Keskustan politiikan kokeneimpiin nimiin kuuluva europarlamentaarikko Paavo Väyrynen tekee sen, mitä moni jo pitkään uumoili. Paluu kotimaan politiikkaan on nyt tosiasia, kun hän asettuu kansanedustajaehdokkaaksi Lapista. Samalla hän luopuu Euroopan parlamentista.
Keskustan uuden puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen aikana Väyrysen maanpakolaisuus Brysselissä päättyy. Esko Ahon johtamassa keskustassa Väyrysellä ei ollut sijaa saati sananvaltaa. Nuoren ja vanhan isännän tiet kävivät nopeasti ristiin. Aho otti etäisyyttä, vaikka Väyrynen oli ajatellut linjansa jatkuvan. Myöhemmin Väyrynen tunnusti elämänsä ainoan virheen, puheenjohtajan tehtävistä luopumisen.
Asettumalla keskustan puheenjohtajaehdokkaaksi Väyrynen mittasi kannatuksensa kenttäväen keskuudessa. Menestys oli kohtalainen, vaikka alku alkoi kangerrelleen. Kampanja ei hoitunutkaan median suosiollisella avustuksella, vaan Väyrynen joutui tekemään tutun kenttäkierroksen, tapaamaan mahdollisimman monta ihmistä ja kertomalla heille näkemyksistään.
Moni toivoisi Väyrysen ajan olevan jo ohi, mutta osa keskustan kenttäväestä ajattelee toisin. Puoluekokous antoi muistutuksen äänestämällä Väyrysen kolmanneksi. Hän peittosi sekä Matti Vanhasen että Hannu Takkulan. Vanhanen ja Takkula tosin selvittivät tiensä varapuheenjohtajiksi. Mitenhän olisi käynyt, jos Väyrynen olisi ollut käytettävissä myös varapuheenjohtajaksi? Hymyilisikö Jäätteenmäki Väyrysen rinnalla?
Hämeenlinnan puoluekokouksessa lappilaiset puoluekokousedustajat eivät suinkaan ehdottaneet puheenjohtajaksi Hannu Takkulaa. Ykkösehdokas oli nimenomaan Väyrynen. Väyrynen sai puoluekokousedustajia taakseen kaikista piireistä, eniten Lapista ja Pohjois-Pohjanmaalta. Etelä-Pohjanmaankaan rivit eivät olleet suorat, vaan jokunen lipesi Väyrysen taakse.
Keskustan puoluekokous toi julkisuuteen erilaisen Väyrysen. Poissa olivat katkerat lausunnot, tilalle oli kasvanut huumori ja itseironia. "Minä rakastan teitä kaikkia ja tiedän, että tekin rakastatte minua", nauratti kokousväkeä pitkään. Ja mikä huomionarvoisinta, hän lupasi tukea uutta puheenjohtajaa. Se oli kovan luokan uutinen. Väyrynen itse kuittaa asian, että Esko Aho ei tukea kaivannut.
Tunnustusta tulkittiin myös siten, että Väyrynen ajoi itsensä vain asemiin ja valmistautuu johtoon kahden vuoden kuluttua, jos puolue Jäätteenmäen johdolla häviää vaalit ja jää oppositioon. Silloin pelastaja olisi lähellä, valmiina ja käytettävissä. Lähikuukaudet paljastavat, onko Väyrynen tuenilmaisussaan tosissaan eli pitääkö hän Jätteenmäkeä ison talon itsellisenä emäntänä vai pelkkänä piikana.
Jäätteenmäki puolestaan on luvannut tukeutua puheenjohtajistoon ja puoluehallituksen työvaliokuntaan. Hän on luvannut hyödyntää kaikkien keskustalaisten kokemusta. Hovista ei toistaiseksi ole tietoa, vaikka kahden innokkaimman tukimiehen karistaminen lähipiiristä voisi olla viisasta.
Väyrysen ongelma on oikeassa olemisen pakko. Väyrysen logiikka monissa asioissa kulkee niin, että hän esittää vaihtoehtoisen mallinsa, joka olisi toteutunut, jos vain puolue, eduskunta, Suomi, muut pohjoismaat, Euroopan unioni tai koko maailma olisi toiminut hänen ehdottomallaan tavalla. Väyrynen hellii mahdollisuuksien historiaa, joka loogisuudestaan huolimatta ei toteudu. Hän on oikeassa, mutta muu maailma väärässä.
Sama pätee Väyrysen kampanjapolitiikkaan. Ajattelu perustuu siihen, että jos hän vain tapaa mahdollisimman monta suomalaista ja saa kerrottua näkemyksensä, he päätyvät häneen, koska ovat asiakysymyksissä samaa mieltä. Kiusallista on ollut itsesääli, jota Väyrynen on harrastanut: muut ovat toimineet väärin ja häntä on pompoteltu. Väyrynen myöntää, että viime vuodet ovat olleet tuskaisia.
Ehdokkuus Lapissa antaa Väyryselle uuden mahdollisuuden. Väyrysestä itsestään riippuu, tuleeko hänestä puoluekokousten hymyilyttävä klovni vai uudestaan varteenotettava poliittinen vaikuttaja. Kenttä on avoin ja kannatustakin löytyy.