Kolumni

Vastuu jää tien­käyt­tä­jäl­le

Ajoin viikko sitten jälleen kerran nelostietä Suomen pahimman liikenneonnettomuuden tapahtumapaikan ohi.

Ajoin viikko sitten jälleen kerran nelostietä Suomen pahimman liikenneonnettomuuden tapahtumapaikan ohi. Auton valot eivät tavoittaneet kahdenkymmenenkolmen Konginkankaalla kuolleen muistoksi pystytettyä valkoista ristiä, mutta siellä se varmaankin yhä on.

Liikenteen turvattomuus oli mielessä tavallista enemmän, sillä olin muutama tunti aikaisemmin ajanut yhden pelottavimmista taipaleistani. Seututie 800 oli niin Vaalassa kuin Siikalatvallakin hengenvaarallinen.

Samaan aikaan kun Etelä-Suomeen vaaditaan miljardin euron Lentorataa ja Muonioon rakennetaan älytietä eli ”suomalaisen it-osaamisen huppunäyttöä” rekat seisovat ajokelvottomilla pohjoisen valtateillä.

Pienemmillä, märiksi luisteluradoiksi muuttuneilla ajourilla kymmenet mateluvauhtiakin edenneet päätyvät ojaan.

Viikko sitten ei kaivattu älytietä, hiekka ja suola olisivat riittäneet. Niitä vain ei saatu.

Jotkut tienpidosta vastaavat sanoivat keliä yllättäväksi ja poikkeukselliseksi. Liukkaudesta varoitettiin kuitenkin sääennusteissa päiviä etukäteen. Samanlaisia kelejä on koettu pohjoisen talvissa aina, mutta ennen liukkautta torjuttiin.

Aikaa liukkauden torjuntaan olisi ollut vielä torstainakin, mutta monella tiellä ei tehty päivän aikana mitään. Vaikka keli oli vaikea, olisi liukkautta pitänyt edes yrittää vähentää.

Tienkäyttäjän linjalle soitellaan vihaisina ja epätoivoisina, mutta kuten autoa vievillä Oulun seudun polanneurilla pelkäävä ammattiautoilija jo joulukuussa totesi, ilman minkäänlaista vaikutusta.

Ely-keskukset kertovat valvovansa kunnossapidon urakoitsijoiden työtä. Tuo valvonta ei nykyisenlaisena paranna tienkäyttäjän turvallisuutta.

Aamusta iltaan jatkuneen hengenvaarallisen tiekelin selitykseksi ei riitä, että kaikki käytettävissä oleva kalusto oli kyllä torjumassa liukkautta. Selvää on vain, että kalustoa on käytössä aivan liian vähän.

Jos keskivertotalvi on tienpidollisesti nyt vaikeampi kuin kymmenen vuotta sitten, eikö sen pitäisi näkyä urakoinnin normeista päätettäessä? Vai kuullaanko jatkossakin selityksiä poikkeuksellisesta ja yllät-täen iskeneestä kelistä?

Teiden kunnossapito jaetaan viiden suuren yhtiön kesken. Ne puolestaan käyttävät lukuisia aliurakoitsijoita.

Lähtökäsky lumen poistoon tai liukkauden torjuntaan tulee yleensä pääurakoitsijalta.

Teiden ala-arvoista talvikunnossapitoa kokiessaan ei voi olla kysymättä, kuinka paljon lähtökäskyn antamisessa ratkaisee turvallisuus, kuinka paljon raha?

Valtion verotulot tieliikenteestä ovat yli kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Maan koko liikenneverkon ylläpitoon on varattu tänä vuonna 1,4 miljardia euroa. Olisiko kohtuullista, että summaa lisättäisiin edes muutaman tuhannen hiekka- ja suolakuorman hinnan verran?

Konginkankaan onnettomuudesta on kulunut pian 14 vuotta. Erittäin liukkaalla tiellä rekka-autonsa hallinnan menettänyt kuljettaja on ehdollisen vankeustuomionsa kärsinyt ja rekkafirma kymppitonnin sakkonsa maksanut. Liukkaudentorjunnan epäonnistumisesta ei kantanut vastuuta kukaan.

Poliitikkoja ministeriä myöten vieraili pian onnettomuuden jälkeen Konginkankaalla. Kuultiin monenlaisia lupauksia liikenneturvallisuuden parantamisesta.

Se tieosuudelle luvattu keskikaidekin on yhä rakentamatta.