Kesällä 2013 irlantilaisessa Bettystownin kylässä Dublinin pohjoispuolella sijaitsevalla leikkipaikalla sattui onnettomuus.
15-vuotias teinipoika meni iltahämärissä leikkikentälle, hyppäsi taaperoille tarkoitettuun keinuun ja alkoi kiikkua. Hän putosi selälleen ja halvaantui vyötäröstä alaspäin.
Poika perheineen haastoi leikkikentän ylläpitäjän oikeuteen ja vaati korvauksia sillä perusteella, että keinu oli suunniteltu tavalla, joka johti pojan putoamiseen. Keinujen käyttöä ei myöskään ollut erikseen kielletty teini-ikäisiltä.
Ylläpitäjä kiisti vaatimukset sillä perusteella, että poika käytti keinua, joka oli suunniteltu nuoremmille ja käytti sitä vaarallisesti.
Osapuolet sopivat lopulta kiistan oikeussalin ulkopuolella. Halvaantunut poika sai korvauksia 975 000 euroa.
Herttoniemen hyppyrimäkialueella Helsingissä puolestaan kuoli vuonna 2015 teinityttö. Hän laski hyppyrimäkeä istualtaan ja törmäsi sen poikki viritettyyn teräsvaijeriin. Kaksi muuta tyttöä loukkaantui onnettomuudessa.
Nyt viittä ihmistä syytetään kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta, yhtä ihmistä myös tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kolme syytetyistä on Helsingin kaupungin työntekijöitä, kaksi mäkihyppyseuran aktiiveja.
Syyttäjän ja uhrin omaisten näkemys on, että alueen ylläpidosta ja turvallisuudesta vastaavat henkilöt aiheuttivat turman pitäessään mäessä teräsvaijereita.
Vaijereiden tarkoitus oli estää mäessä tapahtuvaa asiatonta käyttöä, esimerkiksi mopolla ajelua.
Näitä kahta esimerkkiä yhdistää ainakin kaksi asiaa.
Kumpikin oli äärimmäisen surullinen ja traaginen tapahtuma. Kummankaan ei myöskään olisi tarvinnut tapahtua.
On ihan totta, että onnettomuuksilta olisi vältytty, jos keinua ei olisi suunniteltu keikahtamaan ja jos hyppyrimäkeen ei olisi viritetty teräsvaijeria. Aivan yhtä totta on, että onnettomuuksilta olisi vältytty, jos 15-vuotias ei olisi lähtenyt keinumaan keinulla, johon hän ei kokonsa puolesta mahdu istumaan oikein. Tai jos nuoret eivät olisi luvattomasti lähteneet laskemaan mäkihyppymäkeä pimeydessä.
Oikeus ottaa aikanaan kantaa siihen, onko mäen ylläpitäjillä korvausvelvollisuutta vai ei. Samalla se kuitenkin tulee määritelleeksi sen, kuka lopulta on syyllinen onnettomuuteen.
Syyllisyyskysymys on helppoa ja perusteltua selvittää tilanteissa, joissa joku on toiminut selkeästi oikein ja vahinko on tapahtunut siitä huolimatta. Hyvä esimerkki tästä ovat suojatiekolarit. Mutta syyllisten etsintä silloin, kun jonkun harkintakyky on pettänyt, helpottaa lähinnä onnettomuuteen joutuneen tai tämän läheisten tuskaa. Isossa kuvassa se ei palvele ketään.
Vaarana on kulttuuri, jossa ylilyöntejä sattuu entistä enemmän, koska vastuun ulkoistamisesta tulee normi. Kyllähän minä näin voin tehdä, kun sitä ei ole kukaan keksinyt kieltääkään.
Tosiasiassa minkään paikan tai tavaran suunnittelija tai ylläpitäjä ei voi keksiä kaikkia tapoja, joilla heidän keksintöjään voidaan käyttää väärin. Ihmisiä kuolee ja loukkaantuu harkintakyvyn pettämisen vuoksi joka päivä. Näin on ollut aina.
Sillä vaikka se kuulostaakin ikävältä, maailma nyt vain toimii niin, että sitten kun olet riittävän vanha liikkumaan ilman huoltajaasi, vastuun teoistasi kantaa yksi ihminen.
Löydät hänet kävelemällä kylpyhuoneeseen ja katsomalla lavuaarin edessä suoraan eteenpäin.