Tampereella toimiva vakoilumuseo on avannut nettisivuillaan sähköpostisoitteen, jonne se pyytää ihmisiä lähettämään arvauksiaan siitä, ketkä voisivat olla niin sanotulla Tiitisen listalla olevia henkilöitä.
Tiitisen listalla on tiettävästi 18 suomalaisen nimet, joita länsisaksalaiset pitävät entisen DDR:n tiedustelupalvelun Stasin yhteyshenkilöinä.
Mahdollisten Stasi-agenttien nimien kerääminen on vakoilumuseolta kyseenalainen ja vastenmielinen temppu.
Tämäntapainen kansalaisaktivismi ei ole paikallaan, kun Suomi tekee tiliä menneisyyteen. Ilmiantaminen on täysin väärä tapa. Vakoilumuseon listalle päätyminen tämänkaltaisen toverituomioistuimen perusteella on täysin tuomittavaa.
Pahimmassa tapauksessa Stasi-epäily leimaa ihmisen loppuiäkseen.
Tietosuojavaltuutettu tyrmää tuoreeltaan moiset hankkeet. Seurauksena voi olla kanteluita ja oikeusjuttuja, jos vakoilumuseo lupaustensa mukaisesti julkistaa kansalaislistan myöhemmin tänä keväänä. Mikäli korkein hallinto-oikeus pakottaa julkaisemaan Tiitisen listan, lupaa museo kaiken lisäksi palkita henkilön, joka osuu lähemmäs nyt salaiseksi määrättyä nimilistaa.
Tiitisen listasta on tullut elämää suurempi kysymys Suomessa. Lista on suojelupoliisin hallussa. Suojelupoliisi on kieltäytynyt luovuttamasta listaa sitä pyytäneelle toimittajalle. Helsingin hallinto-oikeus olisi listan jo antanut, mutta suojelupoliisi vei asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Myös presidentti Mauno Koivisto olisi jo valmis julkistamaan listan, vaikka hän päätti 20 vuotta sitten silloisen suojelupoliisin päällikön Seppo Tiitisen kanssa, että lista pannaan kassakaappiin. Pääministeri Matti Vanhanen on puolestaan esittänyt, että lista annettaisiin tutkijoiden käyttöön.
Stasi-paljastuksiin on syytä suhtautua varovaisesti ja tiukalla lähdekritiikillä. Stasin tietokannoissa on myös suomalaisia informaattoreita. Stasin tietoja ei silti ole syytä pitää täyttä faktaa olevina todisteina siitä, miten jotkut suomalaiset mahdollisesti ovat toimineet.
Vaikka olisi päätynyt Stasin arkistoihin, ei se tarkoita sitä, että olisi syyllistynyt vakoiluun tai muuhun epäilyttävään toimintaan. Stasin arkistoihin on voinut päätyä ilman, että on koskaan edes tavannut DDR:n agenttia tai on tavannut vakoilijan tietämättään.
Myös diplomaattipiireissä on tavanomaista laatia muistio merkittävien henkilöiden tapaamisesta. Tällöin on kyseessä normaali tietojenhankinta. Erilaisten muistioiden ja nimilistojen päätyminen julkisuuteen ei kerro totuudesta vielä välttämättä mitään.