Heinähattu ja Vilttitossu ovat kuin toistensa vastakohdat: Heinähattu on pohdiskelijatyyppi, joka kärsii ajoittain kiltteyssyndroomasta, Vilttitossu on taas raisumpi ja arvaamattomampi luonteeltaan.
Sisarusten väliset suhteet nousevat keskiöön Nopoloiden kirjoittajasisarusten Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö -tarinassa.
"Mitä mahtaakaan tuollaisesta lapsuudesta jäädä mieleen", tokaisee tyttöjen äiti tympääntyneenä sisarusten ainaiseen nahisteluun.
Sitten alkaakin tapahtua, kun Littoisten riiviöksi nimetty tyyppi heittelee vesitäytteisiä ilmapalloja parvekkeelta, ja pahaksi onneksi yksi niistä osuu Rillirousku-poliisiin. Kuka kehtaa tunnustaa olevansa riiviö?
Oulun ylioppilasteatterin versio tarinasta on varsin omannäköinen: mutkia on suoristeltu, mutta jäljelle on jäänyt Nopoloille tyypillinen hersyvä verbaalikomiikka.
Vauhtia haetaan urheilukilpailuista, hippaleikeistä sekä poliisien johtolankojen etsimisistä. Katsomossa on hauskaa isoillakin, sillä monitasoisessa tarinassa tuodaan kutkuttavasti esille Kattilakosken perheen dynamiikka ja vanhemmuuden sietämätön vaikeus.
Janika Regelinin Heinähatussa on herkkyyttä ja Eija Syväniemen Vilttitossu on miltei Pepin veroinen anarkisti. Poliiseja esittävät Antti Hanhisuanto ja Teemu Meriläinen ovat mainio kaksikko.
Ylioppilasteatterin esitys on myös visuaalisesti värikäs, ja kesäisessä auringonpaisteessa kylpevä ponipiha tuo sille täydellisyyttä hipovat raamit. Hannu Pelkosen ohjaustyö on hallittua muttei kahlitsevaa.
Muutenkin tässä esityksessä tuntuvat olevan palikat kohdillaan.