Tusina vaakatasoiselle ihmiselle tarkoitettuja loruja ja tarinoita on prässätty digitaaliseen muotoon. Tätä on siis Anna Anttosen ja Maarit Heikkisen ohjaama vauvojen sanataide.
Laulujahan nämä ovat. Niissä tarjoillaan vauvoille musiikin ja sanojen muodossa erilaisia tunnetiloja, liitetään ne kasvoihin, kosketukseen ja liikkeeseen.
Ilman Rapurytmiorkesteria taidetuotos olisi ainakin aikuisen mielestä valju.
Miten siis saada vauvasanataide eläväksi myös kotikeittiön lattialla - muuta kuin ostamalla levy.
Onneksi vauvat eivät kai analysoi jokaista osatekijää, vaan luottavat vaipanvaihtajan ja tuttipullon ojentajan soraääneen ja lusikkalasiorkesterin kilkutukseen.
Teksti ja melodia kommunikoivat parhaiten Lohdutusta-laulussa, kun Anna Anttosen laulukumppanina keskustelee orkesterin miesjäsen.
Alkulaulu Puuromoottori taas sekoittaa keskenään puurolautasen ja moottoripuron. Siis sen ikävän kauraliman ja upean moottorikelkkaraidon joen jäällä.
Sanarytmit, alkusoinnut ja muut verbaaliset älyttömyydet höystettynä rytmimusiikilla kuuluvat ennen muuta elävään vuorovaikutustilanteeseen. Sitä oululaisen levyn tekijät ovatkin tarjonneet viime syksyn Rapurytmikarnevaalissa.
Tekijät kertovat, että "laulut ja niiden pohjana olevat runot kietoutuvat liikkeeseen, tanssiin, lempeään valoon - ja ennen kaikkea koko perheen iloiseen yhdessäoloon ja vuorovaikutukseen".
Mutta toimiihan tämä jotenkin myös yksinäisen mummon keinutuolissa, vauvan alkujen vielä odottaessa sopivia vanhempia.
Känsittyneet varpaat ja harmaa pää liikahtelevat ja vauvan ikävä pääsee valloilleen.