Sarjassa käsitellään urheilun ja rikosoikeuden suhdetta.
Suomessa on jälleen kymmeniä urheiluseuroja, jotka ovat ajautuneet talousahdinkoon. Seuroja löytyy lähes jokaisesta lajista ja kaikilta sarjaportailta. Joidenkin takana on osakeyhtiö, useimmat ovat yhdistysrekisterissä.
Kierre alkaa usein siitä, että seurajohto lähtee ahnehtimaan menestystä tulevasta kaudesta. Tehdään arvokkaita pelaajasopimuksia ja kuvitellaan, että tätä kautta kansa palaa katsomoon ja tuo sekä pääsylippu- että kenttämyyntituloja. Nousukiidossa olevaa seuraa voi markkinoida entistä pontevammin myös mainostajille.
Kun tulopohja on pettää ja menot toteutuvat vähintäänkin suunnitellusti, ovat vitsit vähissä. Maksamatta jätettävät laskut vain pahentavat kierrettä, sillä mainoseuroja on vaikea hakea yrityksistä, joille seuralla on rästissä velkaa.
Vararikon häämöttäessä seuraihmiset saattavat Helsingin yliopiston urheiluoikeuden professorin Heikki Halilan mukaan turvautua mitä erilaisempiin tekoihin.
"Poliisi joutuu selvittämään, onko omaisuutta jemmattu jonnekin, onko lopun edellä käytetty mustia kassoja ja onko urheilijapalkoista maksettu asianmukaisesti ennakonpidätykset. Lisäksi usein jää hoitamatta myös urheilijoiden sosiaaliturvamaksut. Niihin ei liity rikoksia, vaan vain siviilioikeudellinen vastuu", hän selvittää.
Urheilu ei siis ole talousrikosten osaltakaan missään erityisasemassa. Pesäpallon sopupelijupakan lisäksi syyteharkinnassa ja tuomioistuimissa on toki ollut vain harvakseen esillä lähinnä petos- ja veropetosjuttuja. Pitkävedonlyöntiin liittynyt sopupelijupakka oli ainutlaatuinen koko maailman urheilurikoshistoriassa. Tavanomaisissa petosjutuissa seurat ovat erehdyttäneet toista sopimuspuolta tai pelaajat virheellisillä laskuillaan seuraa. Veropetosjutuissa seurat ovat jättäneet valtion joitakin tuloja hankkiessaan joko epähuomiossa tai tahallaan nuolemaan näppejään.
Mutkikkaita
päätöksiä
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut lukuisia päätöksiä, joilla on linjattu urheiluseurojen verokohtelua. Vuonna 1996 antamassaan päätöksessä KHO toteaa, että urheiluseura ei ollut velvollinen toimittamaan ennakonpidätystä pelaajilleen seuran kotihallissa pidettävien harjoitusten ja kilpailujen aiheuttamista matkakulujen korvauksista. Pelaajille ei maksettu palkkaa tai palkkioita.
Erityisen mutkikkaita ja siksi myös vastuunkannon osalta ongelmallisia ovat kuitenkin arvonlisäverosäännökset. KHO:n päätösten perusteella verollista toimintaa on yrityksille, mutta ei yhdistyksille muun muassa tilojen vuokraaminen vatsatanssijoille, biljardilaitteiden ja mikroautoradan vuokraus, mutta ravintolan ei kuitenkaan tarvitse maksaa arvonlisäveroa biljardi- ja tikanheittopaikan vuokrista.
Lisäksi urheiluseuroille annetuissa ohjeissa on korostettu, että arvonlisäverollisia mainoksia ovat pysyvät mainokset, jollaisiksi verottaja tulkitsee seinä-, kaukalo- ja jäämainokset, jos tulo on suurempi kuin 8 500 euroa. Arvonlisäverottomia ovat sen sijaan peliasu-, verryttelyasu-, tuuliasumainokset sekä ilmoitukset seurojen kausijulkaisuissa ja lehdissä.
Seurojen kahvioiden toiminta on verollista silloin, kun niitä käyttävät muutkin kuin katsojat ja seurojen antamista palveluista on KHO:n vuonna 2000 antaman päätöksen mukaan maksettava arvolisäveroa, jos yhdistyksen antama palvelu on muuta kuin seuran sisäistä koulutusta tai valmennusta.
Kaikkinensa verotuspuoli on niin sykeröinen, että se johtaa urheilun verotusta vuosikausia tutkineen Lapin yliopiston professori Esko Linnakankaan mukaan helposti seurojen väkeä harhapoluille. Suomessa on kymmenkunta verosäännöstä, jotka ainakin johtavilla paikoilla olevien urheiluseuraihmisten olisi hyvä tuntea.
"Erityisongelmia nykyisessä verotuksessa ovat tulojen veronalaisuus ja menojen vähennyskelpoisuus, neutraalisuusongelma erityisesti arvolisäverotuksessa, urheilutulojen ja sosiaaliturvan suhde, urheilutulojen jaksotus ja kansainväliset ongelmat eli lähinnä ulkomailla hankittujen tulojen kierrätys veroparatiisivaltioiden kautta", tiivistää Esko Linnakangas.
Oulun läänin urheiluseuroista on vain Kärpät hakeutunut edustuskiekon osalta osakeyhtiöksi ja muutama seura lisäksi arvonlisäverovelvolliseksi. Oulun ja Kainuun veroviraston toimistopäällikkö Mauri Muhonen arvioi, että arvolisävelvolliseksi hakeutumisessa ei kannata kiirehtiä.
"Tuloverotuksen osalta tilanne saattaa olla selkeämpi, mutta arvonlisäverotuksen osalta saattaa tulla tulkintakysymyksiä muun muassa pelaajasiirtojen ja pelaajien asujen osalta. Tilanne ehkä selkenee muutaman vuoden sisällä."
Ammattilaisuus
selkeä etu
Urheilun aiempaa selkeämmin pesiytynyt ammattilaisuus on Heikki Halilan mukaan tervehdyttänyt toimintaa. "Tilanne oli hankalampi ruskeiden kirjekuorien aikana, jolloin maksettiin runsaasti pimeitä palkkioita. Riskit ovat kaiketi suurimmat ammattilaisuuden ja puhtaan amatööritoiminnan välimaastossa."
Toisaalta urheiluseuroilla olisi huomattavan paljon helpompaa, jos ne saisivat nauttia kuntien suurelta osin ylläpitämien oopperoiden, teattereiden, orkestereiden ja musiikkiopistojen kaltaisia etuuksista. Useimmat urheiluseurat ovat nykyisin liiaksi kiinni elinkeinoelämältä saatavista mainosmarkoista, sillä vain aniharva niistä pystyy pullistelemaan tasaisen varmoilla ja suurilla yleisötuloilla.
"Urheiluun tuleva tulovirta on aivan eri tasolla kuin aikoinaan, mutta menotkin ovat kasvaneet vähintään samassa suhteessa. Vaikeuksissa ollaan, koska tarvitaan huomattavasti paremmat suorituspaikat kuin ennen vanhaan, urheilijoiden palkkiot ovat toista luokaa ja talkootyön osuus on vähentynyt."
"Vanhaan aikaan Suomessa oli tapana, että institutionaalisia yhdistyksiä ei päästetty konkurssiin. Ne vain pelastettiin tavalla tai toisella", selvittää Heikki Halila.