ProfessoriAnna-Liisa Hartikainen on ilmetty Pohjois-Suomen Myy! Kaikki naiset, jotka ovat vauvaa odottaessaan maanneet Oysin naistenklinikan vuodeosastolla, tuntevat särmikkään, määrätietoisen ja itsepäisen tohtorin, jonka lääkärinkierrot olivat kuin amerikkalaisesta sarjafilmistä.
"Härski-Hartikainen tulee", suhisivat hoitajat ja sukivat vuodepeittoja ojennukseen.
Käytävältä kantautui korkojen kopinaa ja potilashuoneeseen lehahti huikean elegantti blondi, todellinen femme fatale pitkine punaisine kynsineen ja piikkareineen. Mielikuva lääkärisarjojen supersankarittaresta pysyi koossa tasan tarkalleen niin kauan kuin Hartikainen piti suunsa kiinni, mikä ei kestänyt kuin ohimenevän tuokion. Kun hän "raatasi" potilaiden kanssa, kaikki vaikeatkin lääketieteelliset asiat käytiin läpi selvällä suomen kielellä, jossa ei ollut tavuakaan lääkärilatinaa.
Hartikainen tunnetaan suurten linjojen naisena. Hän ei piittaa joutavanpäiväisestä filosofoinnista vaan kuittaa elämän pienet vastoinkäymiset kuuluisalla lentävällä lauseellaan: "Haetanneeko tuo mittään!"
Hän on juuri palannut gynekologiyhdistyksen talvikokouksesta Itävallasta, jossa virallisten asioiden lisäksi harrastettiin laskettelua.
"Lumitilanne oli hyvä, mutta siellä oli hirvittävän kylymä. Minä sanon jotta tännekö piti puolilappalaisen tulla paleltummaan! Kaikki valitti kuinka reisiin sattui, mutta mulla ei tuntunu missään. Ihmettelin että tätäkö se vanheneminen on, että ei mene ees maitohapoille!"
Anna-Liisa Hartikainen jäi hiljattain eläkkeelle sairaalavirastaan ja jatkaa yksityislääkärinä. Hän tuntee olonsa suorastaa ylelliseksi voidessaan aamuisin nauttia rauhassa pannullisen vihreää teetä lehteä lukien.
Mutta mikään löhöilijä hän ei ole.
Hän harrastaa kaikkea mitä tehdään kypärä päässä: laskettelua, ratsastusta ja rullaluistelua. Hailuodossa hänet on nähty kesällä kiitämässä tukka putkella lainelaudalla.
Myyllä on tapana työntää nokkansa ensimmäisenä joka paikkaan. Anna-Liisa Hartikainen ei petä tässäkään suhteessa. Hän valmistui lääkäriksi Oulun lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäiseltä vuosikurssilta, hän oli ensimmäinen nainen joka väitteli tohtoriksi ja myös ensimmäinen naisdosentti.
"Opiskellessa sanoin gynekologian kurssilla, että elläissäni en ainakaan tätä ala tehdä. Jotain elegantimpaa pittää olla", Anna-Liisa muistelee nauraen.
"Olen ollut hirveän tyytyväinen uravalintaani. Naiset puhuvat gynekologilleen asioista, joista he eivät ehkä puhu kenenkään muun kanssa. Tämä on monessa mielessä paljon laajempaa kuin perinteinen lääkärin työ."
Sairaalamaailmassa Anna-Liisa Hartikainen tunnetaan suorasanaisena naisena, jonka nenälle ei hypitä. Hän on hyvin suora ja kollegiaalinen.
"On ollut pakko olla määrätietoinen ja päättäväinen. Kynnysmatoksi ei kannata kenellekään alakaa. Jos perinteinen mielikuva naislääkäristä on 40 denierin sukkahousut ja lytyssä olevat kengät, punaiset kynnet ja korkkarit ei ehkä vastaa odotuksia", Hartikainen miettii ja myöntää, että joskus on tullut "päin taulua".
"Kyllähän minä tiedän, että osa ihmisistä pelekää minua teräväkielisyyteni takia. Suorasanainen nainen saa heleposti pahan akan maineen."
Mutta haetanneeko tuo mittään?
Vuokko Pentzin