Vauhtimummit eivät kirmaa vain keittiön ja hellan väliä, pese pyykkiä, kudo sukkaa ja komenna koko sukua. He nauttivat lastensa ja lastenlastensa seurasta, jakavat huomiotaan ja aikaansa, kasvattavat pehmeästi ja passaten. Isovanhemmuus täydentää naiseutta ja tuo uudenlaisen läheisyyden tyttäreen, josta on myös tullut äiti.
Kun lastenlapset eivät ole kylässä tai hoidossa, vauhtimummit pyörähtävät päivätansseihin - joskus iltajuoksullekin - kuntoilevat, käyvät työssä, matkustavat ja mökkeilevät ja pitävät huolta, että aikaa on itsellekin.
Silti mummilasta löytyvät lelulaatikot ja varastosta haetaan vanhat kuomurattaat, kun rakkaat vieraat ovat tulossa. Omat lapset joutuivat keräämään lelut leikin päätteeksi, lastenlasten ei tarvitse sitä tehdä. Kaapissa on aina tarjolla pikkuisille keksejä ja keittiössä tuoksuu sittenkin usein herkulliselle.
Melkein 14 vuotta sitten, silloin 36-vuotias Sirkka Mustonen kuuli järkytyksekseen, että 19-vuotias tytär odottaa lasta. Ajatus tuntui käsittämättömältä, varsinkin kun Sirkka itse odotti samaan aikaan toista "iltatähdistään". Mutta äidin ja tyttären yhteinen odotus lähensi molempia toisiinsa eikä mummiuskaan enää tuntunut niin oudolta.
Sirkka melkein toivoisi, että mummius olisi tullut kymmenen vuotta myöhemmin, koska hän ei aluksi ehtinyt mummin rooliin. Olihan hänellä oma pieni tytär hoidettavana ja vuoden kuluttua tyttärentyttären syntymästä Sirkan perhe kasvoi vielä pojalla. "Usein oli huono omatunto, kun oma äitiys vei ajan mummiudelta. Tuntuu, ettei Miialle jäänyt riittävästi aikaa."
Päivi Saarela sai reilu vuosi sitten 21-vuotiaalta tyttäreltään puhelinsoiton. "Tyttären ääni kuulosti niin erilaiselta, että arvasin hänen olevan pieniin päin."
Päivin oli pakko kertoa yllättävä ja iloinen uutinen ensimmäiselle ihmisille, jonka tapasi. "Postin virkailijan kanssa asiaa sitten makusteltiin. Kotiin päästyäni pystyin vain itkemään. Märisin oikein kunnolla", Päivi nauraa eikä vieläkään osaa määritellä silloisia ajatuksiaan. Tunnekuohu oli hurja.
Loivakäänteinenkin höyrähti
44-vuotias Päivi opettelee vielä mummin roolia, samalla kun tyttärentytär Julia tapailee sanoja - sellaisia kuin mummi. "Julia on ihana. Pehmeä, kiltti ja aivan suloinen." Sirkka ihmettelee, miten kilttejä lastenlapset ovatkaan, omat lapset eivät olleet pieninä niin vaivattomia. Lapsenlapset hurmaavat ympäristönsä ja heitä hoidetaan hyvin.
Lähipiiri väittää loivakäänteisen rauhalliseksi itseään kutsuvan Päivin höpsähtäneen. Hän lepertelee ja lässyttää Julialle, ei tee yhtäkään kaupunkireissua Jäälistä, ettei mukaan tartu tuomisia päivänpaisteelle. "Ovat varoitelleet, etten saisi niin paljon höpöttää lapsen ympärillä. Sanovat, että vanhemmat käyttävät minua hyväkseen ja lykkäävät lapsen minulle kohta jatkuvaan hoitoon. Mutta ketä muuta tytär voisi apunaan käyttää kuin äitiään tai anoppiaan. Totta kai minä olen käytettävissä!"
Sirkka hymähtää, että ajan kanssa oppii. "Vanhempana ja kypsempänä osaan jo olla puuttumatta tyttären ja pojan perhe-elämään. Miian syntyessä tarjosin nimiehdotuksia ja hössötin. Pojan lasten nimet olen kuullut vasta kastetilaisuudessa. Nuorten perheiden on elettävä omillaan ja kannettava vastuunsa. Me emme päätä asioista, me vain tuemme", nyt jo neljän lapsenlapsen mummi pohtii.
Mummius on rikkaus, josta menevät aikuiset naiset nauttivat täysin siemauksin. Hoitoalalla työtovereina työskentelevät Sirkka ja Päivi tekevät vuorotyötä ja törmäävät usein ikäihmisiin, jotka eivät isovanhemmuutta ole kokeneet. "Silloin tajuaa, kuinka suuri asia lapsenlapset ovat. Heihin suhtautuu toisella lailla kuin omiinsa, jotenkin pehmeämmin. Pienokaisista saa nyt nauttia ja oma naiseuskin täydentyy." Naiseutta korostaa se, että mummit saavat äitiyden kautta uudenlaisen läheisen siteen tyttäriinsä.
Rakkaat tunteet
muistoksi
Kun Sirkka ja Päivi muistelevat omia, läheisiä mummojaan, molemmat purskahtavat hersyvään nauruun: "Ei me ainakaan niin pyyleviä ja harmaapäisiä olla."
"Ehkä minä voin antaa omille lapsenlapsilleni enemmän jakamatonta huomiota kuin oma mummoni pystyi antamaan. Mutta kunpa pystyisi jättämään jälkeensä samanlaisia syviä tunteita, jotka minun muistoissani ovat: yksilöllinen rakkaus, joka tuntuu vieläkin. Ja ne kesät ja mummon syli. Ja mummo osti minulle ensimmäiset farkut", Sirkka hymyilee.
Lastenlasten ajasta kilpailevat perhe, työ ja harrastukset. Sirkan nuorimmaiset ovat 14-vuotias Satu ja 13-vuotias Joni. Päivin lapsista kolme elää omillaan, kotona on vielä 9-vuotias Matti. Vaikka nuoret nykymummit eivät halua luopua omasta ajasta ja rauhoittumisesta, aikaa lastenlapsille järjestetään. Ja se aika on jakamatonta laatuaikaa.
"Kun Miia oli lähdössä matkalle Englannin sukulaisiin, vietimme päivän kaupungilla. Kiertelimme, kaartelimme, törsäsimme, söimme jätskiä ja nautimme." Yhteisen päivän jälkeen Sirkka sai tyttäreltään tekstiviestin: "Kotiin palasi maailman onnellisin tyttö." Tuo kiitos oli Sirkalle kultaakin kalliimpi: Mummilla on merkitystä ja ikuisia muistojälkiä saattoi syntyä!
"Kunhan Julia kasvaa, otan hänet varmaan mukaan moniin paikkoihin", ajattelee Päivi, joka pikkuhiljaa alkaa vasta tottua kutsumaan itseään mummiksi.
Nuorena isovanhemmaksi tulleet Sirkka ja Päivi eivät kudo lastenlapsilleen sukkia. "Se rooli kuuluu isomummille. Kun on nuorena lapset tehnyt ja lapsetkin ovat hankkineet jälkikasvua varhaisessa vaiheessa usean sukupolven rinnakkainelo rikastuttaa kaikkien meidän elämäämme."
Vauhtimummit pohtivat hetken ikääntymistä. Omaan vanhuskäsitykseensä nojautuen he uskovat eroavansa tästä käsityksestä vuosien kuluttua. "Jos joskus vammaudun tai sairastun ja joudun hoitokotiin, olen pyytänyt, että lapset muistaisivat käydä lakkaamassa kynteni sielläkin", Päivi nauraa. Sirkka taas muistaa, että herättyään ensimmäisen epilepsiakohtauksen jälkeen sairaalassa, hänen ensimmäinen pyyntönsä tyttärelleen oli, että tämä hakisi meikkipussin.