Kun savolainen avaa suunsa, vastuu siirtyy tunnetusti kuulijalle. Lokakuun alusta vastuu ei siirry kuulijalle vaan kuluttajalle, kun poliittisestikin kiistellyn elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksen 17:stä 12 prosenttiin on määrä tulla voimaan. Tuolloin mitataan, onko kuluttaja todellakin kuningas ja onko hänellä keinoja vaikuttaa siihen, että näin myös kävisi täysimääräisesti.
Kaupan alalta on kuultu höveleitä lupauksia, että veroalennus siirtyisi kokonaan elintarvikkeiden hintoihin. Tällaisen sitoumuksen antoi esimerkiksi Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki hiljakkoin Ylen tv-uutisissa. Kauppapomojen sanat pitää ottaa todesta. Laskelmien mukaan ruoan kuluttajahintojen tulisi laskea 4,3 prosenttia, jos alv-alennus siirtyisi niihin lyhentämättömänä.
Historia ei lupaa hyvää. Mitä tapahtuikaan 2007, kun kampaamo- ja parturipalveluiden arvonlisäveroa alennettiin? Silloinkin kuluttajahintojen luvattiin auliisti laskevan. Vain puolet yrittäjistä todella laski hintoja kun taas loppujen hinnat pysyivät ennallaan tai jopa nousivat. Hintataso olisi voinut tipahtaa peräti 11 prosenttia, mutta toteutuma oli keskimäärin vain kolme. Jokapäiväisen ruoan hinnalla on kuluttajan kukkarossa vielä paljon suurempi merkitys.
Koska hintasäännöstely on jo mennyttä maailmaa, ainoa tepsivä keino valvoa alv-alennuksen toteutumista on se, että kuluttajat äänestävät lompakollaan ja jaloillaan. Kuluttajat tarvitsevat tässä avukseen hintoja seuraavia viranomaisia, kuluttajajärjestöjä ja tiedotusvälineitä, mutta suurin valta on kuluttajilla itsellään. Hintavertailu vaatii vain hivenen viitseliäisyyttä.
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT ja Turun yliopisto arvioivat laajassa tutkimuksessaan 2006, että 80 prosenttia ruoan arvonlisäveron alenemasta siirtyisi kuluttajahintoihin. Kun Norja siirtyi 12 prosentin verokantaan, kolme neljäsosaa siitä siirtyi hintoihin, mutta loppu hävisi muihin taskuihin. Hävikin syy oli heikko kilpailu. Sama vaara on todellinen Suomessakin, koska kauppa on hyvin keskittynyttä ja kahden ketjun voimakkaasti hallitsemaa.
Kun alv-alennus tulee voimaan, hinnat voivat aivan hyvin alentua vastaavasti. Olennaisinta onkin, mitä hinnoille tapahtuu sitä ennen. Jos niitä hilataan ylöspäin pidempänä aikana jo etukäteen, alv-hinnanalennus olisi siten pelkkää silmänlumetta. Näyttää epäilyttävästi siltä, että esimerkiksi monissa fantastiseksikin kutsutun kotitalousvähennyksen piirissä olevissa palveluissa palveluhintoja on vastaavasti nostettu.
Työ- ja elinkeinoministeriö alkoi viime vuonna seurata elintarvikkeiden hintoja. Hyvä niin. Viranomaisilla ei kuitenkaan ole keinoja saada alv-alennusta todella siirtymään kuluttajahintoihin. Sen takia vain kuluttajien omat päätökset ja valveutuneisuus voivat vaikuttaa siihen, että luvattu alv-alennus myös näkyy hinnoissa. Suomesta valitettavasti puuttuu voimakas kuluttajaliike, jollaisia toimii esimerkiksi Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Nyt sille olisi sosiaalinen tilaus.
Ruoka maksaa Suomessa tutkimusten noin 15 prosenttia enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Ilman arvonlisäveroa Suomen hintataso on kuitenkin keskimääräistä EU-luokkaa ja alempi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Viiden prosenttiyksikön arvonlisäveron lasku voisi tiputtaa Suomen ruoan hinnat kutakuinkin EU-tasolle. Alv-alennuksen siirtyminen myös hintoihin olisi tervetullut esimerkki EU-jäsenyyden hyödyistä.
Veroalennus tuli hallitusohjelmaan keskustapuolueen vaatimuksesta. Veto oli taitava, sillä äänestäjät totta kai tykkäävät ajatuksesta, että sapuska olisi halvempaa. Keskusta sitoutuu kyllä samalla siihen, että ruoan hinnat todella myös laskevat. Jos näin ei käy, äänestäjät voivat rankaista. Lama-aikana ruoan hinnalla on myös poliittista merkitystä.
Alennus ei koske ravintola-, mutta kylläkin noutoruokaa. Tämä voi johtaa Suomessa samanlaiseen temppuiluun mitä on nähty viime vuosina kauppojen aukioloasiassa. Alle 400 neliön kauppojen aukioloa ei rajoitettu, mikä johti siihen, että niitä nousi kuin sieniä sateella. Turun Sanomat kertoi tällä viikolla suurten pikaruokaketjujen harkitsevan järjestelmää, jossa mukaan otettava annos maksaisi vähemmän kuin ravintolassa syötävä.
Perustavatkohan poliitikot seuraavaksi viranomaisen valvomaan, että hampurilainen todella vietäisiin mukana eikä syötäisi pikaruokalassa? Jos jäisi kiinni mäkkärin syönnistä väärässä paikassa, joutuisi maksamaan jälkiveroa.