Poliittiseen ilmapiiriin on viime aikoina koventuneen sanankäytön ja uhkailujen myötä pesiytynyt jotain perin juurin vastenmielistä.
Yhteistyö- ja konsensushenkinen rakentava politiikka rakoilee, kun eriarvoistuminen jakaa kansan hyvin ja huonosti toimeentuleviin.
Jos kansalaiset eivät koe, että demokratiassa toimiminen vaikuttaa ja tuo muutoksia, on seurauksena pettymys, protestointi ja ääri-ilmiöiden vahvistuminen.
Jo eduskuntavaalikamppailun aikana monet ehdokkaat saivat uhkailuja. Ehdokkaat saivat häiriösoittoja, asiattomia viestejä ja tappouhkauksia. Netissä on ollut poliitikkojen tappolistoja. Ehdokkaat ihmettelivät huuli pyöreänä kansalaisten aggressiivisuutta vaalikentällä.
Sama meno on jatkunut vaalien jälkeen.
Tuoreimpana ilmentymänä perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen saama tappouhkaus ja SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppuraisen saama haiseva posti. Raja sopivan, hyväksyttävän ja tuomittavan käytöksen välillä on hämärtynyt.
Protestiksi kanavoitunut vastustus on höllentänyt retoriikkaa ja saanut politiikan maistumaan pahalta. Asiallisen ja kuuntelevan keskustelun tilalle on tullut irvokasta huutelua ja vihaa.
Tällaista ei ole koettu Suomessa pitkään aikaan. 1930-luvulla poliittinen ilmapiiri kiristyi, kun äärioikeisto yltyi lainvastaiseen toimintaan, 1950-luvulla taistelu ammattiyhdistysliikkeessä oli karskia ja 1970-luvulla taistolaiset temmelsivät politiikassa.
Pitkän konsensuskauden jälkeen 1990-luvun laman jälkivaikutukset ovat viime kuukausina leimahtaneet liekkiin.
Kova poliittinen kamppailu ilmenee nyt hallituksenmuodostamisen vaikeutena, kun ääripäät yrittävät sovittaa kantojaan yhteen eurokriisin hoidossa. Nyt kansalaiset katsovat huuli pyöreänä, miten turkkilainen basaari toimii politiikassa.
Vaalituloksen kanssa on osattava elää. On kuitenkin syytä huomata, että toistaiseksi meillä ei ole kahta blokkia, jossa vaalivoittaja saa kaiken. Siksi tarvitaan yhteistyötä, vuoropuhelua ja vastaantuloa.
Vastakkainasettelun sijaan pitää katsoa eteenpäin ja etsiä yhteistyötä. Suomi on niin pieni kansakunta, että meillä ei ole varaa sisäiseen raastavaan riitelyyn.
Suomen talous elää globaaleilla markkinoilla, joten meillä ei ole varaa vaarantaa Suomen kansainvälistä poliittista ja taloudellista asemaa. Muunlainen toiminta on vastuutonta.
Politiikka on ihmisten tekemää työtä varsin arkisista asioista. Siinä ei voi, eikä saa olla ylittämättömiä ristiriitoja, joita ei voitaisi järkevästi ratkaista. Uhittelun ja uhkailujen sijaan myös kansalaisten tulee kantaa vastuunsa, eikä sortua typeriin ylilyönteihin. Sananvapauteen kuuluu myös vastuu.
Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen on kuitenkin totta. OECD on kiinnittänyt huomiota siihen, että tuloerojen kasvu on Suomessa teollisuusmaiden kärkiluokkaa. Sitä ei pidä, eikä tarvitse hyväksyä ja politiikalla siihen voidaan vaikuttaa.