Suomen liikenneväylät eivät ole riittävän hyvässä kunnossa. Niiden kohentamiseen tarvitaan nopeasti sekä poliittista tahtoa että uusia keinoja.
Vilkkaasti liikennöidyllä rataosuudella Tampereen ja Jyväskylän välillä putosi viime keskiviikkona makuuvaunu kiskoilta siksi, että kisko oli poikki. Henkilövahingoilta säästyttiin lähinnä hyvällä onnella: yöjuna oli saanut varoituksen edellä menneeltä tavarajunalta.
Onnettomuus on paljon puhuva yksityiskohta siitä, mikä on Suomen liikenneväylien tila. Tiestön ja rautateiden hoito on monta vuotta ollut lähinnä paikkailua. Merkittävät peruskorjaukset ja tasokorotukset ovat olleet harvassa, ja tarvetta kasautuu vuosi vuodelta yhä lisää.
Pohjois-Suomen kannalta kyse on alueellisen kilpailukyvyn ja menestyksen ydinkysymyksistä. Etäisyydet ovat pitkät, ja sekä tavaroiden että ihmisten on päästävä liikkumaan. Nyt tilanne on se, että pohjoisen pääyhteydet eli nelostie ja Pohjanmaan rata kaipaavat molemmat kipeästi kunnostusta. Mutta mistä varat, kun pitkin koko valtakuntaa on kaikkialla kohteita, jotka ovat tarpeellisia ja jotka kilpailevat keskenään samoista liian niukoista budjettimäärärahoista?
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT julkaisi kuluneella viikolla ansiokkaan selvityksen, jossa haetaan vastausta juuri tähän kysymykseen. VATT:n lähtökohtana on, että liikenneväylät ovat investointeja siinä kuin muutkin tuottavat investoinnit. Ne edistävät talouskasvua ja maksavat aikanaan itsensä pois, kun asiaa tarkastellaan koko kansantalouden kannalta.
Mutta jos tierahoja katsotaan liian kapeasti, päädytään juuri siihen, missä nyt ollaan. Rahat eivät koskaan riitä. Nyt liikenneinvestointien osuus on vain runsaat kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, kun se korkeimmillaan oli noin kolmessa prosentissa. Kuitenkin Suomi on pitkä ja harvaan asuttu maa, joka on kaukana kansainvälisistä markkinoista. Liikenteen merkitys on täällä jopa tavallistakin tärkeämpi.
VATT ehdottaa, että liikenneinvestoinnit olisi järkevää hoitaa lainarahalla, sillä kyseessä on normaali investointi, jonka hyödyt palautuvat takaisin kansantalouteen kymmenien vuosien aikana.
Valtion budjetin laatijat ovat viime vuodet kavahtaneet uutta lainanottoa, mikä on ollut aivan oikea periaate. Suomen lainataakka on lamavuosien jäljiltä yhä raskas. Samalla on kuitenkin selvää, että liikenneinvestointien edistämiseksi on löydettävä uusia ajatuksia. Nykyinen budjettirahoitus ei yksinkertaisesti riitä. Se vain kasaa ongelmia, ja liikenneväylien rappeutuminen uhkaa jo talouskasvua.
Tämän vuoksi VATT:n ehdotus on otettava vakavasti. Pohjois-Suomen näkökulmasta on helppo ymmärtää, että liikenneväylät ovat investointeja tulevaisuuteen ja kilpailutekijöitä. Esimerkiksi Ruotsi panostaa parhaillaan merkittävästi oman pohjoisen rataliikenteensä kohentamiseksi nykyaikaiseen kuntoon.
Lainarahan lisäksi liikenneväyliä voidaan rahoittaa myös yksityisellä pääomalla, jonka valtio maksaa myös ajan oloon takaisin. Suomessa tätä elinkaarimallia on käytetty varsin vähän, mutta mahdollisia kannattavia kohteita olisi useita myös pohjoisessa.
Keskeistä on ymmärtää, että nykyinen liikenneinvestointipolitiikka on hyvin lyhytnäköistä eikä sen nykytasolla pystytä pitämään teitä eikä ratoja kunnossa. Suomi sahaa omaa oksaansa ja heikentää liikenteen turvallisuutta tietoisesti. Linjaa olisi järkevämpää tarkistaa vapaaehtoisesti nyt kuin myöhemmin pakon edessä.