olisi kuin Euroopan unioni, jonne parlamentaarikot tulevat eri maiden puolueista ja muodostavat Euroopan parlamentissa ryhmän.
Suomen eri puolueista paikallistasolta tulevat poliitikot eduskuntatasolla olisivat sitten Kansalaispuolueen kansanedustajia. On aika vaikea kuitenkin nähdä, miten se toimisi Suomessa, jossa samat puolueet toimivat kaikilla tasoilla.
Sinänsä historia tuntee tapauksia, joissa puolue on toiminut pelkästään valtiopäiväpuolueena ilman paikallisorganisaatiota, järjestäytymättä viralliseksi puolueeksi. Näitä tapauksia löytyy säätyvaltiopäivienkin ajoilta.
Hattujen ja myssyjen näkemykset erosivat 1700-luvulla. Hatut kannattivat Ruotsin suurvaltapolitiikan palauttamista ja myssyt pienempinä ruotsalaisina olisivat keskittyneet talouteen. Valtiopäiväedustajat olivat säätyjensä edustajia, mutta äänestyksissä ja politiikan tekemisessä järjestäytyivät näiden päähineiden mukaisesti.
Kokoomuksen edeltäjät Suomettarelaiset toimivat myös ilman varsinaista puolueorganisaatiota Vanha suomalaisena valtiopäiväpuolueena vuoteen 1906 saakka.
Eduskunta- ja EU-tasolla suunniteltu Kansalaispuolue yltää tuskin muuhun kuin kovertamaan joitakin prosentteja Keskustan ja Perussuomalaisten kannatuksesta.
Sen sijaan presidentin vaaleissa tilanne voi olla toinen. Suorassa kansanvaalissa kannatus vaalitilanteessa voi lähteä yllättävästikin nousemaan, kuten kävi Elisabet Rehnin ja Martti Ahtisaaren kohdalla vuoden 1994-vaaleissa. Myös Pekka Haavisto ylsi presidenttivaaliehdokkaana vuonna 2012 aivan toisiin prosenttilukuihin kuin mihin Vihreät yleensä ovat päässeet, eikä Paavo Väyrynenkään huonosti pärjännyt.
Kirjoittaja Terttu Utriainen on rikosoikeuden professori emerita.
Kolumni