Tätä nykyä kehityspolitiikaksi kutsuttavaa Suomen kehitysyhteistyötä ollaan nitkauttamassa uuteen asentoon. Käytännössä muutos sai vauhtia, kun hallitus hyväksyi torstaina uuden kehityspoliittisen ohjelman.
Suomen kehityspolitiikkaa muutetaan suuntaan, jossa niin sanotun kestävän kehityksen periaatteet nostetaan aiempaa tärkeämpään asemaan. Kyseinen pyrkimys kuuluu erityisesti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen kuningasajatuksiin.
Ilmastonmuutosuhan edessä tällaista tavoitetta on vaikea kyseenalaistaa. Väyrynen onkin saanut tukea ympäristöjärjestöiltä ja ympäristökysymyksissä profiloituneilta keskustelijoilta. Asetelma kuitenkin muuttuu toiseksi, kun katsoo, miten kestävän kehityksen korostaminen vaikuttaa nyt toteutettavaan kehityspolitiikkaan.
Suomen ykköstavoite on ollut viime vuosina vähentää köyhyyttä. Osa Väyrysen hallituskumppaneista, kansalaisjärjestöistä ja kehityspolitiikan asiantuntijoista on katsonut, että Väyrysen linjanvedot romuttavat entistä linjaa.
Kehityspolitiikasta vastaavana ministerinä Väyrysellä on täydet valtuudet uudistaa kehityspolitiikkaa. Se mikä toimi joskus, voi vanhentua ennen pitkää. Kehityspolitiikan tutkijoiden ja ammattilaisten joukossa on nyt useita koulukuntia sen mukaan, millaisia toimintamalleja pidetään tehokkaimpina. Tekee ministeri millaiset linjaukset tahansa, hän toimii joidenkin mielestä väärin.
Ongelmallisiksi linjanmuutokset tulevat, jos niitä tehdään liian usein ja liian nopeasti. Kehityspolitiikka on laiva, jota ei voi kääntää äkkinäisesti. Näin jo siksi, että hankkeiden suunnittelu ja toteutus vievät vuosia. Samasta syystä kehityspolitiikkaa voi pyöräyttää ylösalaisin neljän vuoden välein vaihtuvan ministerin näkemysten mukaan. Sellaisesta ei ole hyötyä vastaanottajamaille. Kotimaassa se johtaa helposti verovarojen hukkakäyttöön.
Nyt hallituksen läpi kulkeneeseen ohjelmaan tehtiin viime vaiheessa muutoksia, joissa Väyrysen linjausten saama kova arvostelu näkyy. Ohjelman mukaan Suomen kehityspolitiikan tärkein tavoite on yhä köyhyyden poistaminen. Se katsotaan mahdolliseksi vain siten, että kehitys on taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävää. Linjaus ei kuulosta pahalta. Politiikan uusi sisältö kuitenkin ratkeaa lopullisesti sen perusteella, miten tavoitteet pannaan toimeen. Se taas riippuu pitkälle muistakin toimijoista kuin istuvasta ministeristä.
paakirjoitus@kaleva.fi