Venetsian kauppias (The Merchant of Venice). Iso-Britannia/USA/Italia/Luxemburg 2004.
Ohjaus: Michael Radford.
Pääosissa: Al Pacino,
Jeremy Irons. - Formia 5,
Oulu.
Eipä ole koskaan William Shakespeare tuntunut yhtä aikansa eläneeltä ja tympeältä kuin Venetsian kauppiaassa.
Pitkään on väitelty, onko Venetsian kauppias (1596) juutalaisvastainen näytelmä vaiko peräti päinvastoin. No, Michael Radfordin elokuvaversion perusteella ensinmainittua. En väitä, että elokuvan tekijät olisivat antisemiittejä, alkuun on jopa lisätty aikakauden järkyttävän juutalaisvastaisia asenteita esittelevä kirjoitus ja kohtaus jossa juutalainen joutuu väkijoukon raivon kohteeksi. Silti tekijät eivät pääse pakoon näytelmän tekstiä.
Kyseessähän on tarina juutalaisesta rahanlainaajasta Shylockista (Al Pacino), joka kostonhimonsa riivaamana vaatii rahavaikeuksiin joutuneelta kauppias Antoniolta (Jeremy Irons) lainansa vastineeksi paunan tämän lihaa.
Shakespeare on toki niin hyvä kirjailija, että antaa äänen myös Shylockin näkökulmalle ja motiiveille, minkä vuoksi Shylockia voisi pitää oman kostonhimonsa traagisena uhrina. Al Pacino on myös niin hyvä näyttelijä, että hänkin pyrkii tuomaan roolihahmonsa näkökulman esiin.
Ongelmana on vain se, että teksti ei esitä Shylockin häijyyttä niinkään yksilön ominaisuutena kuin juutalaisuuden olennaisena osana. Shylockin puolustelut ovat vain dramaturgista koristelua. Näytelmä antaa ymmärtää, että juutalaiset ovat ahnetta, julmaa ja katalaa porukkaa, kristikunnan leppymättömiä vihollisia. Ilkeältä tuntuu, että heidän päälleen sylkevät kristityt esitetään puolestaan jalona sakkina.
Rankan ja kohtuuttoman velkaselvittelyn ohella tarinassa tehdään myös naimakauppoja, jotka tuntuvat kuuluvan johonkin aivan toiseen kappaleeseen. Nämä iloittelut vain lisäävät Shakespearen vision myrkyllisyyttä.
Alun lisäksi Radford on lisännyt myös loppukuviin omaa sovittelevaa kommentaariaan, mutta pilaantunut maku tästä vanhojen huonojen aikojen venkoilusta jää.