Keskitalvi ja tammikuun paukkupakkaset tuntuvat vielä kaukaisilta, mutta pian ne tulevat. Yhtä yllättävän lyhyt aika on presidentinvaaleihin. Päivälleen viisi kuukautta on ensimmäiseen kierrokseen. Kun tiedämme kuinka aika humahtaa kuin siivillä, aivan kohta olemme taas vaaliuurnilla.
Presidentinvaalin ehdokasasettelut ovat vielä melko lailla auki, mutta Paavo Lipposen (sd.) järjestämä mediaspektaakkeli pari viikkoa sitten toi ytyä kuvioihin.
Kävi keskustan ja perussuomalaisten ehdokkaan asettamisessa miten tahansa, luvassa on Lipposen ja kokoomuksen Sauli Niinistön kaksintaistelun hallitsemat vaalit.
Voi tulla tasaväkinen ja viihdyttävä näytös, kun kaksi asiansa osaavaa, karismaattista ja melko äkeääkin äijää ottavat yhteen. Keskustan ehdokkaaksi pyrkivällä Paavo Väyrysellä olisi osaamista, karismaa ja kokemusta kolmanneksi renkaaksi.
Näyttää vain siltä, että keskusta ei halua Väyrystä ehdokkaakseen, vaan ottaa suurin piirtein kenen tahansa muun, joka sattuu vain suostumaan. Valinnanvaraa ei enää ole hirveästi. Eikä kansakaan tunnu olevan suuresti hänen tukenaan.
Paljon asenteesta kertoo keskustan pää-äänenkannattajan Suomenmaan toppuuttelu pääkirjoituksessa viime viikolla: "todellinen vaalikamppailu alkaakin vasta sitten, kun Sauli Niinistön, Paavo Lipposen, Pekka Haaviston ja Timo Soinin rinnalle saadaan myös keskustan ehdokas".
Jos puoluesihteeri Timo Laaniselta ei löydy hihastaan todellista yllätysässää, vaikeaksi menee keskustan ehdokkaan hankinta. Siis jos puhutaan henkilöstä, jolla olisi Väyrystä paremmat todelliset mahdollisuudet panna hanttiin Niinistölle ja Lipposelle.
Anneli Jäätteenmäellä on rasitteensa lyhyeltä pääministerinuralta. Tulisi kyllä mielenkiintoisia, railakkaita yhteydenottoja Lipposen kanssa, jos hän päättäisi lähteäkin mukaan. Tuskin kuitenkaan lähtee.
Ei lähde Esko Ahokaan, vaikka häntä kovasti kosiskellaan. Hänen rasitteenaan on huono tappion sieto vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Ylimielinen käytös mediassa poliittisen uran jälkeen ei edesauttaisi Ahoa nousemaan kovin suureksi kansansuosikiksi.
Mari Kiviniemi ei ala. Nokian Jorma Ollila järkevästi kieltäytyi. Kuka äänestäisi miestä, jonka pääjohtajuuden ja puheenjohtajuuden aikana firma ajautui jyrkkään syöksykierteeseen? Seurauksena tuhannet työntekijät saivat kylmästi kenkää.
Keskustan epätoivosta kertoo, että Matti Vanhanenkin on mukana nimilistassa. Komissaari Olli Rehn olisi ollut ainoa varteenotettava nimi tässä mahdollisten ehdokkaiden katraassa, mutta sekin ovi sulkeutui sunnuntaina, kun Rehn ilmoitti, ettei ehdokkuus kiinnosta.
Kaiken kaikkiaan Väyrynen olisi paras valinta keskustalle. Siinä on se vähäinen ongelma, että lähes ainoa, joka uskoo hänen mahdollisuuksiinsa on herra Paavo Väyrynen itse.
Jos ja kun kerran on niin, että Väyrystä ei haluta, puolueen olisi järkevintä tehdä niin kuin kokoomuksen Ville Itälä ehdotti puolitoista kuukautta sitten: rahan ja vaivan säästämiseksi keskusta voisi mennä suoraan Niinistön taakse käymättä ollenkaan lähtöruudussa.
Siitä se keskusta hermostui.
Niin ylivoimainen kuin Niinistö gallupeissa onkin, hänen tietään ei vielä ole taputeltu Suomen presidentiksi. Gallupsuosio on ennenkin laantunut kohti vaaleja. Muistamme Riitta Uosukaisen ja Eeva Kuuskosken flopit.
Lipposen presidenttiehdokkuus sitä vastoin on taputeltu, vaikka jäsenäänestykseen on asettumassa kaksi haastajaa, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen ja kansanedustaja Ilkka Kantola.
Demarien esivaali vaikuttaa teatterilta, joka käydään, jotta Lipponen ja puolueen presidentinvaalikampanja saisivat huomiota. Kun eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma päätti olla lähtemättä mukaan, Lipposelle ei ole aitoa haastajaa.