Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen on yksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihankkeista.
Hankkeeseen varattu seitsemän miljoonaa euroa on kuitenkin kuin koululaisen viikkoraha, kun ottaa huomioon, että lähes kaikki vaelluskalalajit luokitellaan joko uhanalaisiksi tai äärimmäisen uhanalaisiksi.
Pääsyy vaelluskalakantojen ehtymiseen löytyy siitä, etteivät kalat pääse enää nousemaan luontaisille kutualueilleen – jokiin, jotka on valjastettu vesivoiman tuottamiseen.
Lähes kaikki Suomen vaelluskaloille tärkeät joet on padottu. Yhden käden sormiin mahtuvat ne joet, joissa on vielä olemassa vaelluskalojen luontainen alkuperäiskanta.
Patoaminen ei kuitenkaan ole ainoa syy vaelluskalakantojen vähenemiseen. Vaikka kalat pääsisivätkin kutupaikoille, jokia on muokattu patoamalla ja uittoa varten perkaamalla sellaiseen kuntoon, etteivät lisääntyminen ja poikasvaiheen pärjääminen onnistu enää.
Jokiveden laatu on niin ikään heikentynyt pääasiassa turvetuotannon, maatalouden ja metsäojitusten seurauksena. Kalojen huono menestyminen on osittain selvitettävissä veden laadulla.
Oma merkityksensä on kalastuksella, joka ei kaikilta osin ole terveellä pohjalla. Arvokkaina pidettyjä vaelluskaloja pyydetään kooltaan liian pieninä ja liikaa suhteessa kalakantojen kestävyyteen.
Ensimmäinen edellytys vaelluskalakantojen luontaiselle elpymiselle on jokien avaaminen, mikä tapahtuu parhaiten kalaportaita rakentamalla.
Vaikka kalaportaat maksavat paljon, vesivoimayhtiöt ovat sen velkaa yhteiskunnalle. Kerran padottu joki kun takoo rikkauksia voimayhtiölle vuosikymmenet.
Vahingon aiheuttamisperiaatteen mukaisesti vesivoimayhtiöt on saatava nykyistä enemmän satsaamaan kalastuksen hoitoon, etenkin kalaportaiden rakentamiseen, mihin hallituksen kärkihankerahojakin on tarkoitus ohjata.
Kalaportaiden rakentamisessa on sitä paitsi itua, sillä tällöin puututaan ongelman ytimeen.
Koska valtion määrärahat ovat tunnetusti vähissä, tarvitaan rinnalle muuta rahoitusta. Voimayhtiöissä on ilmennyt jo jossain määrin valmiutta nostaa omaa osuuttaan kustannuksista. Toivottavasti tämä johtaa enenevässä määrin käytännön tekoihin.
Jokien valjastamisen yhteydessä voimayhtiöille on määrätty velvoitteita istuttaa kaloja ja kalanpoikasia. Velvoiteistutukset eivät korvaa tarvetta turvata kalojen luontainen lisääntyminen. Sitä paitsi hoitovelvoitteet on aikoinaan määritelty alakanttiin, ja varsin usein istutukset ovat epäonnistuneet.
Pohjoisessa moni joki, muun muassa Oulu- ja Iijoki, odottaa kunnostustoimia. Montan voimalaitoksen kohdalle Oulujokeen ollaankin rakentamassa kiinniottolaitteita, joilla kalat voidaan siirtää voimalaitoksen ohi kutualueille.
Ilman luontaista mahdollisuutta vaeltaa kutu- ja poikasalueille elvytystoimet uhkaavat kuitenkin jäädä tekohengitykseksi ja merkityksettömäksi omantunnon voiteluksi.